Tilastotiede psykologiassa
”Höhö, sä varmaan luet mun
ajatuksia!” Tässä yksi tyypillisimmistä lausahduksista, jonka kuulen
kanssaelävän suusta, kun kerron opiskelevani psykologiaa. Jostain kumman syystä
psykologialla on vieläkin osittain vanhana sielutieteenä tunnettu,
pseudotieteellinen maine. Vaikka moni akateemisesti orientoitunut tietää, että
psykologian pääsykokeet ovat vaativat, silti tilastotieteen osuutta psykologian
alalla ihmetellään. Mihin kummaan psykologi tarvitsee t-testejä, korrelaatioita
ja todennäköisyyksiä?
Lukiessani pääsykokeisiin
kyseenalaistin itsekin tilastojen hyödyllisyyttä psykologin ammatissa. Miten
regressioanalyysi auttaisi ymmärtämään toisen ihmisen mielen maailmaa? Nyt
kuitenkin opintojen edetessä tilastollisten menetelmien osaamisen tärkeys on
avautunut aivan uudella tavalla, vaikka myönnettäköön, että ihastuin pikkuisen
tilastoihin jo hakuprosessin aikana.
Psykologin, niin kliinisellä
puolella kuin tutkimuksen parissa työskentelevän, työssä tarvitaan tilastollista
osaamista. Vaikka usein kuulee ihmisten puhuvan muiden ”analysoimisesta”, niin
todellisuudessa psykologiassa käytetyt menetelmät esimerkiksi terapeuttista
työtä tehdessä perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin. Jos meiltä ei vaadittaisi
opintojen aika tilastojen osaamista, emme voisi mitenkään tulkita, mitkä
tutkimukset ovat hyviä ja mitkä, no, vähemmän hyviä. Toinen asia, missä
tilastotaitaminen tulee esiin kliinisellä puolella töitä paiskiessa, on
psykologisten testien tekeminen, johon koulutus antaa oikeuden. Ilman näitä
standardoituja testejä voisi asiakkaan ongelman selvittäminen varsinkin uran
alkutaipaleella olla haasteellista. Testit ovat yksi työkalu psykologin
salkussa, ja niiden hyödyntäminen yhdessä esimerkiksi haastattelun kanssa,
auttavat psykologeja toimimaan asiakkaan parhaaksi.
Olenkin valtavan tyytyväinen meidän
metodiopetukseen, koska asioista jaksetaan jankata niin kauan, kunnes tällainen
lyhytmatikkalainenkin sen ymmärtää. Erityisesti olen pitänyt viime syksyn
psykometriikan kurssista, jossa on käyty läpi faktorianalyysia, keskusteltu
soveltuvuuskokeista, testimenetelmistä ja mikä tärkeintä, perusteltu
tilasto-osaamista psykologin ammatissa. Kurssin innoittamana olenkin ollut
enemmän pärinöissä tilastoista kuin koskaan ennen. Lisäpotkua metoditaitojen
kehittämiseen antoi koko vuoden kestänyt harjoituskurssi, jossa suunniteltiin, toteutettiin
ja raportoitiin itse tehty havaintopsykologinen tutkimus alusta asti itse!
Opinnoissa pääsee siis hyvin käytännössä soveltamaan osaamistaan sekä
tilastopuolelta että psykologian opinnoista, ja näkemään, kuinka hermoja
raastavaa, hidasta, mutta kuitenkin palkitsevaa tutkimuksen tekeminen on.
Koen myös metodiopintojen auttavan
oman ammatti-identiteetin kehittymisessä. Vaikka en osannut lukiossa laskea
keskihajontaa ja taistelin pääsykokeissa summamerkinnän kanssa, niin nyt
uskallan sanoa, että ymmärrän tilastotieteestä ja psykologiasta jotakin. Ennen
kaikkea, osaan soveltaa tilastotiedettä omaan alaani. Erityisen mukavaa on
ollut se, että tilastot ovat tuotu opinnoissa lähemmäksi omaa alaa eivätkä
asiat ole jääneet vain leijailemaan alitajuntaan abstrakteina käsitteinä.
En siis lue ajatuksia enkä analysoi
jokaista tapaamaani ihmistä. Tulevassa ammatissani aion hyödyntää valideiksi ja
reliaabeleiksi todettuja testejä ja menetelmiä työni tukena – mihin sitten
loppupeleissä päädynkin työskentelemään. Kuitenkin, uskon koulutuksen
metodipainotteisuuden, teorialuentojen, erilaisten harjoitustöiden ja
ammattikäytäntöjen antavan minulle hyvät eväät työelämään. Metodit ovat toki
vain yksi psykologin työn ulottuvuuksista, mutta mielestäni ilman sen luomaa
tieteellistä aspektia, psykologin työ olisi mututuntumaan perustuvaa tunteista
juttelua.