Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tomorrow

Täytyyhän sitä vielä paniikkipostaus tulla kirjoittamaan viime hetken ajatuksista. Mulla meni eilen vähän reisille kertailu, kun mun selkä sano ittensä irti koko jutusta ja äiti totes, että osteopaatille mars. Nyt meen sitten puolen päivän aikaan rusautettavaks, ettei tarvis olla joko selkä kipeenä kokeessa tai ihan lääkehuuruissa. Sain eilen kuitenkin luettua artikkelit loppuun, mutta tuntui, että siinä vaiheessa ei tarttunut enää mitään uutta päähän. Illalla menin kavereille, kun alkoi kotona ahdistaa ja kädet täristä. Mä luulen, että kyllä nyt on kaikki tehty, mitä on tehtävissä.

kuva täältä


Tänään matkustan kihlatun luo ja täytyy ottaa tarkkaan kotoa pääsykoekamppeet mukaan. Olis kamalaa, jos olis vääränlainen juomapullo kokeessa! Tänään en aio enää lukea, koska uskon sen vaan pistävän aivot solmuun, ja joko unohtaisin kaiken oleellisen ja tuppaisin pään täyteen turhaa tietoa tai en oppis mitään. Matikkaa aion laskea muutaman laskun kohtuuden nimissä, mutta aion heti lopettaa jos alkaa ahdistaa. Tarkoitus olisi päästä tänään luottavaiseen ja itsevarmaan fiilikseen, mutta saa nähdä, miten onnistuu. Pitäis myös tehdä jotain mielikuvaharjoituksia koetilanteesta, ettei tarvis haukkoa henkeään siellä.

Tästä tulee varmaan tosi sekavaa tekstiä.

Mulla on ollut nyt jotain ihan irrationaalisia pelkoja, oon pelänny, että mulle tulee yhessä yössä muistinmenetys tai sisäänlukkiutumistila. Joo, aika naurettavaa, tiedän. Mutta eniten pelkään sitä, että en osaisi kokeessa matikkaa. Pelkään, että sinne lätkäistään jotain heprealta näyttäviä käsittämättömiä taulukoita, joista en osaa poimia oikeita lukuja. Myös se pelottaa, että kokeeseen tulee joku älytön peliteoria-todaritehtävä, josta en saa mitään irti. Vielä enemmän (jos mahdollista) kammoan kuitenkin sitä, että mokaan niissä artikkeleissa yhtä tyhmissä jutuissa kuin harjoituskokeessa. Mun on tarkoitus kirjoittaa muistutukseksi, että huolellisuutta, mutta pelkään olevani ääliö ja en noudata sitä. Jostain pitäisi siis saada niin rauhallinen fiilis kuin siinä tilanteessa on mahdollista. Help anyone?

kuva täältä


Jännitys kuitenkin viime vuonna laukesi, kun pääsi sinne saliin ja sai avata tehtävävihon. Kamalinta on odottaa sitä, että pääsee sinne sisään. Siinä tulee väkisinkin vilkuiltua muita ja ajateltua, että apua, nää kaikki on lukenut enemmän kuin mä. Jotenkin pitäisi siinäkin vielä pystyä tsemppaamaan itseään ja sanoa, että kuules nyt eukko, sä oot lukenut 9kk, et olis voinu lukea enempää! Täytyy varmaan ajatella koetta ikään kuin synnytyksenä tuon 9 kuukauden takia, että sen aikana on tehty kaikki voitava sen eteen, että lapsi olisi terve ja kunnossa, aivan kuten mä oon tehnyt kaiken sen eteen, että pääsykoe sujuisi hyvin ja tuottaisi hyvän tuloksen. Okei, mitä nää mun vertauskuvat on...



Yritän nyt tänään kääntää ajatukset mahdollisimman positiivisiksi onnistumisesta, jotten pilaisi koetta negatiivisten ajatusten takia. Mulla on tänä vuonna oikeesti realistiset mahikset päästä sisään, joten en tosiaan halua pilata mun suoritusta syyllistämällä itse siitä, kuinka en vappupäivänä lukenut ollenkaan. Nyt aion syödä naminamiaamupalan ja sen jälkeen katsoa kamoja kasaan huomista varten, laskea pari laskua ja lähteä selkälekurille.

Loppuun haluan toivottaa kaikille ihan mieletöntä tsemppiä kokeeseen, joku sanoi, että hyvä suoritus on koostuu 80% itseluottamuksesta, joten pitäkää se mielessä! Ja sekin vielä, että jos jostain syystä tuntuu, ettei tänä vuonna ole oppinut tarpeeksi näin lyhyessä ajassa (esim. kirjoitusten takia), niin ei kannata masentua siitä, koska hyvin suurella todennäköisyydellä psykan koulutusta jatketaan vielä ensi vuonnakin. :)

kuva täältä


Itse teen kokeen Siltavuorenpenger 10, joten saa tulla juttelemaan ennen koetta tai vaikka sen jälkeenkin. :) Oon kuitenkin jo kymmenen jälkeen siellä, niin tulkaa ihmeessä jubailee, ettei kaikkien tarvi ahdistella yksinään nurkissa.

Tänä vuonna mä onnistun!


Päättäväisyydellä,
Embe

23 kommenttia:

  1. Synnytys vertaus on loistava :-D Mutta kuinka sä nyt jo kympillä ajattelit sinne mennä, eikö koe ala vasta 12? Mullla on lisäaika joten alkaa 11 :-D Joka tapauksessa, hurjan paljon onnea ja tsemppiä huomiseen. Ahkeruutesi on ollut ihailtavaa - eiköhän se palkitakin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos! :D En tiä, mistä se tuli mulle ees mieleen eilen. Ja tosiaan, meen noin aikaisin, kun äiti menee koululle sillon (samassa paikassa) ja koska mä oon mestarieksyjä, niin meen sen kanssa sinne, ettei tule lisästressiä siitä, löydänkö oikeaan paikkaan. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Sulle myös, vaikka sun kokeisiin taitaa ola vielä parisen viikkoa kai :)

      Poista
    2. Joo kolmen viikon päästä tänään on mun vuoro, kiitos :) Muista, et osaat lähes kaiken mitä kysytään, vaikka ensivaikutelma kysymykset nähtyäsi olisi toinen.Vitsi mua jännittää sun puolesta!

      Poista
  3. Täällä on myös yksi huomisesta hermoileva, jonka lukemiset jäi vähän lyhyiksi kirjoitusten takia (ja olisin tietenkin jälkiviisaana voinut olla käytettävissä olevan ajan paljon tehokkaampi, mut näillä mennään). Mä menen koetta tekemään Turkuun. Menen kuitenkin tekemään sen niin hyvin kun osaan, ensi vuonna uusi yritys :) paljon onnea matkaan Embe, sillä asenteella menet että sähän pääset sisään ja sen oot totisesti ansainnut!
    Ja kiitos vielä mahtavasta blogista, siitä oon saanut koko kevään älyttömästi vinkkejä, apua ja vertaistukea! Nostan sulle hattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että kaikki ajattelee aina jälkeenpäin, mitä kaikkea olis voinu tehdä toisin. Enkä mä tiedä, onko ne jälkiviisaus "oivallukset" välttämättä yhtään sen tehokkaampia kuin jo tehdyt hommat. :) Ite ainakin ajattelen, että tein parhaani sen mukaan, mikä siinä vaiheessa tuntui parhaimmalta ja tehokkaimmalta. Tsemppiä sullekin hulluna kokeeseen! :) Aion kyllä jatkaa blogia vielä kokeiden jälkeen kesällä, kun on ainakin kesäkuun loppuun vielä kaikkia psykaan liittyviä juttuja tiedossa. Vaikka pääsisin sisään, niin blogi jatkaa kuitenkin pyörimistään - edelleen psykan ympärillä. :) Ja mikäli en pääse, jatketaan seuraavakin vuosi samoilla linjoilla kuin tämä! :D

      Poista
    2. Se on kyllä totta :D kiitos tsempeistä! Ja hei hienoa et blogi jatkaa joka tapauksessa, mä ainakin jatkan sun aktiivisena lukijana :)
      -Suvi

      Poista
  4. Paljon onnea kokeeseen! :) Kyllä sä osaat!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea kokeeseen! Blogisi perusteella sä osaat paljon ja sun motivaatio on enemmän kuin kohdillaan :)

    Parempi olla liian ajoissa kuin liian myöhässä - myös minä olin paria tuntia ennen koetta paikalla. Ehtii miettiä rauhassa, motivoitua, mielikuvaharjoitella ja jutella ihmisille :)

    Vielä kerran paljon onnea kokeeseen! Sä jos joku ansaitset päästä sisään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos! :) Toivottavasti myös sun VAKAVA meni hyvin, ainakin siltä vaikutti blogis perusteella. :) Olis kyl jees jutella muiden kanssa, koska muuten nakerran kaks tuntia mun kynsinauhoja niin, ettei oo enää sormia jäljellä ku koe alkaa :D Pidetään peukkuja meille molemmille tulosten osalta!

      Poista
  6. Sä TODELLAKIN ONNISTUT! Ei oo muuta vaihtoehtoa, oot tehny niin paljon töitä että ihan varmasti osaat siellä kokeessa! :) Kirjoitin susta blogiini http://kohtipsykologinuraa.blogspot.fi/2013/05/mua-jannittaa.html :)

    Ihan hulluna tsemppiä, pidän sulle peukkuja huomenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääk, kommentoin just sun blogiin, kun luin sitä eka ennen kuin katoin omani. :D Mutta kiitoksia vielä kerran tsempeistä! Tänään aion pelata xboxia ja syödä liikaa pilttiä. :)

      Poista
  7. Tosi paljon tsemppiä huomiselle! Sie olet hyvä ja osaat! :) Mie purin vuosi sitten energiani pääsykoeaamuna lenkkeilemällä ja menin tosi hyvillä fiiliksillä itse sinne kokeeseen. Joku purkautumiskeino kannattaa keksiä. Se voi olla vaikka jotain jutteluakin muiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Täytyy tosiaan miettiä tänään tuota purkautumiskeinoa. Ainakin tulee huomenna käveltyä rautatieasemalta yliopistolle, niin siinä aivot saa ainakin jonkun verran happea. Toivottavasti nähdään syksyllä yliopistolla! :)

      Poista
  8. Hei piti vielä tulla viimoset tsemppaukset sulle tänne toivottelemaan! Kommentoin jo aikasemmin, mutta kone kämmi sen, niin laitanpa uudestaan samat setit. Eli HUIMASTI nyt onnea ja tsemiä kokeseen, mulla on suhun rautainen luotto. Sillä asenteella astu sinne saliin, että osaat ja tiedät kaiken tarvittavan. :) Ei mitään pelkoa, että et osaisi. Ja kaikille tulee kokeessa varmasti vastaan kysymyksiä, mitkä ei aluksi meinaa aueta millään, mutta kylmän rauhallisesti ku vaan lähtee niitä pakertamaan, niin kyllä ne vaikiammatkin sieltä seleviää. Muuten tulisin sulle höpöttelemään, mutta itse kohtaan tuomiopäivän Porthaniassa. Nyt vaan rentoutumista:)Ja tosi mukavaa on ollu lueskella sun blogia, oisin tällasta toivonut viime vuonnakin. :D Nyt vaa onneja kokkeeseen, hyvin sen menee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, kun sulla on koe eri paikassa, olis kyllä ollu tosi mukava jutskailla jotain ennen koetta! Muista itekin noudattaa sun vinkkejä, saliin mennään, siellä osataan ja sieltä lähdetään. :D Täytyy tosiaan kiinnittää huomiota siihen rauhallisuuteen eikä alkaa vaikeroimaan jos ensin ei mikään suju. Hirmuisesti tsemiä sullekin ja ehkäpä me tavataan viimeistään syksyllä yliopistolla, eiks nii? ;)

      Poista
  9. En tunne sinua enkä itse hae, mutta pidän kaikki peukalot ja varpaat pystyssä huomenna! Pidä katse tiukasti tulevassa, siinä KUN olet sisällä. -Armi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, varpaat on varmaan pystyssä mullakin siellä salissa pian. :)

      Poista
  10. Onnea, tyyneyttä ja ajatusten selkeyttä valintakokeeseen sulle toivotan. Olet tehnyt paljon töitä, joten uskon siihen vahvasti että sinulla on erinomaiset mahdollisuudet päästä sisään :-)
    Itsellä psykan valintakokeet muutaman viikon päästä Joensuussa, näillä lukemisilla ei ole mitenkään todennäköistä että sisään pääsisin, mutta yrittänen ensi vuonna toisen kerran paremmalla valmistautumisella.
    Paljon tsemppejä sulle, olet inspiroiva esimerkki :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatusten selkeyttä nimenomaan! Tsemppiä sulle sinne Joensuuhun, meet vaan hyvillä fiiliksillä ja otat sen harjoittelukertana, niin ens vuonna tiedät, miten homma toimii. :) Kiitos tsemeistä, melkein punastun. :D

      Poista
  11. Toivottavasti jaksat pian kertoilla fiiliksiä nyt sitten pääsykokeiden jälkeen :-) Oon tän päivän elänyt tosi kovasti sun mukana. Toivotaan vaan hirmukovasti että nyt kaikki meni nappiin ja pääset sisään! Olisit sen varmasti todella ansainnut kaiken sen työn jälkeen mitä oot tehnyt. Ite oon meinannut olla ihan pökerryksissään kun oon lukenut kuinka paljon oot valmistautunut tuohon kokeeseen. Mutta mieti, NYT SE ON OHI! :-)

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)