Matikka 6 - Embe 0

Räyh, mäyh ja aargh! Tuskaa heti maanantaista. Tuli vähän kiirus läksyjen kanssa, aloittelin niitä tänään aamulla hyvillä mielin ennen illan laskuharjoituksia. En siis ollut viime luennolla, koska se meni psykan kanssa päällekäin, ja jostakin jännästä syystä psyka veti enemmän puoleensa kuin matikka. Aiheena oli kuitenkin korrelaatiota ja vähän todennäköisyyttä, joka on HoloPulkkisesta vielä melko hyvin muistissa, niin ajattelin pärjääväni. Tehtäviä katsellessani tuli kuitenkin sellainen olo, että wtf - mitä nää oikein on. Ei ollu musta oikeen missään yhteydessä sen luennon materiaaleihin! Siinä sitten otsa hiessä koitin jyystää niitä kymmentä tehtävää ja kello sen kuin juoksi eteenpäin. Tuli aikalailla turpaan normaalijakaumalta, vaikka omasta mielestäni hallitsen sen. Buu. En kuitenkaan ole vielä päässyt todennäköisyysjakaumiin asti itsenäisesti. Tai olen kappaleen lukenut, mutta muistiinpanot ovat tekemättä jne.

Murtuneena laahustin sitten laskareihin ja ajattelin, että ehkä sain kuitenkin suht hyvin tehtävät ratkaistua, jäi vain kaksi tekemättä. Sieltä napsahti heti iloisesti eka tehtävä mulle ja menin sitten sotkemaan sitä taululle. VÄÄRIN. Laskin ekankin tehtävän väärin ja siitä se alamäki alkoi. Olin tajunnut tehtävän idean, mutta ei se paljon lohduta. En ollut tiennyt, kumpia lukuja piti käyttää, joten tapani mukaan valitsin väärät. :) Oli kyse hirmumyrskyjen määrästä vuodessa. Käytin lukuina kaikkia tilastoituja hirmumyrskyjä, en vuosia, kuten olisi pitänyt.

Teki mieli valua häpeästä sinne penkin alle. Mä en tykkää tehdä virheitä, jos lasken julkisesti, vaikka eihän virheissä oikeasti ole mitään hävettävää. Mä tunsin kuitenkin itseni luuseriksi ja pyyhekumi sai töitä lopputunniksi. Inhottaa olla väärässä, oikeessa oleminen on paljon kivempaa. Siellä laukussa nyt kivasti matikan kaavat ilkkuu, että mitäs mitäs, etkö osannut todistaa standardoidun muuttujan keskihajonnan olevan yksi, häh? NO EN OSANNUT ja se vituttaa. Yleensä oon ollut hyvä pyörittelee kaavoja, ja sitten ärsyttää, kun johonkin tehtävään on niin yksinkertainen ratkaisu kuin yhtälöpari ja mä oon kumittanu sivun puhki laskien prosenttien prosentteja ja muuta shaibaa. Tänään on taas siis luuserifiilis. Sellainen, että mä oon yhteiskunnan pohjasakkaa, se yhteisöstä syrjäytynyt luuseripellenuori, joka ei tee mitään hyödyllistä (vaikka mä oikeesti tietysti teenkin). Jännä, miten se järkipuoli ei aina saa voittoa. Mut mun itsepäisyys vie kuitenkin aina loppujen lopuks voiton, mä en oo koskaan ollut mikään luovuttajatyyppi enkä tuu olemaankaan. Jos joku normaalijakauma ja komplementtitapaus luulee päihittävänsä mut, niin ne ei kyllä tunne mua ollenkaan.

Kyllä mulla meni pari tehtävää kuitenkin ihan putkeen, eli ei ehkä kannata yrittää tukehtua tyynyyn. Huomenna on onneksi psykaa ja vaihtelu virkistää. Ja vaikka matikka ottikin erävoiton tänään, niin mä aion kukistaa sen normaalijakuman 100-0 tässä lähiaikoina. Postissa pitäisi kohta saapua tenttikirja ja muutenkin on kamalasti kiireitä. Oon silti saanu omasta mielestäni sovitettua päivät aika hyvin. Aamulla ja päivällä lasketaan ennen luentoa/töitä ja illalla vielä vähän jos jaksaa. Viikonloput on toisinaan lepoa, kun näkee omaa Possua. Kiva tehdä arkena ahkerasti hommia, niin voi sitten viikonloppuna ottaa hyvillä mielillä rennosti. :) Nyt tosin tulee lokakuussa näkemisten sumpliminen supervaikeeksi, kun mun työvuorolista on peräsuolesta, höh. Mökötin-Embe kuittaa ja huomenna kuritetaan normaalijakaumaa oikeen olan takaa!

Mikä teistä on matikassa se vaikein osa-alue?

Päättäväisyydellä,

Embe