Luin aika mielenkiintoista viestiketjua suomi24:ssa. Siellä pohdittiin, sitä
pitääkö psykologilla olla tietynlainen persoonallisuus ja "täydellinen tausta". Osa kirjoittajista mietti, että onko nuoruuden kokemukset este psykologin ammatille, jos taustalta löytyy jotakin ns. normaalista poikkeavaa. Pisti vaan ite miettimään, että millaisia ihmisiä sinne psykaan halutaan: sellaisia, joilla on ollut kaikki aina hyvin vai myös sellaisia, jotka ovat oppineet rankempia juttuja kantapään kautta? Oi, kuinka kiintoisaa. Yksi ketjussa ilmaisi myös mielipiteensä siitä, että niillä, joilla nuoruus tai muu vaihe ei ole mennyt ehkä ihan normien mukaan, saattaisi olla parempi ymmärrys ihmismielestä.
Mitä mieltä te ootte tästä asiasta? Omasta mielestäni siinäkin ammatissa tarvitaan kaikenlaisia (okei, ei ehkä IHAN kaikenlaisia) ihmisiä. Pisti vain miettimään, kun ei kuitenkaan itsellä ole ollut ruusuinen teini-ikä, mutta itse en koe sitä uravalintaa haittaavana tekijänä, pikemminkin voimavarana.
 |
| Embehän se siellä |
Ei mulla oikeastaan muuta juttua ollut. Kertokaa ihmeessä ajatuksianne tästä, tosi mielenkiintoinen aihe ainakin mun mielestä! Vähän voisin ehkä kertoa loppuun myös lukemiskuulumisia: tenttikirjaa tahkottu puoleen väliin, maanantaina palautus Espooseen ja sama opus odottaa yliopistolla, että pääsen heti tiistaina jatkamaan lukemista. Huomenna aamulla olisi tarkoitus laskea viimeiset laskuharjoitukset ja ehkä lukea teoriaa seuraavasta matikan alueesta.
Pääsykokeet on mielessä joka päivä ja mulla on kauheesti tunteita niitä kohtaan. Ja se tunneskaala on valtava. Mä haluisin näyttää olevani tarpeeksi hyvä.
Päättäväisyydellä,
Embe
Mun mielestä psykologilla ei tartte olla mitään tietynlaista persoonallisuutta. Psykologin työtä tehdään tosi pitkälle sillä omalla persoonalla, ja on rikkaus, että alalla on erilaisia ihmisiä. :) Ja jos omassa elämässä on ollu jotain ongelmia, ei sekään ole mikään miinus mun mielestä, päin vastoin!
VastaaPoistaOon kyllä niin samaa mieltä sun kanssa. :) Jos psykologin luonakin käy erilaisia ihmisiä, niin musta on vaan hyvä, että on myös erilaisia psykologeja, vaikka en ehkä ihan peruspsykologiksi aio suuntautua.. :)
PoistaMustakin on vaan hyvä, että on erilaisia ihmisiä, erilaisiin tarpeisiin. On kuitenkin huomioitava, että ei niitä "soveltuvuuskokeita" ihan turhaankaan järjestetä (esim. Jyväskylä, Turku). Vaikka ei elämässä mitään kovin rankkaa ois koskaan ollutkaan, voi psykologin työ osoittautua yllättävän rankaksi, jos on liian taipuvainen tunteellisuuteen, stressiin, viemään asioita koulusta ja työpaikalta kotiin yms. Toki psykologi voi työskennellä mitä erilaisimmissa tehtävissä, eikä läheskään aina terapiatyössä. Uskon silti, että tuota persoonallisuutta ei yritetä selvittää vain sen vuoksi miten hyvin pystyy potilaitaan auttamaan, vaan myös sen vuoksi miten itse jaksaa tulevassa työssään. Joillain saattavat vaikka lapsuudessa tai nuoruudessa koetut traumat alkaa vaivata uudelleen työn myötä. Ja kyllä ainakin mieleltään tasapainoinen on pakko olla, jotta voi auttaa niitä, jotka eivät ole. En kuitenkaan itsekkään ole tässä suhteessa täydellinen ja silti haaveilen psykologin urasta, joten tämän ei ollut tarkoitus olla mikään masentava kommentti, vaan erilainen näkökulma asiaan (:
VastaaPoistaTodella hyvä näkökulma, jota en tullutkaan maininneeksi omassa tekstissäni! Se on aivan totta, mitä sanoit, että pitää pystyä pitämään työjutut töissä ja henkilökohtaiset jutut kotona, eikä mennä tavallaan "liian syvälle" esim. potilaan ongelmiin. Ja tietenkin täytyy olla mieleltään tasapainoinen ja kestää niitä takaiskuja, joita melko varmasti tulee kohtaamaan. :)
PoistaHeiiiiiii minulla olisi postautoive ^^ Voisitko kirjoittaa omasta persoonallisuudestasi ja kokemuksistasi ja niiden vaikutuksesta siihen minkälainen olet nykyään ja miten luulet että ne vaikuttavat sinuun psykologina sitten kun valmistut? Esimerkiksi siis kun kirjoitit tuossa että oma teini-ikäsi ei ollut ruusuinen niin mitkä tekijät ja asiat tekivät siitä ei-ruusuisen (esim. vastoinkäymiset perheessä, parisuhteissa, kaverisuhteissa yms.)? Ja koska kirjoitit tuossa myös että näet ei-niin-ruusuisen teini-ikäsi ennemminkin voimavarana kun esteenä niin minkälaisena voimavarana? Miten itse ajattelet hyötyväsi kokemuksistasi nyt ja tulevaisuudessa?
VastaaPoistaAnteeksi tästä tuli nyt vähän sekava kun en osaa tätä paremmin selittää, toivottavasti tajusit ^^' ja onnea kamalasti pääsykokeisiin ja muutenkin opiskeluihin, motivaatiota sinulta ei ainakaan puutu, pääset varmasti vielä pitkälle! :)
Kiitos ehdotuksesta! Pistän asian mietintämyssyyn, jotta saisin koottua jollain tasolla järkevän postauksen aiheesta, täytyy vähän miettiä, mitä asioita otan esille ja pohtia koko aihetta. :) Mutta julkaisen kyllä tällaisen lähiaikoina!
Poista