Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sosiaalipsykan pääsykokeet ja kuulumisia

Moikka moi! Ensin tähän alkuun wuhuu-tuuletus: pääsykokeet virallisesti ohi! Josatin syystä mulla ei silti oo yhtään helpottunut olo tai sellainen, mikä pitäisi kai olla. Mulla on melkoinen kiire tilaston empiirisen projektin kanssa, mutta ensin vähän tuosta sosiaalipsykasta.

Mä menin kokeeseen sillä ajatuksella, että pakko siellä on käydä kääntymässä, kun olin kuitenkin jonkin verran lukenut. Onneksi tuli lähdettya kaverin kanssa, koska olisin muuten varmaan jo luovuttanut tunnin jälkeen. Aamulla houkutteli myös ajatus jättää menemättä kokonaan. Nysväsin loppujen lopuksi sen viisi tuntia siellä ja aika loppui vieläpä kesken. Kirjallisuusosuus meni ehkä ihan ok, kirjoittelin kyllä jotain tosi hämäriä esimerkkejä sinne mm. jalkapallojoukkueesta ja tietokonekoodaajista. No, ehkä ne ainakin naureskelee mun vastauksille siellä. :) Sain kyllä kirjallaisuudessa jokaiseen kohtaan jotakin, mutta en varmasti saa mistään täysiä pisteitä. Aineisto-osuus oli tosi haastava mun mielestä. En olis millään jaksanut keskittyä siihen artikkeliin, eikä se ollut kamalan mielenkiintoinenkaan. Mulle jäi loppujen lopuksi kaks tuntia aikaa vastata siihen. En meinannut alkuksi päästä edes alkuun niiden kysymysten kanssa. Aloitin kuitenkin lyhyimmistä ja tuntuu, että vastasin molempiin ihan samalla tavalla... Sen jälkeen aloitin toista esseetä ja tajusin, etten ymmärtänyt koko kysymystä ja vain referoin artikkelia, joten jätin sen kesken. Loppuaika menikin toisen esseen parissa ja vartti ennen kokeen päättymistä huomasin, että olin kirjoittanut konseptille, miten sattuu (2. tarkoitettu sivu oli konseptin viimeisellä), joten viimeisen vartin kopion uuteen järjestykseen sitä pieleen mennyttä sivua ja sutaisin esseen äkkiä loppuun. Ihan hirveen hyvä maku ei jäänyt suuhun, mutta osasin sentään jotain, vaikka ei noilla mun vastauksilla tosiaankaan sisään pääse.

kuva täältä


Tän päivän oon suuressa tuskassa naputtanut tuota empiiristä projektia ja lähetin vasta tänään suppean tutkimussuunnitelman hyväksyttäväksi. Ajattelin kuitenkin aloitella analyysejä ennen kuin hyväksyntä (toivottavasti) tulee. Deadline on nimittäin 14. päivä ja mulla lähtee lento Budapestiin kahden tunnin päästä. :D Tuun kotiin tiistaina ja keskiviikkona alkaa työt, joten voi mennä vähän yötöiksi tuo projekti. Oli kyllä mielettömän vaikeaa kaivaa joku järkevä data ja täydentää sitä vielä. Löysin kirjahyllystä jonkun viinikirjan ja sitten googlettelen niiden viinien alkoholipitoisuuksia ja semmoista. Analyysit on loppujen lopuksi aika simppeli tehdä, mutta aineiston kasaaminen on vielä kesken, sitä pitäisi muokata ja raporttikin kirjoittaa. Matkalle otan kuitenkin mukaan tenttikirjan, jonka joudun palauttamaan sitten päivän myöhässä ja luultavasti vielä lainaamaan uudelleen. Yritän saada koneessa edes jonkin verran luettua. Myös englanninkielinen möhkäle mulkoilee mua pöydällä. Senkin kimppuun pitäisi päästä matkan jälkeen.

kuva täältä


Pitää vain yrittää nyt ajatella, että pieni spurtti enää ja sitten voin ottaa rennosti olemalla vain töissä. Mua alkaa jännittää ne psykan tulokset. Ahdistaa, kun ei voi taas mitään suunnitella ens vuotta varten. Ehkä yritän kuitenkin keskittyä nyt raapimaan viimeiset 10op kasaan kesäkuussa ja sitten onkin enää pari viikkoa tuloksiin. Ai niin, hirmusti tsemppiä teille, jotka pääsitte Turun kakkosvaiheeseen! :) Mä jatkan tässä vielä hetken mun SPSS-räpellystä.


Päättäväisyydellä,
Embe

6 kommenttia:

  1. Hauskaa lomaa! Olin muutama vuosi sitten Budapestissä ja oli kyllä hieno paikka :)

    Alkoi naurattaa toi sun kuva "I have so much to do --", koska se kuvaa mua niin hyvin, silloin kun mulla on keskeneräisiä tehtäviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen pitäisi olla! Toivotaan, etten huku tulvaan tai mitään. ;) Ja toi kuva todellakin osuu usein oikeaan. :D

      Poista
  2. Voihan sen kirjastokirjan uusia jo ennen eräpäivääkin? Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaan on varauksia, joten en voi uusia sitä. :) Täytyy tänään palauttaa ja lukea joku muu tenttikirja välissä.

      Poista
  3. Tiedän tunteen, kun ei voi suunnitella vielä ensi vuotta. Varsinkin omalla kohdalla asumisjärjestelyt ärsyttävät, koska joka tapauksessa minun pitää muuttaa uuteen kotiin, kävi miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän paremmin kuin hyvin. On ihan kamalaa, että kaverit suunnittelee syksyä ja kaikkea muuta, mutta itse ei voi ajatella kuukautta pidemmälle.

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)