Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Eka tentti takana ja paljon hommia edessä

Moikka moi! Vähän on lähtenyt tämä lukukausi hiljaisesti käyntiin täällä blogin puolella, pahoittelut siitä. Mulla on nyt ollut vilinää ja vilskettä työkuvioiden, opiskelujuttujen ja erityisesti muuton suhteen. Oon siis tällä viikolla muuttamassa Espooseen ja yritän saada tän viikon aikana Vantaan kämpän tyhjäks. :) Lähes kaikki ylimääräinen aika luentojen ulkopuolella onkin mennyt muuttopuuhissa. Torstaina kävin tosiaan siellä työhaastattelussa ja se tuntui menevän ihan hyvin, en mielestäni mokannut ja nolannut itseäni totaalisesti. :D En myöskään jäätynyt, kun yhtäkkiä osa kysymyksistä kysyttiin englanniksi. Nyt alkuviikosta niiden pitäisi soittaa mulle ja kertoa pääsenkö "finaaliin" eli henkilöarviointipäivään. Ei muuta kuin peukut pystyyn, koska se työ kuulosti haastattelussa esiintulleiden pointtien takia vieläkin mielenkiintoisemmalta. :)

Viime viikolla oli tosiaan eka tentti - ammattikäytöntö 1a: psykologin asiakastyön perusteet. Tentti tarkistettiin ennätysnopeesti ja sain saman viikon aikana jo tulokset. Tentistä rapsahti nelonen ja olin kyl enemmän kuin tyytyväinen, koska en ollut ehtinyt lukea tarpeeksi. Tentin jälkeen oon lukenut pari artikkelia harkkakurssiin liittyen, mutta nekin on jäänyt vähän pintapuolisiksi, koska mun tekee mieli vaan pakata ja purkaa pahvilaatikoita. :D Ehkäpä ensi viikolla elämä tasoittuu ja voi keskittyä oikeisiin asioihin. Mulla on nyt onneks töistä 2,5 viikkoa lomaa ja sit on enää yks viikonloppu töitä ja sit siirrynkin viikon jälkeen tilastotöihin. :) Jännän äärellä siis ollaan.

Tuli muuten tässä semmoinen juttu mieleen, kun täällä tilaston kurssilla reippaana aamulla istun, että olisiko teillä halua/kiinnostusta/tarvetta sellaiselle tilastotaisto-ryhmälle Facebookissa? Siellä voisi heitellä kysymyksiä (ja vastauksia!) pääsykoejuttuihin liittyen. :) Mua pyydettiin vähän järkkäämään sellaista tänne johdantokurssille, mutta ajattelin myös, että voisin perustaa teille ihan sellaisen oman ryhmän. Mitä mieltä ootte, olisko sellainen kiva ja ahdistusta lievittävä asia, joka toisi pääsykoesoturit yhteen? :) Huikeesti kaikille tsemppiä opintoihin ja pääsykoetaistoon!


Tilastollisin tsemppiterkuin,
Embe



11 kommenttia:

  1. Hei hienoa, et haastattelu meni hyvin:)
    Toi fb tilastoryhmä olisi ihan hyvä, mutta se riippuu ihan siitä jaksatko sä tehä sellasta ja vastailla koko ajan kysymyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideana ei oo se, että mä vastailen kaikkiin kysymyksiin, vaan se, että muut voisivat ensisijaisesti vastata! :) Pääsisi ite kysymään sekä neuvomaan.

      Poista
  2. Pääsykoesoturi :3 Just loistava sana! :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea tuo fb-ryhmä, mä ainakin olisin innoissani taistelemassa! :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tulen mielelläni taistelemaan fbnkin puolelle B)

    VastaaPoista
  5. Luitko lukiossa itse lyhyttä vai pitkää matikkaa? Minkälaisia arvosanoja sait kokeista ja kirjoititko pitkän/lyhyen matikan ja minkä arvosanan sait? :) Onko sinun mielestäsi mahdollista päästä sisään lyhyellä matematiikalla? Jotkut kun sanovat, että lyhyessä on enemmän tilastoja, mutta toisaalta pitmä matematiikka on aina pitkä matematiikka, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mulla oli itellä lukiossa lyhyt matikka ja oon elävä esimerkki siitä, että myös lyhyellä matikalla voi päästä sisään, kunhan tekee töitä tilastojen eteen. :) Sain lukiossa matikan kursseista 9-10 arvosanoiksi, mutta en mä silti koe olevani mitenkään matemaattisesti lahjakas. Lyhyestä matikasta kirjoitin E:n. Mä sanoisin ehkä niin, että pitkä matikka antaa mahdollisesti paremmin valmiuksia käsitellä ja ymmärtää uusia matikkaan liittyviä asioita ja niiden tilastojen kanssa ei ehkä joudu painimaan niin paljon. Lyhyellä matikalla kuitenkin saa tilastot selätettyä, mutta se saattaa viedä enemmän aikaa ja kannattaa opetella perusjutut hyvin sekä hankkia vankka pohja ennen kuin alkaa lueskella vaikeampia asioita. :) Ei siis muuta kuin tsemppiä ja lyhyt matikka ei oikeesti oo niin huono juttu mitä jotkut (pitkämatikkalaiset) antaa ehkä ymmärtää. :D Niin paljon riippuu omasta motivaatioista ja asenteesta. :)

      Poista
  6. Oon heti mukana, jos tilastoryhmää facebookiin perustelet :) Hyvä idea!

    VastaaPoista
  7. Hmm, mä en voi tehdä ryhmää ellei mulla oo jotain kaveria, ketä kutsua siihen. :D Hämmentävä Facebook. Jos joku teistä lisää mut vaikka kaveriks, niin saan tehtyä ryhmän, jaettua linkin ja lisättyä teidät ryhmään? :)

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)