Oma persoonallisuus ja tilannekatsaus

Tässä nyt tämä toivepostaus. Mites tämän nyt aloittaisi... Lähdetään vaikka siitä, että en halua alkaa täällä julkisesti ruotimaan ei-niin-ruusuista teini-ikääni. En siis halua tarkkaan kertoa siitä ja syistä, joita siihen kuului, ihan oman ja muiden yksityisyyden vuoksi, ymmärtänette varmaan. :) Sanotaan vaikka näin ympäripyöreästi, että mun teiniangsti ei ehkä pysynyt ihan normin rajoissa.

Anyway, siihen aikaan mun itsearvostus ei ollut missään huipussaan ja ei ollut kauheesti kavereita (huom tästä kaikesta on päästä suotuisasti yli, en ala täällä nyyhkyttämään menneisyyttäni :D). Mulla oli ala-asteen jälkeen kauhea tarve olla jotenkin erilainen ja poiketa muista mieluusti huomiota herättävästi, ja se johti mun pukeutumiseen, mistä mua sitten jossain määrin pilkattiin yläasteella. Mulle ei sinänsä ollu väliä, naureskeliko muut mun vaatteille ja aatteille vai ei, mutta mä en oikein kokenu itteäni missään hyväks. Sen takia, mä jotenkin erittelen itsetunnon ja itsearvostuksen toisistaan, vaikka jotkut mieltääkin ne ehkä samaks asiaks. No, sitten tulee ilmi tämä täällä mystiseksi jäävä musta-aukko, joka johti siihen, että kävin koulukuraattorilla yhden kevään. Tämä oli siis se käännekohta, jolloin ihmismieli ja erityisesti sen oikut alkoivat hiljalleen herättämään kiinnostusta. Mussa heräs sellaisia ajatuksia sillon, että haluisin auttaa niitä, jotka on samassa jamassa mitä ite olin. Pidän tätä sen takia voimavarana, että tiedän miltä noi asiat tuntuu, kun oon ite käyny ne läpi. Uskon myös siihen, että vaikeista asioista on mahdollista päästä yli, jos saa oikeenlaista apua ja on ite motivoitunu muuttaa elämäänsä ko. ongelman suhteen.

Kysymys siitä, miten ajattelen yllämainitut ympäripyöreät vastoinkäymiset kokevani voimavarana, kun valmistun psykologiksi, mietitytti. Ensinnäkin, en ainakaan tällä hetkellä näen itseäni peruspsykologin ammatissa, ennemminkin ehkä tutkijan tai rikospsykologin, mutta aika näyttää. Kokemukseni on kuitenkin saanut mut todennäköisimmin suuntautumaan mielenterveyspuoleen, se kiinnostaisi kaikista eniten, erityisesti mielenterveyden häiriöt ja muut onegelmat. Uskoisin, että pystyn tulevaisuudessa eläytymään muiden vastaaviin kokemuksiin, kohtuuden rajoissa tietenkin, koska työssähän vaaditaan tietyssä määrin objektiivisuutta. Pidän myös tärkeänä sitä, että jokainen ihminen käsitellään yksilönä, enkä halua luottaa keskiarvoihin tai suuntaviivoihin. Aiheesta tekee mielenkiintoisen nimenomaan jokaisen ihmisen yksilöllinen elämänkulku ja se, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että jokin ei menekään ns. normien mukaan. Voi ei, tää menee kohta kamalaksi monologiksi!

Äh, kauhean vaikea koittaa saada rakenteeltaan järkevää tästä... Miten itse kuvailisin itseäni nykyään? Tiedostan sen, että mä saatan olla tosi helposti tulistuva, mut sitten myös rauhoitun nopeasti. Toi piirre on kuitenkin johtanut myös siihen, että jos innostun jostain asiasta, niin se on kaikki tai ei mitään. Joskus innostus laskee nopeasti, mutta joskus se jää päälle niin kauaksi aikaa, kunnes tavoite on saavutettu (psyka köh köh). Yläasteen jälkeen mä oon myös oppinu arvostamaan itseäni ja pidän itteeni hyvänä ja ajattelen, että mikä vaan on mahdollista mulle, jos oikeesti haluun nähdä vaivaa sen eteen. Oon omasta mielestäni myös jollain tasolla rohkea, pidän kiinni omasta mielipiteestäni (usein liiankin kovasti, vaikka olisin väärässä) ja inhoan epäonnistumista. Toi pukeutuminen, josta mainitsin, on jäänyt myös vähän päälle. Se on aikaisemmin myös haitannut töiden hakemista, koska mun on kauhean vaikea hyväksyä sitä, että ihmisiä arvioidaan ulkonäön perusteella, vaikka muuten näytän omasta mielestäni ihan normaalilta nuorelta naiselta. Nykyisessä työpaikassa on onneksi työvaatteet, joten ei haittaa vaikka pukeutuisi säkkiin vapaa-ajalla. :) Omasta mielestäni mulla on rohkeutta heittäytyä eri asioihin ja tarttua mukavuusalueen ulkopuolella oleviin haasteisiin. Tuosta esimerkkinä muutto vieraalle paikkakunnalle, vaikka kaikki kaverit jäävät tänne, haastavan uran valitseminen, vaikka siihen pääsy tuntuu joskus jopa mahdottomalta, oman tyylin ylläpitäminen jatkuvasti muuttuvien trendien viidakossa... Mä en siis tavallaan halua mennä siitä, mistä aita on matalin ja sopeutua johonkin asiaan vain siksi, että se on helpompi valinta. Haluan ite nähdä, mitä kaikkea musta voikaan joskus tulla, kunhan jaksan vain panostaa asioihin, jotka koen itse mielenkiintoisiksi, vaikka ne eivät olisikaan helppoja.

Kavereiden suusta:

"Äärimmäisen emotionaalinen, hieman äkkipikainen, kunnianhimoinen, äksy, hieman turhamainen ja epäsosiaalinen"

"Ystävällinen, innostava, ahkera eikä anna periks"

"Pitkäjänteinen, pikkutarkka, jos innostuu josttain oikeen kunnolla, aika impulsiivinen"

Mua kiehtoi siis yläasteella, ja kiehtoo vieläkin, yleisesti ottaen ihmisten erilaisuus, josta puhuin tässä postauksessa. Myös ihmisten valinnat suuntaan ja toiseen kiehtovat. Vaikka perinnöllisyyttä syystäkin korostetaan psykologiassa, itse ajattelen niin, että teot ja valinnat määrävät elämänkulun, ei se millaiseen perheeseen, yhteisöön tai yhteiskuntaan olet syntynyt. Tämä pätee tietenkin lähinnä vain Länsimaissa, anteeksi yleistys.

Pahoitteluni erittäis hatarasti ja toodennäköisesti epäloogisesti rakennetusta postauksesta, mutta aihe oli vaikea. Saitteko tästä mitään irti ja vastasiko tämä niihin kysymyksiin, mihin haluttiin vastauksia? Vielä loppuun voisin vähän päivittää opiskeluun liittyviä juttuja. HoloPulkissa mennään testeissä, joista muistiinpanot kohta valmiit. Kaksi tenttiä olisi vielä edessä ja sen jälkeen pitäisi rohmuta pääsykoekirjaa ja mielellään paria vanhaa artikkelia. Oon myös miettinyt, että pitäisikö ottaa artikkelikurssin tueksi Valmennuskeskuksen KOTI-kurssi. Siinä siis voisi seurata netistä ja tallenteina Helsingin pitkän tilaston luentoja. Hintaa kurssilla olis mulle 150e, kun olen ilmottautunut jo muullekin kurssille. Ajattelin, että se voisi keväästä olla hyvä kertauspläjäys ja palaisi ajatuksen takaisin pääsykokeen kannalta olennaisiin seikkoihin, ettei avoin sekoita päätä liikaa. Toisaalta keväällä pitäisi suorittaa vielä kaksi matikkaa ja kaksi psykaa. Mitä mieltä te ootte?

Nyt palaan HoloPulkin hellään huomaan hetkeksi työpäivän jälkeen. Huomenna matikan kertausta tenttiä varten ja sitten 150 sivun spurtti neuropsykaa ensi maanantaiksi. Asiaa ei helpota se, että oon ens viikolla viis päivää töissä. Jipii. Onko teillä ollu kiireitä niin, että on vähän lukeminen jäänyt taka-alalle?


Päättäväisyydellä,
Embe