Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Artikkelien pyörityksessä

Tervehdys! Kuten kaikki varmaan tietävät, tänään julkaistiin artikkelikokoelma (jos jostain syystä missasit tämän, artikkelit voit tulostaa TÄÄLTÄ). Mulla ainakin ensireaktio oli, että mitä helvettiä suoraan sanottuna. Artikkelit eivät tuntuneet loppuvan millään, vaikka kuinka selasin sivua alaspäin. Ensimmäinen fiilis koko hommasta oli, että koko pääsykoemenestys menee nyt reisille. Ei siinä kuitenkaan muu auttanut, kuin lähteä vähän kurkkimaan, mitä kaikkea tuohon 19 artikkelin kokoelmaan kuuluu. Artikkelit on kyllä tosi erilaisia verrattuna viime vuoteen, vaikka jostain syystä sinne on kuitenkin valittu yks viime vuonnakin ollut artikkeli. Nopealla silmäilyllä artikkeleista erottui aika selkästi muutamia ryhmiä. Ite jaoin artikkelit ryhmiin viiteen pääryhmään: tutkimukset, filosofiset, muisti (alkakohtana lasten työmuisti), psykoterapia ja autismi. Tän ryhmittelyn pohjalta on tarkoitus lähteä työstämään tätä sivumäärää. Tänään olen lukenut tähän mennessä ensimmäiset kuusi artikkelia alun silmäilyn jälkeen ja luen tuon seitsemännen vielä loppuun.

kuva täältä


Eniten mulla aiheuttaa ahdistusta noi filosofiaan liittyvät aiheet. Mä en lämpene niille kyllä yhtään. Muistitutkimus on ihan sellaista ok-aihetta mulle. Sen sijaan neuropsykan osuus vaikuttaa silmäilyn perusteella kiinnostavalta ja vielä sokerina pohjalla on psykoterapia ja autismi, joista oon ihan innoissani. Vaikka toi artikkelien lukumäärä tuntuu kammottavalta, niin loppujen lopuksi suurin osa artikkeleista on suht lyhyitä paria pitkää lukuunottamatta. Kokoelma on kuitenkin ihan luettavissa, mutta se vaatii paljon töitä. Alun silmäilyn ja parin ekan artikkelin lukemisen jälkeen hahmottelin yliopistolla tuota ryhmittelyä. Ryhmittelyn lisäksi tutkin otsikoita. Mitä niissä kerrotaan? Ympyröin sitten omasta mielestäni keskeisiä sanoja otsikoista, joista käy ilmi, mihin artikkeli keskittyy. Koitin myös löytää jotain yhteistä samaan ryhmään kuuluvista artikkeleista (kts. kuva alempana). Viime vuonna en oikein keskittynyt otsikkoihin, mutta nyt koitan lähteä liikkeelle niistä, kunhan pääsen syventymään yhteen artikkeliin kerrallaan. Mietin, mitä kysymyksiä otsikko herättää ja koitan pitää sen mielessä artikkelia lukiessa. Mitä artikkelin sisältö kertoo otsikon aiheesta?




Tein myös vähän alustavaa listaa lukutekniikoista, joita aion mahdollisuuksien mukaan käyttää jokaisen artikkelin kohdalla: artikkelista pääasioiden alleviivaus + huomioiden ja selvennysten tekeminen artikkeliin, muistiinpanot + käsitelista jokaisesta artikkelista, "flashcards" käsitteistä, ääneen lukemisen äänitys (voin kuunnella suloääntäni bussissa), toiselle opettaminen ja tärkeimpänä kertaus. Aion joka aamu kerrata edellisen päivän asiat, jotta käsitteet ja muut asiat pysyvät mielessä. Mulla ei nyt oo ehkä vielä sen syvällisempiä ajatuksia artikkeleista, kun en tosiaan ole lukenut kaikkia vielä läpi silmäilyä lukuunottamtta. Oon kuitenkin iloinen, että tällä kertaa on enemmän mukana mua kiinnostavia aiheita kuin viime vuonna, lukeminenkin on mielekkäämpää. Ehkä tästä alkujärkytyksestä siis vielä noustaan uuteen onnistumisen uskoon. :)

kuva täältä


Nyt pyöräytetään keskustelu käyntiin näistä artikkeleista, muutenhan hommasta ei tule yhtään mitään! Kommenttia siis tonne alas, kertokaa mitä ajatuksia artikkelit teissä herättää, mikä on haastavaa ja mikä kiinnostavaa? Mikä taas tympii?


Päättäväisyydellä,
Embe

13 kommenttia:

  1. Mulla ensireaktio oli aikalailla samanlainen... Aika tuntuu jo muutenkin loppuvan kesken, kun tilastojenkin kanssa vielä paljon paljon tekemistä (olen tämän kevään ylioppilas)! Nyt täytyy vaan aikatauluttaa ja lukea ahkerasti huh :D Paljon tsemppiä sulle sekä lukemiseen että pääsykokeisiinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta toisaalta, artikkelit on yhtä hankalia kaikille ja kaikilla on sama aika lukea niitä! :) Siinä asiassa oot ainakin samalla viivalla muiden kanssa. Ja mä uskon vakaasti, että on monia muitakin, joilla matikka on vielä työn alla. Tsemiä siis!

      Poista
  2. Mäkin kauhistelin aluksi sitä artikkeleiden määrää, mut sit ku silmäilin niitä tekstejä niin ne vaikutti onneks mielenkiintosilta, koska silloin asiat jää parhaiten omaan mieleeni kun luen tekstiä mielenkiinnolla. Se näkyi lukiossakin numeroissa, että niissä aineissa jotka koin oikeasti mielenkiintoiseksi, arvosanat olivat korkealla vaikka olisin tehnyt saman työmäärän muiden vähemmän kiinnostavien aineiden kanssa. Mutta kyllä siellä on paljon itselleni uusia suomen kielen sanoja, joten pakko tehdä itselleni pieni "sanakirjan" sivunen, josta voin luntata mitä mikäkin tarkoittaa esim. visuaalis-spatiaalinen, josta mulle tuli ekaks mieleen englannin sana spatula ja siitä johtui mieleen Paavo Pesusieni paistinlastoineen :D Jos kokeessa muistan vaan paavo pesusienen niin ehkä pitäs kuitenkin saada parempi assosisaatio kuten vaikka space = avaruus spatiaalinen = avaruudellinen.

    Mut enempi mua stressaa todennäköisyyslaskut ja regressio. Todennäköisyyksissä on mielipahaa aiheuttaneet simppelit tehtävät joissa en oo osannu ajatella osajoukkoa ja alkioita oikein. Permutaatiot ja luvun kertomat. Lisämateriaalissa on ihan kammottavia tehtäviä, vaikka sit ne vaikuttaa niin simppeliltä kun katsoo ratkaisut esim. se kirkon virsitaulujen numerotehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi mielenkiinnolla lukeminen on ihan totta. Mä ahmin ihan innoissani tänään autismia käsitteleviä artikkeleita. Sain tänään kokoelman luettua loppuun ja nyt lähden työstämään artikkeleita ryhminä. Ihana toi Paavo Pesusieni -juttu! :D Älä missään tapauksessa luovu siitä, tollaisen kummallisuudet toimii kaikista parhaimpina muistisääntöinä. :) Me kaverin kanssa kutsutaan regressiosuoran yhtälöä nimellä bobix, niiden parametrien mukaan. :D

      Mulla on kanssa vielä toisinaan ongelmia ihan perustodareiden kanssa, en käsitä mikä niissä on niitä vaikeaa. Oon kyllä kuullut, että monella just todarit ja regressio tökkii eniten. Ja kyllä, virsi tehtävä oli kaamea.

      Poista
  3. Mäki keräilin noi artikkelit talteen, kun ei sitä tiedä mihin tehtäviin niitä vois joskus hyödyntää. :P Silmäilin niitä niin tuo Raatikaisen artikkeli on ainakin mulle tosi tuttua asiaa, meidän viime vuoden pääsykoekirja kun käsitteli juurikin noita aiheita. Jos sua joku tuossa Raatikaisen filsan artikkelissa tökkii tai et ymmärrä jotain nii kysäse, voin ehkä auttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa! Varaudu sit henkisesti siihen, että mulla tulee kamala lista asioita, joista en tajua yhtään mitään! Aloin nyt lukemaan ajatuksen kanssa tuota Raatikaisen artikkelia ja sitä pitäisi käsitellä lauantaina artikkelikurssilla. Mikäli siellä ei aukea käsitteet vieläkään, niin otan suhun kyllä salamana yhteyttä. ;) Kiitos jo etukäteen avusta ja vaivannäöstä! :)

      Poista
    2. Juu antaa palaa vaan. :P Ihan kiva itekki kertailla noita juttuja, koska mun mielestä nuo Raatikaisen jutut on tosi mielenkiintosia.

      Poista
  4. Huh, armoton tahti sulla! :D Mä en ole lukenut ku vasta sen yhden artikkelin (Raatikainen), mutta se on kyllä märehditty ajatuksella. Oon kyllä silmäillyt koko paketin läpi ja tein myös jakoa osioihin, mutta jätin sen aikalailla siihen järjestykseen, missä se oli ku printtasin, osioiden sisäistä järjestystä sit hieman muuntelin. Seuraavaksi otan työn alle kokeelliset menetelmät, mikä meillä oli viime vuonnakin.

    Jep, mullaki meinasi tulla paniikki, ku katsoin artikkelin määrää. Kun vertaa esim. Jyväskylään, jonne on 15 artikkelia ja aikaa lukea jostain maaliskuusta toukokuun loppuun, niin vähän rypeaa nyppäsemään..

    MUTTA onneksi tosiaan ne muutama todella lyhyt artikkeli siellä joukossa ja aiheethan on ihan älyttömän mielenkiintoisia! Odotan innolla, että saan tän ekan osion ( tutkimus) kahlattua ja pääsen siirtymään kaikkeen tuohon jännittävään.

    Tykkäsin muuten Raatikaisen artikkelista, ehkä siksi, kun sosiologia kiinnostaa. Mutta olihan se myös aika haastava teksti, kun mulla meni koko ajan suuntaukset sekaisin. Tuli mieleen vähän hissan tai äikän tunti jostain lukioajoilta, kun piti niitä ismejä harjoitella. Vaan ei se mithän, tykkäsin hissasta ja äikästä. :D
    Ja taas menin näkemään hyytävän pk-painajaisen. Tällä kertaa itse koe meni hyvin, mutta kokeen jälkeen huomasin, että puolet oli jäänyt tekemättä. Hups.

    Onneksi tässä on vielä ruhtinaallisesti aikaa artikkeleille. Mulla ei ainakaan ole samanlaista paniikkia kuin viime vuonna ajan suhteen. :) Toivottavasti sullakin on itsevarma asenne tänä vuonna, koska tekstiesi perusteella sulla on homma hanskassa. :)

    Meinaatko enää lukea tilastoja tässä vaiheessa ollenkaan, vain keskitytkö vain artikkeleihin? Niiiin ja sitten vielä valmennuskursseista kysyisin: Että onko taso parempi kuin viime vuonna, suosittelisitko muille kurssia, millaiset opettajat, millaiset ryhmät ja montako kertaa viikossa kurssia on? Ja mikä on se konkreettisin hyöty ollut kurssista? Yms, yms..
    Sellainen voisi hyödyttää (mahdollisesti) ensi vuonna kurssia harkitsevia, ja mua aihe kiinnostaa siksi, etten itse tänä vuonna kurssille osallistunut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka taas! :) Mulla kuluu kyllä aikalailla energiaa just ton Raatikaisen märehtimiseen. Oon nyt lukenut ekat kolme toiseen kertaan, koska niitä käsitellään lauantaina valmennuskurssilla. Alleviivaukset tehty ja seuraavaksi muistiinpanot tekstejä kertaillen ja kahden artikkelin äänitys vielä! Onneksi tuo komeampi puolisko on töissä, niin voin käyttää koko illan filosofiointiin. ;) Kivaa.

      Mäkin oon nyt ehkä alkanut rauhoittua artikkelien suhteen. Turha sitä on aikaa käyttää panikointiin, vaan pitää ottaa niistä vaan niskasta kiinni ja koittaa päästä niiden yläpuolelle. :D Itse tykkään kanssa lyhyemmistä artikkeleista ja autismijutut oli kyllä kaikkein mielenkiintoisempia! Mulla ei oo vielä mitään hajua, mitä artikkeleita ens viikolla käsitellään kurssilla. Toivottavasti edettäisiin aikalailla numerojärjestyksessä (ryhmittely menee kivasti) ja viimeisille kerroille jäis kivoimmat jutut, niin ei ainakaan keskittyminen ja jaksaminen ehtis huveta. :) Eiköhän tässä kuukaudessa tosiaan saada jotain aikaiseksi!

      Mun on tarkoitus tilastojen suhteen vain kertailla lukemisen välissä ja pitää laskurutiinia yllä. Mitään varsinaista opeteltavaa mulla ei siis enää oo. :) Artikkeleita mä en kuitenkaan jaksa lukea montaa tuntia putkeen, niin on ihan "virkistävää" laskea pari laskua välissä. :)

      Mulla on tosiaan ollut vasta yksi kurssikerta, kun oon tänä vuonna pelkällä artikkelikurssilla (Helsingissä tällä kertaa) ja ekan kerran perusteella vaikuttaa ainakin lupaavalta. :) Opettaja on nuori ja innostava, ja uskon hänen osaavan asiansa (tekee parhaillaan gradua). Suosittelisin kyllä muille ensivaikutelman perusteella artikkelikurssia, mutta tilaston kurssista mulla ei oo hajuakaan. :D Meidät on jaettu kahteen ryhmään, joissa on ilmeisesti eri opettaja. Mun ryhmä on ainakin tosi iso, meitä on varmaan joku 30 ja toisessa ryhmässä luultavasti saman verran. Nyt, kun kurssi pyörähtää kunnolla käyntiin, sitä on pääsääntöisesti 2 kertaa viikossa, parin viikon päästä tosin on kolme kurssikertaa. Tohon konkreettisimpaan hyötyyn osaan sanoa jotain ehkä sitten, kun ollaan päästy varsinaisesti käsittelemään artikkeleita. Ite kyllä toivon ton filosofian aukenevan paremmin. :D

      Poista
  5. Tekee mieli tsempata, että oot kyllä ansainnut opiskelupaikan, ja väittäisin, että sulla on aika hyvät saumat se saada. Kaikki tuo tekeminen kertoo aikamoisesta tahdonlujuudesta ja sitkeydestä, ja se ei kyllä voi olla näkymättä pääsykoesuoriutumisessa. Tuntuu, että psykassa on sisällä aika paljon sua epämotivoituneempiakin ihmisiä, joten toivon sydämestäni, että sua onnistaa. Ja: sulla on melko kattava strategiavalikoima siellä käytössä - kunhan pääset sisään, niin hakeudu pääsykoevalmentajaksi!

    Tsemppiä loppurutistukseen!
    Terveisin fobialainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, nyt jaksaa taas pakertaa artikkelien parissa! :) Onpa jännä kuulla, että psykassa ei olis pelkästään supermotivoituneita, koska luulis sisäänpääsyn vaativan just sitä. Haha, oon miettinyt tuutorihommaa, kunhan pääsen joskus sisään ja varmaan kyllä jään jumittamaan näihin pääsykoejuttuihin. :D Ainakin olis kiva auttaa muita sen homman kanssa, minkä on ite (toivottavasti!) joskus suorittanut. Oon tosiaan tänä vuonna koittanut hyödyntää mahdollisimman montaa ja erilaista oppimisstrategiaa, jotta asiat jäisi mieleen mahdollisimman hyvin. :) Täytyypi siis palata artikkelien pariin muistiinpanoja tehden. Mikäs se mukavampaa perjantai-illan puuhaa! ;D

      Poista
  6. Löysin blogisi joskus tammikuussa kun aloittelin itsekin tätä pääsykoeurakkaa, mutta en ole uskaltanut sen jälkeen käydä edes vilkaisemassa kun aina nousee ahdistus pintaan kun luen muiden ahkeroinnista. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni kun näiden artikkelien kanssa itsekin pähkäilen :D

    Itsekin siis psykaan hakemassa, ensimmäistä kertaa ja Tampereelle. Taustalla on jo pari vuotta yliopisto-opintoja, viimeisimmän vuoden olen lukenut tilastotiedettä ja psykologiaa ihan tätä pääsykoetta ajatellen, mutta aika homma tässä kyllä siitä huolimatta on, vaikka tuosta kirjasta kaikki olikin jo ennestään tuttua asiaa. Joten hatunnosto kaikille jotka ilman opintoja ovat siitä jotain irti saaneet! Ostin pääsykoekirjan käytettynä ja myyjä sanoi vilkaisseensa sen sisältöä ja todenneensa saman tien, että ei tule mitään :D

    Tein muuten noiden artikkelien kanssa ihan samanlaisen jaon :) Psykoterapian ja tutkimusten osalta tosin olen ne vasta saanut luettua. Pieni paniikki tässä alkaa kyteä kun pääsykoepäivä lähestyy, mutta eiköhän se ole vähän sama juttu kaikilla. Toivotan sulle onnea koitokseen, vaikka samasta paikasta kilpaillaankin niin tuntuu siltä että sulla ainakin on lukurutiini ja -menetelmät hyvällä mallilla, ja tavoite selkeänä edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi! Tuleepa kamala fiilis, ettet oo uskaltanut käydä mun blogissa. :D Itteäkin välillä alkaa ahdistaa muiden ahkerointi, koitan siksi välttää nykyään abitreenejä, vaikka eksyn sinne silti melkein päivittäin. Mä en kuitenkaan yritä täällä leuhkia mun panostuksella, mä tiedän vain olevani sen tyyppinen ihmisolio, että tarvin hirveästi aikaa ja panostusta, jotta tuloksia näkyy. Mä oon varma, että monet ajattelee samoja apua-artikkelit-ja-todarit-ahdistaa-ajatuksia, mut mä haluan sanoa ne vaan ääneen. :)

      Sulla vaikuttaa kyllä olevan vankka pohja pääsykokeisiin, etenkin toi tilaston haltsaaminen on varmasti eduksi. :) Mä veikkaan, että paniikki alkaa päivä päivältä kyteä kaikkien kohdalla, mutta onneksi aikaa on vielä lähes kuukausi; artikkelit ovat olleet julki vasta alle viikon, niin meillä on huomattavasti enemmän aikaa vielä tankata niitä kuin tähän mennessä on ollut. Mä toivotan kanssa onnea sulle, en haluis muutenkaan ajatella tätä minään verenhimoisena taistona kaikkia muita kohtaan. :D

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)