Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Käyttiksen vuosijuhlat

Huomenta kaikki! Olin eilen ekaa kertaa vuosijuhlissa. Meidän käyttiksen ainejärjestö Condus täytti 10 vuotta ja olin juhlistamassa näitä synttäreitä melkein 200 muun ihmisen kanssa. Juhlat oli tosi hienot, oli hyviä puheita, hyvää ruokaa ja kivoja mekkoja. Lopuksi tanssittiin muutama vanhojen tanssi - vähän kyseenalaisella pienen tanssitilan takia.

Erityisesti juhlista jäi mieleen Jani Toivolan pitämä juhlapuhe. Hän oli pitämässä meille käyttisläisille juhlapuheen yhteisöllisyydestä, perheestä, erilaisuudesta ja rohkeudesta. Puhe oli tosi inspiroiva, koskettava ja kiinnostava. Jani oli aivan valovoimainen esiintyjä, otti lavan haltuun heti ilman mitään papereita ja kertoi meille tarinoita ja kertoi omasta elämästään ja vieläpä tosi henkilökohtaisella tasolla. Jani puhui meille perheiden erilaisuudesta ja siitä, että jokaisen ihmisen tarina on aito ja todellinen - ei ole olemassa oikeita ja vääriä tarinoita. Tää ei nyt tietenkään kuulosta yhtään suuremmoiselta, kun yritän tiivistää puhetta teille. :D Päälimmäisenä Janin puheesta jäi kuitenkin mieleen se, että meillä tulisi olla rohkeutta kohdata ihmisiä yksilöinä ja ottaa heidän taustalla oleva tarina huomioon. Meillä tulisi olla myöskin rohekutta lähestyä tuntemattomiakin ihmisiä aidosti omina itsenämme. Kuten jo sanoin, puhe oli todella inspiroiva ja mä toivoisin, että mullakin olisi sellaista lapsenomaista rohkeutta lähestyä myös tuntemattomia ihmisiä.



Kaikin puolin oli tosi mainiot juhlat, vaikka ratikkaan kiipeäminen mekon ja vannehameen kanssa tuotti ongelmia ja aamulla oli pohkeet kipeät tanssimisesta. Tänään on taas kaikenlaista puuhaa koko päivä, joten ei voinut hirveästi yöunista tinkiä. Olin kotona vasta puoli kahdelta yöllä, vaikka tulin suoraa tilaisuuden jälkeen kotiin enkä mennyt jatkoille! Puolen tunnin päästä lähden köröttelemään tarjoiluvastaavatoverilleni ja leivotaan herkkuja huomisen kahvihetkeen, mihin tulee opiskelijoita ja laitoksen henkilökuntaa. Maanantaina alkaa myös kesäopintoihin ilmottautuminen! Mun on tarkoitus suorittaa kesällä enkun ja ruotsin pakolliset kurssit pois alta. Vois ehkä niistäkin ottaa enemmän selvää, koska mulla ei oo mitään hajua, millon niitä kursseja pyörii. :D No, illalla on sit (ehkä) hyvää aikaa tutkia asiaa tarkemmin. Kurssit alkaa olla jo loppusuoralla: tiistaina on kognitiivisen psykan viimeinen luento ja perjantaina harkkakurssin tulsoten esittely. Sen jälkeen luennot on ohi ja pitäisi tenteistä ja deadlineista selvitä hengissä. Täällä on kanssa viimeinen rutistus menossa ennen kesää, kuten teillä pääsykokelaisillakin. ;)


Vieläkin juhlahumussa,
Embe


3 kommenttia:

  1. Jani on todella luenteva puhuja. Muistan kun hän tuli meidän kouluun js puhui tasa-arvosta. Hän kertoi tosi hauskoja tarinoita omasta elämästään.
    Muuten, tykkään sun mekosta tosi paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, jäi tosi hyvä fiilis Janin puheesta! :) Kiitokset myös mekkokehuista, itekin tykkään paljon. :))

      Poista
  2. Kuulostipa tutulta puheelta, tais Jani kertoa meille tismalleen samat jutut maanantaina meidän koululla :) Tarinat 10v nikosta sun muuta :D

    Oli kyllä puhe, ei sitä kieltämään!

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)