Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

maanantai 27. tammikuuta 2014

Täysivaltainen psyko

Heipparallaa kullannuput! Viime viikko oli yhtä hulinaa ja sinkoilua paikasta toiseen, kun hoidettiin viime hetken haalaribisneksiä. Haalarit ssapuivat mun oven taakse keskiviikkona - sopivasti kaksi päivää ennen Haalrikastajaisia. :D Viikon aikana tuli kipaistua kaupassa, kurvailtua pitkin Helsinkiä, kokkailtua pirskeisiin ja lähestulkoon purshkadettu itkuun kerran jos toisenkin.

Torstaina käytiin tosiaan kaupassa ja ostettiin viisi isoa kassillista ruokaa, jotka sitten raahattiin tapahtumapaikalle haalareiden kera. Oli tosi hyvä ja luottavainen fiilis. Perjantaina mulle iski kuitenkin kauhee stressipaniikkiahdistus jostain tuntemattomasta syystä ja olin koko päivän ihan ahdistunut. Kokeellisen psykan tutkimuskurssin luennolla meinasin alkaa itkeä joka kymmenes minuutti, koska en tajunnut mitään, tunsin itseni tyhmäksi ja illan ohjelma stressasi. Olo helpotti kuitenkin, kun sain masun täyteen ruokaa ja sitten lähdettiinkin jo valmistelemaan bileitä. Kuitenkin taas tuntia ennen alkumaljan nostoa iski samanlainen kaameus olo, osittain siksi, että mua jännitti hirveesti, onnistuvatko bileet, koska niitä oltiin suunniteltu syksystä asti. Mun oli tarkoitus myös aluksi sanoa muutama sana ja arvatkaa olinko miettinyt, mitä aion sanoa... Kaikki meni kuitenkin aivan loistavasti! Ruoka maistui ja juomaa riittii kuulemma aamuun asti. :) Ohjelmatkin soljuivat läpi mukavasti ja kaikilla tais olla ihan hauskaa.

Pidettiin tosiaan pari tuntia ohjelmaa lähinnä tuutoreille, koska nyt oli meidän vuoro orjuuttaa niitä. :D Tuutoritkin taisivat tykätä ohjelmasta ja lopuksi annettiin heille kortti, jossa oli oodi tuutoreille. Sen jälkeen tuutorit alkoivat jakaa haalareita ja meidän piti kuunnella haalarisäännöt ja vannoa haalarivala polviltaan. :D Sit meidät julistettiin täysivaltaisiksi psykoiksi! Tässä muutamia kuvia pirskeistä - itse väsähdin kaiken stressaamisen jälkeen ja lähdin kotiin jo yhdeltä.

Keisari ja sen pupu(t)


Haalarivala

Tulevat sielutieteilijät

Meidän oma logo, muistona fuksisyksystä.

Seuraavana aamuna kotona

Kaiken kaikkiaan siis onnistuneet pippalot ja meidän Haalaritiimi oli ihan huippu ja tosi ahkera. :) Jäi hyvä mieli loppujen lopuksi, vaikka haalareiden saamisessa oli monta monta mutkaa. Tänään kirjoittelin töiden jälkeen kurssikaverin kanssa yhtä havainnointiraporttia Taru sormusten herrasta. :D Nyt kello on puoli 2 yöllä ja vihaan Survoa. Raportin deadline on huomenna aamulla ja mä en oo saanu käytännössä mitään aikaiseksi. Lisää teetä siis. Muutenkin hirveästi kaikkia deadlineja tulossa ja kauheasti puuhaa. Onneksi on haalarijutut nyt saatu pois alta. Huomenna on kyllä pakko siivota täällä kämpässä.


Survoten,
Embe

14 kommenttia:

  1. Onnea virallistamisen johdosta! Meillä Turussa saatiin haalarit vähän ennen joulua, mutta haalarikastajaiset tais jäädä pitämättä :D
    Innostuin viime viikon tilaston harkkatöissä SPSS:stä niin paljon, että hankin sen myös kotikoneelle. Väitätkö, että tämä innostus joskus vielä laantuu? ;) jaksamista survomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks teilläkin oo Turussa jotkut violetin väriset haalarit? :) Ja mä voisin väittää, että SPSS:stä tykkää aina vaan enemmän, mitä paremmin sitä osaa käyttää. ;D Ite tykkäsin kauheesti, kun opin kirjoittamaan syntakseja siihen, mun räpellys näytti heti paljon paremmalta. :D Mun pitäis tänään taas avata toi Survo ja katsoa mitä kivaa keksin sen kanssa...

      Poista
    2. On meillä, sellaset musta-violetit :) haha viime viikolla opittiin tekemään kuvaajia ja bonuksena vaihtamaan niiden palkkien värejä, opettaja selvästi tiesi mistä naruista kannattaa vetää :D kun vielä sais kirjoitettua selvällä Suomen kielellä paperille mitä ne tulokset tarkoittaa... Se on yllättävän vaikeaa vaikka noita artikkeleita ja esseitä on tullut luettua ja kirjoitettua ties miten monia kymmeniä.

      Poista
  2. Moikka Embe!

    Kiitos ihanasta blogista! Tästä on ollut paljon hyötyä nyt pääsykokeisiin valmistautuessa :-) Yhtä asiaa olen miettinyt: millaisia kysymyksiä muusta materiaalista tulee? Tuleeko, sanotaan vaikka artikkeleita, analysoida, kirjoittaa esseitä vai ihan pistää 1 X 2 vastauslomakkeeseen?

    Tilastomatikan kanssa tuskaillessa,
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva, kun tykkäilet blogista! :---) Materiaalista on ainakin parina-kolmena viime vuotena tullut pelkästään monivalintakysymyksiä, joissa on VÄHINTÄÄN yksi oikea vastaus. Oikeita vastauksissa yhdessä kohdassa voi siis olla 1-4 ja pitää löytää ne kaikki, jotta saa täydet pisteet. :) Kannattaa vilkuilla vanhoja pääsykokeita yliopistojen sivuilta. Joku vuosi oli myös ollut aivojen kuva, mihin piti osata (ilmeisesti matskun perusteella?) nimetä muutamia alueita ja näiden alueiden tehtäviä. Mitään esseetä ei ole onneksi tarvinnut varmaan ikinä kirjoittaa! Hakijoita on kuitenkin niin paljon, ettei niitä saisi ikinä luettua. :D Tsemppiä tilastoihin!

      Poista
  3. Teillä on ihanan väriset haalarit! Meilläkin oli kastajaiset toissapäivänä, alan pikku hiljaa toipua niistä :D

    Tsemppiä ässänpässän pyörittelyyn! Meikällä on toivottavasti ne ajat takana, kun sain suoritettua viimeisenkin meidän opojen opsiin kuuluvan kvantikurssin, vielpä odotukset ylittävällä arvosanalla 3! Pari sekuntia harkitsin, pitäisikö mennä vapaaehtoisille jatkokursseille, mutta järki vei voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko kivat kastajaiset? :) Minkä väriset haalarit teillä on? Mulla on itseasiassa menossa täysin ylimääräinen tilaston kurssi tai oikeastaan korvaan pari perusopintojen kurssia tällä valtsikan kurssilla. :D Opettaja on kyllä niin innostunut opettamastaan aiheesta, että jaksaa vääntäytyä luennollekin, vaikka ne alkaa jo 8.15 tiistaiaamuisin!

      Poista
    2. Oli tosi kivat; paikalla oli esiintyjä, joka lauloi opoille muokatun biisin ja tanssittiin. Pari meidän fuksityttöä oli tehny hauskan "näin käytät haalareita"-videon. Lisäksi pidettiin tuutoreille tietovisa fukseista :)
      Meillä on viininpunaiset haalarit.

      Poista
    3. Opiskelija Kumpulasta20. syyskuuta 2014 klo 16.58

      Minä taas inhosin sydämeni pohjasta datiksen kursseja! Olin ihan vilpittömästi hämmästynyt kun minulle selvisi että opettaja on valittu Opettajien akatemiaan eikä sinne ihan kuka tahansa halukas pääse.

      Inhoamiseni ei johdu siitä, että en olisi sinut tilastojen tai ohjelmien kanssa - olen molempien ja sain kurssistakin nelosen - vaan luentosalillinen väkeä katsomassa kun opettaja käyttää tietokonetta on kaikkien osapuolten ajan hukkaamista.

      Poista
  4. Moikka! Löysin blogisi hiljattain, olen itse hakemassa nyt ekaa kertaa tänä vuonna psykaa opiskelemaan. Mulle tuli sellanen kysymys mieleen, että onkohan siinä kokeen laskimessa mitään näppäintä jolla saa kerralla muutettua murtoluvun desimaaliluvuksi? :D vai täytyykö alkaa laventamaan? alkoi vain huolestuttamaan tämä asia. Kiitos tooosi kivasta blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi ja ensinnäkin hurjasti tsemppiä lukemiseen ja laskemiseen! :) Laskimessa ei kyllä ole tuollaista herkkunappia, ainoastaan neliöjuuri on parina viime vuotena ollut laskimessa normaalien plus-, miinus-, kerto- ja jakonappien lisäksi. Kannattaa laskea laskuja vähintään kolmen desimaalin tarkkuudella (itse suosin neljää, joskus jopa viittä desimaalia), sillä pääsee jo tarpeeksi lähelle todellisuutta ja vastaukset eivät heitä ihan miten sattuu. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos paljon, tästä oli apua!! :)

      Poista
  5. Aamulla edelleen haalarit päällä :D

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)