Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Hyi, kun jännittää!

En taida olla tällä hetkellä ainoa joka vääntelehtii levottomasti sohvalla aina jos ei ole mitään tekemistä. Mulla on hirveä ahdistus ja jännitys päällä maanantaista. Suunnitelmissa olisi sunnuntai-maanantaiyönä vahtia yliopistohakua. Ainakin viime vuonna tulokset tulivat sinne yöllä ja voin sanoa, että mä en todellakaan saisi nukuttua yötäni rauhassa jos odottelisin aamuun!

Tuntuu myös jotenkin oudolta, jos yliopistohaku vilkuttaakin hyväksyttyä. Mun elämä muuttuu sit ihan täysin. Kävin tällä viikolla tosiaan siellä asuntonäytöissä ja eilen välittäjä soitteli, ettei ollut saanut vielä omistajaa kiinni, mutta aikoo suositella mua sille jos se nyt tässä kohta vastaisi. Musta saattaa tulla siis vantaalainen elokuussa! Raahasin töistä jo pahvilaatikoita eilen kotiin. Jos tuo Vantaan kämppä ei nappaa, niin sit on torstaina tiedossa näyttö Espoossa. Tosi stressaavaa ajaa melkein 200km suuntaansa katsomaan asuntoa, josta ei edes tiedä saako sen. Muutenkin, jos pääsen sisään, pitää hoitaa paljon kaikkia käytännön juttuja kiireisellä aikataululla. NYT NIITÄ TULOKSIA SIIS.

Jos mulla lukee taas kissankokoisin kirjaimin, että HYLÄTTY, niin mä en todellakaan tiedä, miten suhtautua siihen. Tuntuis kamalalta, että vuoden raataminen jaksamisen äärirajoilla olis menny hukkaan. Tietty mulla on tarkoitus hakea sitten ensi vuonna uudestaan. Kyllä siinä kuitenkin joutuu hetken makaamaan sängyssä itsesäälissä. Mä en taas halua hylättyä, se ei todellakaan sovi mun suunnitelmiin.

Lupaan päivittää tänne heti mun tuloksista, kävi miten kävi. :) Nyt meen töihin tappamaan aikaa ja illalla pelataan lautapelejä työporukalla. :D Sunnuntaina tiedossa tyttöystäväpäivä intissä. Onneksi on sentään viikonlopulle ohjelmaa, ettei tarvi vain maata sohvalla ja tuijottaa jotain hömppää telkkarista. En oo pystyny tällä viikolla lukemaan tenttiin. Keskittyminen kärsii, kun niin monin asia jännittää. Tsemppiä kaikille odotteluun!


Päättäväisyydellä,
Embe

9 kommenttia:

  1. Äää mua jännittää ihan hirveesti sun puolesta!!

    VastaaPoista
  2. Mua jännittää kans! Oikeen mahanpohjasta kouras kun luin tän sun blogitekstin. :o Kirjota tänne sitte HETI miten kävi! Mulla on kyllä vahva usko että siellä lukee HYVÄKSYTTY! :)

    VastaaPoista
  3. Mua jännittää sun puolesta ihan superisti! Toivon todella, että siellä lukee hyväksytty!!

    VastaaPoista
  4. Mua ei edes jännitä, koska tiiän et pääset! :)

    VastaaPoista
  5. Tuleekohan ne tulokset heti puolenyön jälkeen? Ainakin tenttitulokset päivittyy joissain yliopistoissa aina silloin kun vuorokausi vaihtuu. Jos jännittäisi kanssasi ja valvoisi kunnes ilmotat tuloksen. Tsemppiä, jotenkin tuntuu, että pääset kun luin fiiliksiäsi pääsykokeista =)

    VastaaPoista
  6. Saattaisin jännittää sun puolestas, jollei jännittäisi omasta puolesta niin paljon :|) takana täällä myös koko vuoden mittainen järjetön valmistautuminen, ja kyllä se hylätty sattuu jos kohdalle osuu!

    Uskon että pääset, tai ainakin voin sanoa, että olisit paikkasi ansainnut! Kiitos blogista, oli mukava tietää ettei ollut ainoa sekaisin päästään lukemisen suhteen :)

    VastaaPoista
  7. Viikko sitten sain tietää, että pääsin unelmapaikkaani eli opiskelemaan sosiaalityötä. Nyt jännitän sun tuloksia! Itse oon koko viikon ollut ihan euforisessa tilassa, toivottavasti tunne pamahtaa sullekin :)

    VastaaPoista
  8. Ei kestä enää tätä jännitystä!!! ^^

    VastaaPoista
  9. Pakko se on vielä vähän aikaa kestää ^^

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)