Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Valmennuskurssiasiaa ja kuulumisia

Heipsansaa! Vähän on ollut hiljaista täällä blogissa, kun oon koko viikon venynyt moneen eri suuntaan. Maanantaina oli työpaikan illanvietto, niin sillon ei oikeen tullut laskettua tai luettua. Tiistaina lukutoveri ampaisi meille heti aamusta ja ahkeroitiin tilastojen pyörteissä mun avoimen kurssiin asti. Keskiviikkona sama toveri ampaisi meille vielä aikaisemmin ja yhdeksän tuntia kulutettiin loogisen päättelyn parissa (toki me tehtiin kaikkea muutakin mielenkiintoista, kuten syötiin jätskiä, mutta se ei taida kiinnostaa teitä). Skippasin keskiviikkona avoimen luennon. Siellä käydään nyt kaksi viikkoa varianssianalyysiä, enkä aio tuhlata energiaa siihen yhtään sen enempää kuin laskuharjoitusten verran. Onneksi saan tentittyä kurssin kaksi päivää pääsykokeiden jälkeen! Joten siinä on sitten aikaa kertailla nyt skippailtuja asioita. Pääsykoe on kuitenkin nyt ehdottomasti etusijalla. Sanoin kaverillekin, että mua ei nyt näy kauheesti yhteisissä jutuissa, tahto päästä opiskelemaan on niin kova. Eilen kituutin person esseetä eteenpäin ennen töitä ja töiden jälkeen laskin vielä Nummenmaata. HUH!

Nyt sitä valmennuskurssiasiaa. Mulle tuli kirje ja lasku alkuviikosta artikkelikurssita ja se alkaa jo 26.3. Ensimmäisellä kerralla käydään lukutekniikkaa läpi varmaankin parin vanhan artikkelin kanssa. Toi lukutekniikan harjoitellu on mulle tosi tärkeää, joten silloinkin jää avoimen kurssi välistä. Mä kuulun siis Valmennuskeskuksen artikkelikurssin ryhmään 1. Onko joku teistä tulossa samalle kurssille kenties jopa samaan ryhmään? Mä odotan kyllä ihan innolla kurssin alkua, mutta sitä ennen pitäis saada tähän matikan laskemiseen jotain tolkkua. Mikä taas tarkoittaa sitä, että mun pitää nyt jatkaa tätä esseetä, että saan sen pois niskastani. Tuntuu melkeinpa rentouttavalta saada pelkästään laskea hetki!

Näin viime yönä unta, että kihlattuni pääsi opiskelemaan psykaa ja mä en (se ei oikeasti aio hakea sinne). Pahinta oli se, että se ei ollut lukenut koko kokeeseen ja mä olin lukenut vuoden! :( Mulla on nyt kuitenkin ahkeruusvaihe päällä, joten aion vielä töiden jälkeen joskus kymmeneltä vähän lueskella Nummenmaata. Luulis, että tämmösellä vaivalla sen opiskelupaikan saisi!


Päättäväisyydellä,
Embe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)