Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ken ompi fuksi 16?

Noniin, tulokset julkaistaan aivan minä hetkinä hyvänsä! Huomaa kyllä taas, että jännitän itsekin taas tosi paljon, vaikka omasta hakukerrasta on jo 3(?!) vuotta. Kommentoikaahan sit taas alle, että miten kävi. :)

Paljon onnea ja haleja ja rutistuksia kaikille tänä vuonna sisään päässeille! Ootte kyl tehneet huikeen työn ja oon valtavan iloinen teidän puolesta. :> Toivon tapaavani jokaisen teistä syksyn fuksi-infoissa, joihin tulen toivon mukaan jokaiseen kaupunkiin kertomaan vähän SPOL-propagandaa. ;) Tulkaa siis juttelemaan rohkeasti! Teen teille vielä erikseen postauksen fuksijutuista ja porukkaan mukaan pääsemisestä. Psykalla on aivan mieletön yhteishenki ympäri Suomen ja voin vakuuttaa, että pääsette hyvin osaksi tätä ihanaa porukkaa.

Haluan antaa myös mielettömät halit ja tsempit niille, jotka jäivät tällä kertaa ilman opiskelupaikkaa. Tekin ootte varmasti tehneet mielettömästi töitä, mutta tällä kertaa ovet eivät sitten jostain syystä auennetkaan. On ihan ok kokea kaikenlaisia fiiliksiä laidasta laitaan ja on tärkeä antaa itselleen aikaa. Älkää kuitenkaan missään tapauksessa kokeko, että olisi jotenkin häpeä jäädä ilman opiskelupaikkaa, ei todellakaan! Ootte nyt tänä vuonna tehneet vahvan pohjatyön mahdollista uutta kierrosta varten ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että motivaatio ja taistelutahto on valtava sille kierrokselle! Tänne blogiin saa tulla purkamaan fiiliksiä myös tän suhteen. :)

Koe ja oikeat ratkaisut on julkaistu täällä jos niitä haluaa jossain vaiheessa tutkia: http://www.helsinki.fi/behav/valinnat/valintakokeet2016.htm

Onnittelu- ja tsemppiterkuin,
Embe

119 kommenttia:

  1. Siis mä katoin niitä mun pisteitä. Vertasin niitä viime vuotiseen ja katoin mallivastaukset, niin en usko, et pääsin sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Ärsyttävää että niiden pitää panttaa niitä lopullisia tuloksia!

      Poista
  2. Onko kenelläkään tihkunut tietoa maisterihausta? En ole saanut ainakaan mitään s-postia tms... Piinaavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekaan ei ole tullut mitään tietoa maisterihausta.. Ilmeisesti toi pistetiedote ei sitten ole koskenut maisterihakijoita?

      Poista
  3. Siis tuliko muillekin sähköpostilla Helsingistä pistetiedote?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli, nyt jännitetään virallista tulosta. Hilkulle menee. Tiedättekö, näkeekö tulokset keskiyöllä vai tulevatko ne vasta huomenna päivällä ihmisten aikoihin?

      Poista
  4. Katoin pisteet ja jäi vähän alle 50p eli kaukana viime vuoden HKI ja TRE pisterajoista. Itku tuli vaikka tulos oli jo tiedossa.

    VastaaPoista
  5. Ei pääse Opintopolkuun vieläkään....

    VastaaPoista
  6. Joo, mulle tuli jo se säpo että en päässyt -> koska oon niin hullu ja tarmoa täynnä niin mä alotin lukemisen jo tänään.. Tuntuu että oliskin ollu liian helppoa jos olisin saanut jotain noin himoittavaa "näin helpolla" :D (eli et vetää hirveen improvisoidun ja impulsiivisen luku-urakan ja kävelee vaan sisään). Se hylätty ei tuonut missään vaiheessa mulle masentavaa oloa vaan oikeestaan yhä innostuneemman meiningin. Oletin et oisin ollu ihan huonona mut päällimmäinen tunne oli helpotus kun kaikki tää on ohi, sit tuli se että "tässähän tulee kohta kiire, paras alottaa nyt heti" xD

    Ekaa kertaa siis tänä vuonna hain ja nyt vasta sain oikeestaan sen kokonaiskuvan että kuinka paljon täytyy lukea ja mihin panostaa, mikä meni pieleen ja mikä paremmin. Hirveen työn kyllä tein, pääsykoekirjat saapui postissa mulle helmikuun lopussa, sitä ennen olin pohjustellu lukemisia netin avulla (ulkomaille kesti postin kuukauden tulla). Sit istuin artikkeleihin asti perse penkissä ja tahkosin tilastoa, ja sit muutin Suomeen ja aloin kahlaamaan artikkeleita.

    Kokoajan olin sillä asenteella että sisään mennään vaikka tiedostin ettäkin että mun suunnitelma oli hakea vasta ensi vuonna ja tiedostin että olen myöhässä. Hyvä että alotin nyt, siitä on paljon apua hakea toistamiseen ensi vuonna kuin ensi kertaa ensi vuonna. Ja vaikka ei auennut paikkaa nyt, oon tyytyväinen omaan suoritukseeni ja pisteisiini, parempaan en olis tänä keväänä kyennyt. Sentään sain kaiken kunnialla läpi eikä mitkään maailman huonoimmat pisteetkään^^ Se olis ollu karseeta velloa siinä olossa että "olis pitäny lukea" mut sen sijaan oon miettiny usein et "olis pitäny tehä jotain muutaki siinä lukemisen lomassa". Nyt sitten kahta kauheemmilla motivaatioilla kohti ensi kevättä >:D

    VastaaPoista
  7. Mulla lukee Helsingin ja Tampereen tulokset, mutta näyttää Turun vielä keskeneräisenä? Onko ne ilmottanut jo päässeet ja tää on vaan varasija, vai onks muillaki soveltuvuuskokeissa käyneellä opintopolussa valinta kesken?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas näyttää vaan Tampereen keskeneräisenä o_o Mikä sulla oli ekana? Olin Turussa soveltuvuuskokeessa ja siinä oon varasijalla.

      Poista
  8. Apua olen ihan paniikissa, enkä tiedä näenkö unta.Opintopolussa luki, että pääsin Tampereelle, mutta en ole saanut sieltä sähköpostia :/ Sit sekin hermostuttaa, että tuolla lukee, että pitäs tulla vahvistus sähköpostiin paikan vastaanottamisesta, mutta sitäkään ei kuulu. Voiko opintopolkuun luottaa vai onko niille sattunut siellä joku virhe? Tietääkö kukaan näkyykö valittujen lista jossain yliopistojen sivuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin Helsinkiin, otin paikan vastaan, sähköpostia ei tullut. Eli siinä on viivettä. Kaipa sieltä jossain vaiheessa jokin kirje ja/tai sähköposti pamahtaa.

      Poista
    2. Okei,kiitos vastauksesta.Mulla on tapana aina hermoilla kaikesta ja odottaa pahinta, joten en saa mielenrauhaa ennen kuin tulee useampi todiste :D

      Poista
  9. Mä pääsin Helsinkiin, siis ihan uskomatonta mutta nyt siis totta, ellen ihan unta näe!!!?? Kiitos Embe kaikesta henkisestä tuesta ja tästä blogista. En osaa nyt oikein kirjoittaa enkä puhua, niin pökeryttävä uutinen. Tsemppiä kaikille!!

    VastaaPoista
  10. Täällä kans Helsinkiin päässyt. :)

    VastaaPoista
  11. Turun yliopiston ovet aukesi mulle, ihan uskomaton juttu :) Joku sähköpostivarmistus olis kyllä kiva vielä saada, en ihan luota tohon Opintopolkuun... Nyt voi kuitenkin jo rentoutua, ihanaa että tää valtava urakka on vihdoin ohi :)

    VastaaPoista
  12. Turkuun päässyt täällä!! :) onnea sisäänpäässeille, tsemppiä myös muille.

    VastaaPoista
  13. Mulla 10. varasija Helsingin maisterihaussa.. ensi vuonna sisään sitten ��

    VastaaPoista
  14. Mulla 10. varasija Helsingin maisterihaussa.. ensi vuonna sisään sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä se pisteraja oli maisterihaussa tänä vuonna?? En pysty kirjautumaan töissä opintopolkuun, kun avainlukulista kotona! Tsemppiä sulle, taitaa mullakin olla kohta pettymys edessä.. Täytyy vaan yrittää pitää laskurutiinia yllä, niin ens vuonna päästään heittämällä sisään ;)

      Poista
    2. Te, jotka ette päässeet, perustetaanko vertaistukiryhmä (vähän myöhemmin tosin) whats appiin? Tsemppiä ja sympatiaa.

      Poista
    3. En oo saanut vielä s-postia, vaan kävin opintopolussa, missä ei pisteitä ainakaan mielestäni näkynyt.. Tiedän omat pisteeni, koska hain myös kandi+maisteri, vaikka jätinkin sitten yleisen osan tekemättä.. Ja wa-vertaistukiryhmä kuulostaa loistoidealta esim. vähän syksymmällä; O)

      Poista
    4. Mä jäin kans varasijoille Helsingin maisterihaussa. Ensi kerralla sitten taas uusi yritys, ehkä ne ovet joskus aukeaa! Toivottavasti Helsingistä ei tuo maisterihaku poistuisi.

      Poista
    5. Mikä maisterihaun pisteraja oli?

      Poista
  15. Onko kukaan päässyt varasijalta ja, jos monennelta? Itse en uskalla käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pääsin Helsinkiin sisään 1. varasijalta vuonna 2012. Tieto minulle tuli noin viikko tulosten julkistamisen jälkeen. En tiedä sitten, miten hyvin nykyisin varasijoilta otetaan (käsittääkseni se on kuitenkin aika harvinaista).

      Poista
  16. Turkuun päästy! Aivan älytöntä :D

    VastaaPoista
  17. Hei tulevat turkulaiset, olis ihana virittäytyä tunnelmaan, joten törkeästi varastan aiemman anonyymin idean ja kysyn, olisko kiinnostuneita wa-ryhmäläisiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ainakin! Olis kiva fiilistellä vähän ennen opiskelujen alkamista :)

      Poista
    2. Joo muakin kiinnostaa! Kiva tietää vähän etukäteen keiden kanssa alkaa opinnot syksyllä :)

      Poista
    3. Jee! Heittäkää mulle vaikkapas numeroita mun sähköpostiin lottayyyy@gmail.com niin lisäilen teitä sitä mukaa mukaan kun ilmottaudutte :---)

      Poista
    4. Mä pistän viestiä!

      Poista
  18. Moikka Embe! Kyselin täällä kevättalvella sun mielipidettä siitä, kannattaako edes yrittää hakea heti kirjoitusten jälkeen ja ilman valmennuskurssia. Olin jo aikalailla luovuttamassa rankkojen kirjoitusten jälkeen, mutta sun kannustuksen takia päätin että pitäähän se yrittää. Nyt pääsin mun ekaan hakukohteeseen 193 pisteellä!! Oon niin onnellinen ja yllättyny et en ees löydä sanoja. Äärettömän iso kiitos sulle tästä blogista, tästä on ollu tosi paljon apua niin motivaation, avun kuin vertaistuenkin saamisessa. Ilman tätä blogia ja sen kautta löytyneitä ihmisiä oisin ollu ihan yksin koko hakuprosessin kanssa ja varmaan yrittänyt vasta ensi vuonna. En usko että oon ainoa joka on tällä hetkellä superkiitollinen sulle - kiitos siis vielä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja superisti onnea opiskelupaikasta! :) Oot kyllä aika huikee tyyppi, kun pääsit suoraan lukiosta - se ei todellakaan ole mikään mahdottomuus. Kiva kuulla, että blogista on ollut apua, tsemppiä ja vertaistukea kevään aikana, sitä vartenhan tämän alunperin perustinkin. :) Nähdään siis syksyllä!

      Poista
  19. Onnittelut uusille fukseille! Täällä päivä on alkanut itkiessä rommilasi kourassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Ensi vuonna me päästään. Ja perustetaan se vertaistukiryhmä!

      Poista
  20. Onko kukaan helsinkiin päässyt saanut vielä varmistus-sähkäriä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mie ainakaan. Ainut varmistusviesti jonka sain tuli siitä, kun maksoin HYY:n jäsenmaksun :D

      Poista
  21. (Tuleville) turkulaisille tiedoksi: soitin hakijapalveluihin ja sieltä sanottiin, että varmistussähköposteja ei välttämättä saada lähetettyä ennen viikonloppua koska heillä on jotain häikkää. Opintopolun tulokseen voi luottaa eli ei kannata hätäillä vaikka viestiä ei kuulu :) Hurjasti onnea kaikille sisään päässeille!

    VastaaPoista
  22. Pääsin Helsinkiin! Ihan uskomaton fiilis, kun jotenkin en jaksanut uskoa, et ikinä tätä päivää näen. Mut niin vain kävi :) Kiitokset Embe sulle tästä blogista! Luulenpa, et ilman tätä olisin luopunut leikistä jo aikapäiviä sitten ja todennut tehtävän mahdottomaksi. Ihan mahtavaa, et oot jaksanu kannustaa meitä pyrkijöitä siitä huolimatta, et oot ite päässy jo aikapäivät sitten sisälle :) Eli vielä kerran iso KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti onnea opiskelupaikasta! :) Mukavaa, että blogista on ollut apua matkan varrella. ^.^ Nähdään takuuvarmasti syksyllä, kun tuutorit päästävät meidät _vanhat_ hämmästelemään uusia opiskelijoita!

      Poista
  23. Helsinkiin pääsin maisteriin. :) Tuntuu jopa vähän yllättävältä että pääsin, tuntui että koe ei niin hirveän hyvin mennyt. No näköjään omiin tuntemuksiin ei voi tässä luottaa koska viime vuonna taas tuntui menneen hyvin enkä silloin päässyt. Ehkä avoimessa tehdyt tilaston kurssit auttoivat.

    Muistan sut pääsykoetilaisuudesta koska valvoit juuri siinä mun rivillä tuiman näköisenä..;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, paljon onnea! :) Kokeen jälkeisistä fiiliksiä ei aina kyllä voi tehdä päätelmiä siitä, pääseekö sisälle vai ei. Oon siis ollut hyvin vakuuttava siellä pääsykokeessa jos oon ollut tuiman näköinen. :DD

      Poista
  24. Itse aion hakea ensi vuonna maisteriin. Vinkkejä, miten kannattaa valmistautua? Mikä oli pisteraja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisterajasta ei itselläni ainakaan ole vielä tietoa. Kävin viime vuonna valmennuskurssin ja tänä vuonna avoimen tilaston kursseja. Mielestäni kannattaa ostaa valmennusyritykseltä paketti (mäkin voin myydä omani eteenpäin) jossa on paksu kirja täynnä vanhoja valintakokeita ja muuta matskua ja käydä avoimen tilaston kursseja (kävin itse ne helpot peruskurssit sekä haastavamman todarin ja tilastollisesta päättelystä luennot mutta siitä en tehnyt harkkoja tai tenttiä koska se kurssi oli huhti-toukokuussa). Eli aika paljon on tullut tehtyä näköjään töitä..vinkki on siis että laske ihan hemmetisti niitä laskuja ja opi tykkäämään siitä. Aloitat helpoista (kirjan tehtävät) ajoissa ja pikku hiljaa siirryt haastavempiin. Älä hermostu jos et osaa vaan yrität vaan sitkeästi tehdä niitä tehtäviä. Noi avoimen vaikeammat kurssit selkeytti ja helpotti pääsykoetehtäviä tosi paljon..:)

      Poista
    2. Kiitos paljon vinkeistä! Hain tänä vuonna siis Jyväskylään ja jouduin opiskelemaan sinne jonkin verran tilastoja. Kävin myös ne tiltin peruskurssit. Nyt siis vain pitää siirtyä vaativimpiin kursseihin ja tehtäviin, koska Helsinkiin vaaditaan kyllä syvällisempää tilastotieteen osaamista. Jos myyt oman valmennuskurssipakettisi, ostan sen mielelläni. Sasippal@gmail.com osoitteeseen voi laittaa viestiä. Ja onnea hurjasti yhdestä Suomen halutuimmasta opiskelupaikasta!

      Poista
  25. Kiitos Embe hurjasti sinulle tästä blogista!!! Paljon hyviä vinkkejä sekä vertaistukea ja ihanaa kun olet niin kympillä mukana näissä pääsykoetohinoissa mukana vaikka omasta hakemisestasi on jo aikaa!! Ja kaikki muutkin Turkuun päässeet, siellä nähään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti onnea opiskelupaikasta! Tavataan sitten toivottavasti fuksi-infossa ja SPOL:n tapahtumissa. :) Hauska kuulla, että blogista on ollut apua pääsykoetuskan keskellä. Jännitän aina melkein yhtä paljon kuin omana hakukertana! :D

      Poista
    2. Embe, osaatko sanoa, kuinka paljon tilastoa psykan opintoihin maisteriohjelmassa sisältyy? Entä mikä on minimiaika, jossa maisteriopinnoista voi valmistua? Onko esim. 1,5 vuotta millään tapaa mahdollinen?

      Poista
    3. Moikka! Monet maisterifuksit joutuvat käymään kaikki meidän tilastokurssit ainakin Helsingissä. :) Suurimmalla osalla meneekin eka vuosi tilaston kursseja tehdessä. Jos mitään tilaston opintoja esim. tilastotieteen puolelta ei ole alla, niin mä en usko, että maisteria saa kasaan 1,5 vuodessa, kun kuitenkin se sisältää 5kk harjoittelun. :) Kyllä mä itse varaisin maisterivaiheeseen vähintään sen 2,5v, mikä on "normaali/tavoiteltu" maisterin suoritusaika tutkinnossa. Ensinnäkin just tilaston opintojen ja harjoittelun takia plus siihen päälle ammattikäytännön kurssit ja gradu. :) Tilaston opinnot tulevat ekstrana monelle maisterifuksille normimaisterivaiheen päälle, koska meillä suurin osa tilaston opinnoista käydään kandivaiheessa.

      Poista
    4. Kiitos vastauksesta! Kuinka paljon tilastoa pitää käydä? Ajattelin, että tässä "välivuoden" aikana voisin niitä suorittaa, niin lyhentää opiskeluaikaa, kun ensi vuonna pääsen.

      Poista
    5. Selailin juuri tänään noita, niin tässäpä linkki:
      http://www.helsinki.fi/psykologia/opiskelu/Tutkintovaatimukset2016-2021.htm
      Muistaakseni ne olivat siellä Tutkintovaatimukset-linkin takana.

      Poista
    6. Meidän kursseja ei oikein oo tarjolla avoimessa. :/ Ainoat, mistä on iloa on valtsikan tilastotieteen jatkokurssi (en muista kumpi osa), muut kurssit ovat meidän omia. Tutkintovaatimuksia ja kursseja voit selalta myös täältä: https://weboodi.helsinki.fi/hy/ :)

      Poista
  26. Heippa! Suurenmoiset onnittelut kaikille sisäänpäässeille! Itselle ei ovet auennut tänä vuonna. En löydä mistään pisterajoja, millä olisi päässyt sisään? Osaisitteko auttaa?

    VastaaPoista
  27. Mistä löytyvät tämän vuoden pisterajat? :) Onnea kaikille sisäänpäässeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli sähköpostiin seuraavat tiedot:
      Helsinki:
      yhteispisteet: 173
      koepisteet: 71,5
      Tampere:
      yhteispisteet: 160,95
      koepisteet: 72,61

      Koepisteissä on käsittääkseni mukana mahdollisista tilastotieteen opinnoista saadut lisäpisteet. (Ainakin omissa koepisteissäni ne oli laskettu mukaan.)

      Poista
  28. Itselläni jäi paikka 0.5 pisteen päähän. Hain Jyväskylään. Ensi vuonna JKL:n lisäksi Joensuuhun ja Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse nyt helsinkiin sisäänpäässeenä harkitsisin vakavasti useampaan paikkaan hakemista. Mielestäni kaikki kokeet vaativat sen verran täysipäivästä valmistumista, että jos yrität jakaa opiskeluaikasi eri kohteiden kesken, suoriudut kaikista kokeista heikommin kuin jos hakisit vain yhteen paikkaan. 0.5 pistettä on todella lähellä, eli jos JKL on se joka eniten kutsuu, keskittyisin täysin siihen!

      Poista
  29. Samaa mieltä kuin edellinen vastaaja. Ainakin Helsinkiin artikkeleita pitää päntätä tosi paljon (ainakin minun piti), ja aika vaikeaa olisi tullut, jos olisi pitänyt samalla (tilaston lisäksi) kerrata vielä toisen kokeen kirjoja. En tiedä, paljonko Jyväskylässä oli pisteitä jaossa, mutta puolikas piste kuulostaa niin vähältä, että jos Jyväskylään haluat, niin neuvoisin panostamaan siihen täysillä. Itse korotin pistesaalistani yli 20:lla viime vuodesta, ja sain nyt opiskelupaikan Helsingistä. Koen, että tilaston kurssien opiskelu auttoi tässä suuresti, kun kartutti laskurutiinia. Tsemppiä sinulle uuteen yritykseen, teet vaan asiat vielä hieman paremmin, niin saavuttanet opiskelupaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisterihaussa artikkeleita on vähemmän, mutta toki muutamia ja ne pitänee osata ulkoa.

      Poista
  30. Kyseessä siis soveltuvuuskoe, jossa raja 34,5 ja sain 34. Itse pääsykokeesta 59/60. Pitää vielä miettiä, kannattaako hakea useampaan. Vaatii kyllä enemmän työtä, ja voi johtaa siihen, että kaikissa menee vain huonommin. Toisaalta olisi kiva, että hakukohteena olisi myös sellainen, jossa sovea ei ole (koska soveltuvuuskokeessa menestyminen on jossain määrin enemmän tuurista ja siitä, mitä arvioitsijat arvostaa, kiinni).

    VastaaPoista
  31. Ahaa, se on Jyväskylässä tuolla tavalla, eli kaiketi pääsykoepisteet nollautuvat soveltuvuuskokeeseen tultaessa. Harmittaa puolestasi, kun pääsykoe on mennyt noin hyvin. Soveltuvuuskokeet ovat minulle täysi mysteeri, sellaista ei tosiaan Helsingissä ainakaan vielä ole. Mutta lienee tosiaan helpompi lähteä parantamaan pääsykoesuoritusta, kuin sitä, millaisen vaikutelman soveltuvuuskokeessa onnistuu tekemään. Kun valmistautuu pääsykokeeseen, tietää ainakin, mitä pitää osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juurikin noin. Toki itse voi päätellä mm. osa-aluekohtaisista pisteistä ja omasta fiiliksestä, mikä meni huonosti. Mutta silti paljon epämääräisempää ja vaikeampaa kuin kokeeseen parantaminen, jossa on spesifisti selvillä, mitä pitää osata. Juuri tämän takia haenkin myös muualle, jotta ei käy niin, että kovasta panostuksesta, motivaatiosta ja hyvästä koesuoriutumisesta huolimatta ei pääsisi. Noista soveltuvuuskokeista ja niiden toimivuudesta olisi hyvä herätellä keskustelua. Jyväskylässä on mm. projektiivisia testejä, joiden validiteettia ja reliabiliteettia on arvosteltu. Ja millainen ihminen on ns. hyvä psykologi? Mielestäni monenlainen.

      Poista
    2. Mielenkiintoista, että käytetään projektiivisia testejä. En ole varma, mikä tässä seuraavassa Wikipedian sitaatissa on lähteenä, mutta siinä sanotaan projektiivisista testeistä näin: "Testien luotettavuuden välttämättömänä ehtona pidetään sitä, että tutkittava ei tiedä, mitä ominaisuuksia tutkitaan, eikä myöskään tunne teorioita, joihin vastausten tulkinta perustuu." Voisikohan siis joku hakija lukea etukäteen teoriat ja vastata niiden pohjalta täydellisesti, vaikka olisi oikeasti täysin sopimaton alalle?!
      Minäkin luulisin, että on hyvä, jos alalla on monenlaisia ihmisiä. Lähinnä tulee mieleen, että moraaliltaan löyhät (sekä täysin moraalittomat) olisi hyvä saada karsittua pois. Mutta luulisi olevan ammattilaisellekin aika vaikeaa muutaman tunnin testillä spotata edes sellaiset tyypit pois, puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on sanoa, kumpi kahdesta sopivasta on sopivampi.

      Poista
    3. Käsittääkseni tulkinta ja taustalla olevat teoriat on vain hyvin harvan joukon tiedossa, psykologeistakin. Tosin onhan tuo silti ainakin teoriassa mahdollista, jos joku esim. vuotaisi tiedot eteenpäin. Itse tein sen pahan mokan, että tutustuin sekä Warteggiin että musteläikkiin liiankin hyvin etukäteen ja mietin, mitä vastaan. Tuosta saattavat vähentää kaunistelupisteitä tai voi olla, että vastaukseni olivat ristiriidassa mm. haastatteluissa esiin tulleiden seikkojen kanssa. Ensi vuonna siis rennommin ja vähemmällä valmistautumisella. Olen samaa mieltä siitä, että löyhämoraaliset ja moraalittomat on hyvä karsia. Epäilen vaan, että soveltuvuuskokeisiin sellaisia kovin monta päätyisi. Ja jos päätyisikin, sitä voi olla vaikea saada kiinni 2 x 13 min haastatteluissa ja projektiivisissä testeissä.

      Poista
    4. Mä pääsin tänä vuonna Jyväskylään. En ottanut testeistä etukäteen selvää ja olen siitä onnellinen. Toki tiesin, että varmaan halutaan kartoittaa motivaatiota ja omaa käsitystä alalle soveltuvuudesta. Valitut saivat pelkästään kokonaispistemäärän tietoon. Itsellä kiinnostaisi tietää osa-alueiden pistemäärät. Mistähän osa-alueesta on keskinmäärin saanut niukinten pisteitä?

      Poista
    5. Onneksi olkoon opiskelupaikaista! Itse tulen saamaan tiedon osa-aluekohtaisista pisteistä myöhemmin ja siitä voi päätellä, mikä itselläni meni eniten pieleen. Ihan hirveästi ei siis jäänyt kyllä rajasta (0,5 pistettä). Sitä, mikä yleensä menee ihmisillä huonoimmin, en osaa sanoa. Uskon, että liika valmistautuminen / yrittäminen näkyi omassa suorituksessa, joten tuo päätöksesi olla ottamatta etukäteen selvää, oli hyvä. Nyt ei auta kuin odottaa ensi vuoteen. Kävin valmennuskurssin soveltuvuuskoesimulaation ja luulen, että sekin oli itse asiassa negatiivinen juttu (alkoi valmistautua ja stressata liikaa etukäteen ja itse tilanteessa).

      Poista
    6. Huoh, testipistemäärien perusteella olen hyvin soveltuva / soveltuva. Ryhmähaastattelu meni huonoiten, mutta siihen vaikuttaa ryhmädynamiikka. Omalta osaltani on jäänyt kiinni yhden arvioitsijan mielipiteestä. En voi sanoin kuvata, kuinka paljon ahdistaa ja harmittaa! Ensi vuonna pitää tarkkaa harkita haenko.

      Poista
  32. Moikka Embe! Pääsin kovan työn ja tuskan ansiosta opiskelemaan psykaa yliopistoon, joka ei ihan ykkösenä mielessä ollut. Opinnot tietty kiinnostaa ihan älyttömästi, mutta ajattelin hakea Helsinkiin vielä ens keväänä uusiks, viettäen siis tähän alle huomattavasti löysemmän ja etäopintoisemman fuksivuoden, ja vielä kaiken lisäks toisesta kaupungista käsin. Mitä luulet, onko ihan mahdoton yhtälö? Stressaa ihan kauheesti jo etukäteen, koska en halua munata nyt kun oon saanu vihdoin unelman toteutettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntematta asiaa, etkö voi hakea vaihtoa yliopistojen sisällä? Miten muuten tuo ensisijaisuus toimii: jos pääsee esim. kakkoskohteeseen ja jää varasijalle ykköseen, saako kuitenkin kakkoskohteen paikan?

      Poista
    2. Yliopistojen sisällä ei käytännössä pysty hakemaan vaihtoa (ainakaan en ole koskaan tällaisesta kuullut), vaan pitää hakea uudelleen normisti haun kautta. Mikä sua juuri Helsingissä viehättää? :) Opinnot ovat kuitenkin pitkälti samanlaiset sisällöiltään eri yliopistojen kesken pieniä painotuksia lukuun ottamatta. Mä en toki halua sanoa mitään mahdottomaksi yhtälöksi, koska olin eka ite sitä mieltä, että psykalle ei ylipäätään tavallinen pulliainen pääse, mutta sulla voi olla edessä melkoisen rankka vuosi. En kuitenkaan suosittele sua hylkäämään opiskelupaikkaa vielä tässä vaiheessa! Voi olla, että tykästytkin yliopistoon ja opiskelukavereihin, etkä maltakaan hakea enää uudelleen. :) Fuksivuosi on myös ainutkertaista aikaa, joten kannattaa myös ekana vuonna osallistua syksyn rientoihin HoloPulkkia murehtimatta. ;) Kokeile nyt ainakin syksy, miltä opinnot maistuvat ja tee sitten talvella päätöksiä siitä haluatko/jaksatko hakea enää uudelleen. Kaiksita yliopistoista valmistuu joka tapauksessa hyviä ja päteviä psykologeja. :)

      Poista
    3. Meneekö tässä tapauksessa sitten ensikertalaisuus?

      Poista
    4. Käsittääkseni kyllä jos sulla on jo korkeakoulupaikka. :o En mene vannomaan, kun oon ite vähän pihalla noista hakukäyntäntöjen muutoksista, mutta maalaisjärjen perusteella menisi. Ensikertalaiskiintiö kun on niille, joilla ei ole korkeakoulupaikkaa vielä.

      Poista
    5. https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/yhteishaku/korkeakoulujen-yhteishaku/ensikertalaiskiintio/

      Tuolla on lisätietoa, mutta siis menee.

      Poista
    6. Heippa vielä! Ei-ensikertalaiskiintiö on ilmeisesti noin 30 % Helsingissä. Kannattaa myös huomioida, että ei-ensikertalaisiksi lasketaan vain ne, jotka ovat ottaneet jonkun korkeakoulupaikan vastaan 2014 tai sen jälkeen! Tätä porukkaa on kuitenkin vielä tosi vähän ja voi olla, ettei tuo kiintiö aina mene edes täyteen. :) Eli ymmärtääkseni kaikki muut paitsi 2014 tai sen jälkeen paikan vastaanottaneet ovat "ensikertalaisia". Ei kannata siis turhaan murhetia näistä kiintiöistä ja ainakin omalta mututuntumalta nuo kiintiöt ovat samansuuruiset, mitä meillä on opiskelijoita jo ennen näitä kiintiöitä. :) Ne kuulostavat siis pahemmalta mitä todellisuudessa ovat!

      Poista
  33. Onko muille hyväksytyille tullut jo kirje Helsingin yliopistolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli sähköpostiin kirje, jossa kerrottiin, että olen hyväksytty, sekä myös hakukohteideni pisterajat ja omat pisteeni. Tänään sain kotiin sen täsmälleen saman kirjeen, joka tuli aiemmin sähköpostiin. Johtunee siitä, että olin hakiessani ilmoittanut, ettei minulle riitä pelkkä sähköposti-ilmoitus. Paksua kirjettä, joka sisältäisi informaatiota opintojen aloittamiseen liittyen, en ole saanut.

      Poista
    2. Kiitos viestistä! Mulle tuli samat tiedot. Ei auta kuin odotella sitä kuuluisaa paksua kirjettä :)

      Poista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Embe, https://www.helsinki.fi/fi/opiskelu/hae-opiskelijaksi/uudet-koulutusohjelmat-2017#section-12640

    Mitähän tuo tarkoittaa? Onko HY menossa kohti yleisivistämpää, eurooppalaisempaa ja joustavampaa tapaa, joka vähentää mm. turhia alanvaihtokustannuksia? Eli että kandin voi tehdä mistä vaan, miettiä samalla, mikä on oikea ala ja tehdä maisterin mistä vaan. Esim. kandi sosiaalityöstä ja maisteri psykasat? Kuulostaisi todella tervetulleelta uudistukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessahan nyt jo voi tehdä niin, että on kandi muualta ja hakee maisteriin (maisterihaku). Kuitenkin edelleen käsittääkseni joutuu tekemään ns. siltaopintoja (esim. tilaston opinnot), jotta valmistuu sitten psykan maisteriksi ja psykologiksi. Suoraan sosiaalityöstä ilman koetta tms ei käsittääkseni voi psykan maisteriin noin vain hypätä, mutta en hirveästi tarkemmin osaa tästä sanoa. Kirjoitan sitten enemmän asiasta, kun olen vähän kysellyt ympäriinsä! :) Psyka on kuitenkin vähän poikkeus, kuten myös esim. lääkis, koska meiltä valmistutaan lähtökohtaisesti tiettyyn ammattiin, joka on lailla suojattu. Sen vuoksi myös opintojen pitäisi olla kaikilla samanlaiset ja psykan kandin teoriapainoitteisia- ja tilaston opintoja ei vaan voi skipata välistä ja valmistua ilman niitä psykologiksi (mikä olisi myös aika pelottava ajatus). :)

      Poista
    2. Totta, nytkinhän maisterihaussa on tehtävä perus- ja aineopinnot, jotta on oikeutettu hakeaan. En tiedä, muuttaako tuo oikeastaan psykan osalta mitään, mutta, kun saat lisätietoja, valistahan meitä.

      Poista
    3. Jees, mä vähän nuuskin asiaa! :)

      Poista
    4. Oletko saanut selville jotain? Huolestuttaa, voiko psykan maisterikoulutukseen enää hakea niin että on kandi muualta ja psykan perus- ja aineopinnot suoritettuna...

      Poista
    5. Moipsan, en ole vielä ehtinyt muilta kiireiltä selvitellä, mutta asia on kyllä muistissa ja voin kirjoitella siitä erikseen postauksen! :)

      Poista
  36. "Uusiin koulutusohjelmiin voi hakea ensimmäisen kerran keväällä 2017. Kandiohjelmiin hyväksytyt saavat tutkinnonsuoritusoikeuden suoraan myös maisteriopintoihin. Kandiohjelman suoritettuaan opiskelijalla on monia vaihtoehtoja maisteriohjelmaksi. Joihinkin suosittuihin maisteriohjelmiin voi tosin olla enemmän halukkaita kuin voidaan ottaa....

    Ennen syksyä 2017 opintonsa aloittaneille varataan kolmen vuoden siirtymäaika, ja opinnot voi halutessaan suorittaa vanhan opetussuunnitelman mukaisesti loppuun 31.7.2020 saakka. Sen jälkeen kaikki suorittavat vain uuden koulutusrakenteen mukaisia tutkintoja."

    Hui, saanhamme tänä vuonna sisäänpäässeet kuitenkin varmasti suorittaa sen psykan maisterin? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saatte. Tuossahan sanotaan, että kandiohjelmaan valitut saa suoran maisteriopintoihin oikat.

      Poista
    2. Joo ja jatkossa saavat muutkin, jotka hakevat psykan kandiinkin. Eli jos hakee psykalle normaalisti, niin saa opinto-oikeuden maisteriin asti. :) Psyka on poikkeus, koska valmistutaan laillistettuun ammattiin. No worries siis!

      Poista
  37. Haluaisiko joku myydä HY:n psykan pääsykoekirjan ja jos, on valmennuskurssin materiaalit? Ajattelin jo alkaa valmistautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on matskua ja kirjat myynnissä, laita ihmeessä viestiä minni.hamalainen@hotmail.com :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Siis psykan tutkimustyöopas, holopulkki, tän vuoden tilaston lisämateriaali, eximian kaikki itseopiskelumateriaalit (johon kuuluu omat tiivistelmät artikkeleista, logiikasta ja tilastomatikasta + vuoden 2008-2015 pääsykokeet ja oikeat vastaukset). Saa myös tän vuoden artikkelit, jos haluu vähän palautella artikkelien lukua mieleen ennen kuin julkaistaan ens vuoden artikkelit. :)

      Poista
  38. Onkohan ensi keväänä varjovalmennuskurssia psykan opiskelijoiden järkkäämänä? Jos on, missä voi ilmoittautua arvontalistalle?

    VastaaPoista
  39. Moi! Osaatko sinä Embe (tai joku muu tietävä) sanoa, kuinka hyvin psykologian opiskelijoille löytyy töitä? Siis jotain fiksua, omaa alaa liippaavaa? Sinulla tuntuu olevan hirmu mielenkiintoisia töitä opiskelun ohessa! Oletko enemmän sääntö vai poikkeus? Kiitos, jos jaksat vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettinyt samaa. Samoin sitä, että onko opiskeluaikana tehdyt työt kuinka tärkeitä työnsaannin kannalta myöhemmin. Onko omaan alaaan liittymötön työkokemus enää tärkeää, vai opintomenestys ennemmin? Onko harjoittelupaikan valinta tärkeää myöhemmän työllistymisen kannalta esim. jos menee koulupsykologiksi, niin onko helpompi saada jatkossa töitä koulupsykologina? Eikö psykologeilla oo joka tapauksessa aika hyvä työllisyystilanne?

      Poista
    2. Heippa! Voisin ensi viikolla kirjoitella aiheesta postauksen, kun se vaikuttaa useampaa kiinnostavan. Pysykää siis kanavalla. ;)

      Poista
    3. Jes, kiitos tosi paljon!! Nämä työllisyysnäkymät sekä opiskelun aikana ja sen jälkeen kiinnostaa kyllä paljon. Yksi toinen asia mistä mielellään kuulisi lisää on nämä uudet tutkintovaatimukseet. Mikä muuttuu, kuinka paljon ja miksi? Kiitos vielä blogista ja kaikesta avusta :)!

      Poista
  40. Te, jotka olette päässeet psykalle Helsinkiin sisään, tai omaatte muuten vaan kokemusta hakemisesta, kertokaapas voiko sisälle päästä, vaikka ei olisi lukenut pitkää matematiikkaa eikä olisi mikään matikkanero? Kannattaako lukemisessa keskittyä kirjan ja detaljien ulkoaopetteluun (kuten JKL / Joensuu -akselille) vai vaan armottomaan laskurutiinin harjoittamiseen. Entä onko mahdollista päästä sisään ihan omalla työllä, vertaistuella (täältä ja ehkä lukupiiristä) ja tilaston kursseja käymällä. Itse mietiskelen, olenko kykenevä tai valmis maksamaan satoja euroja valmennuskurssista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoa opettelulla ei kyllä pitkälle pötkitä, periaatteessa ei ole edes niin väliä mistä kirjasta asiat opettelee koska tärkeämpää on niiden syvällinen osaaminen/soveltamiskyky kuin yksityiskohdat. Ehdottomasti paljon laskemista (kirjan tehtävät ovat ihan vain alkulämmittelyä eli niiden osaaminen ei missään tapauksessa riitä). Valmennuskurssia ei tarvitse käydä, käy mielummin avoimen kursseja. Ei tarvitse olla pitkää matikkaa, mutta toisaalta matikkakammosta (jos sellaista on) pitää päästä yli.

      Poista
    2. Todellakin on mahdollista päästä! :) Komppaan tosin anoa, että matikkakammosta pitää päästä yli, mutta siitä pääsee kovasti vain laskemalla. :D Mulla ei itsellä ollut myöskään pitkää matikkaa lukiossa ja en edes koe olevani matemaattisesti kovin lahjakas, mutta sitkeällä työllä ja lukuisista virheistä oppimalla oma työ alkoi kantaa hedelmää. :) Laskurutiini on ehdottomasti mun mielestä avaintekijä sisäänpääsyn kannalta - ulkoa opettelu muiden kuin kaavojen osalta ei todellakaan kannata. Mä itse suosittelen myös avoimen kursseja valmennuskurssien sijaan jos pelkästään hinnan takia ja muutenkin. Esimerkiksi nuo mainitsemasi yhteikuntatilastotieteen kurssit ainakin Helsingissä auttaa hyvin matikkakammosta yli pääsemiseen. :) Kursseja voi myös lukea hyväksi esim. sivuaineeksi tai psykan perusopinnot suoraan tutkintoon, joten uurastus ei mene ollenkaan "hukkaan". :)

      Poista
    3. Anonyymi ylhäällä mainitsi, ettei kirjan laskujen osaaminen & laskeminen riitä. Oletan kuitenkin, että kirjan aihepiirin ulkopuolelta laskuja ei voi tulla, mutta pitää pystyä soveltamaan opittua muihinkin kuin täsmälleen samanlaisiin laskuihin kuin kirjassa on opetettu? Toisin sanoen, laskuja pitää laskea enemmän kuin mitä kirjassa on - kuitenkin samoilta aihealueilta. Muistan yhteiskuntatilastotieteen 1 & 2 kurssilla opettajan sanoneen, että kun hallitsette nämä peruskurssin asiat hyvin, on mahdollisuudet sisäänpääsyyn hyvät. Itse ihmettelin, että onkohan ihan näin, että pelkän peruskurssin asiat riittäisivät.

      Vaikka tilastoa ei kannata opetella ulkoa (paitsi kaavat), niin olettaisin, että artikkelit pitää? Niistäkin on kai tullut soveltavia kysymyksiä, joissa pitää pystyä soveltamaan tilastotieteen oppeja eli ihan pelkkä ulkoa opetellu ei niidenkään osalta kai riitä?

      Helposti hakijalla tulee olo, että vaaditaan ihan hirvittävän paljon ja, että kaikki sisäänpäässeet ovat suorastaan Einsteineja. Varmasti kuitenkin, kun laittaa kädet saveen ja laskut alkaa avautua, käsitys neroudesta sisäänpääsyn vaatimuksena muutunee :) Toivottavasti.

      Poista
  41. Kiitos paljon vastauksesta! Näin ajattelinkin. Joensuu / JKL on tuossa mielessä ihan erilaisia hakukohteita. Mitä avoimen kursseja suosittelet (10 op. peruskurssit 1 ja 2 yhteiskuntatieteellisen puolelta olen tehnyt)? Matikkakammo kyllä on, mutta siitäkin päässee laskemalla yli. Iso työhän sisäänpääsyyn vaaditaan, mutta sen arvoista.

    VastaaPoista
  42. Hei,
    haluaisiko joku sisään päässyt myydä minulle valmennusmateriaaleja Helsinki/Turku/Tampere?

    Tilaston kirjaa tai tutkimustyöopasta en tarvitse, mutta jos jollakulla on myydä tilaston kirjaan mallivastauksia, vanhoja pääsykokeita tai muita valmennuskurssimateriaaleja niin olen kiinnostunut ostamaan. Varsinkin sellainen materiaali, joka auttaa tilastopuolen ymmärtämään oppimisessa, kiinnostaa. :) 

    Laittakaa viestiä ja tarjous psykologi2020@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Heippa Embe!

    Olisi hauskaa kuulla kokeneelta opiskelijalta JOO-opinnoista, eli kuinka ne todellisuudessa toimii, onko helppoa päästä jollekin spesiaalille kurssille toiseen yliopistoon yms? Huomasin netistä, että opinto-oikeutta pitää hakea, mutta onko tuo vain muodollisuus, vai onko opintoihin oikeasti vaikea päästä? Sillä mietin, kun eri yliopistoilla on joitain yksittäisiä kursseja joita ei muualta näytä saavan niin kattavasti (esim. Helsingin havaintopsyka, Joensuun oikeusps ja Turun evoluutiops), niin vaikuttaako tuo sit koulun jälkeisiin työmahdollisuuksiin?

    Ja onko ylipäätään yliopistojen painotuksilla väliä tulevaan työhön/työllistymiseen (siis peruspsykologeja tulee tottakai kaikkialta, mutta muiden ammattien osalta? Esim. kuinka suuri vaikutus on juuri niiden erikoiskurssien käymisellä tai tiettyjen osa-alueiden painottamisella opintojen jälkeiseen työllistymiseen (esim. jos lukee paljon organisaatio psykologiaa, mutta haluaisikin opintojen jälkeen neuropsykologiksi).

    Olisi hauska kuulla myös psykan jatkokoulutuksesta. En ole varma, kuinka paljon sinulla on vielä opiskelijana tietoa noista, mutta jos osaisit jotain perusjuttua selittää.

    Entä psykologian tutkimus? Onko tohtorinkoulutuksen paikat todella kilpailtuja, vai kaikki halukkaat pääsee? :D

    En ole vielä edes psykalla, mutta paljon olisi kysyttävää :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itellä tismalleen samoja kysymyksiä! :)

      Poista
    2. Moikka ja megalomaaniset pahoittelut supermyöhäisestä vastauksesta! JOO-oikeutta on tosiaan haettava ja se, kuinka helppo oikeus on saada, riippuu aika paljon yliopistosta. Meillä Helsingissä oikeuden saa ihan hyvin, kunhan hakee sellaisia opintoja, jotka voi sitoa tutkintoon sivuaineeksi tms. Tampereella taas JOO-oikeuden saaminen on kuulemma tosi nihkeää, mutta tilanne on ilmeisesti muuttumassa parempaan suuntaan. Hakemuksessa pitää perustella, miksi kyseistä opintojaksoa hakee. Eli haku ei varsinaisesti ole pelkkä muodollisuus, mutta oikeus saattaa irrota helpostikin jos valitsee järkevän opintokokonaisuuden sivuaineeksi. :) Näin siis mulla ainakin meni oikeuspsykan osalta. Siitä en osaa sanoa, kuinka paljon kurssit vaikuttavat työllistymismahdollisuuksiin, enemmän saattaa painaa esim. gradu ja harjoittelupaikka ainakin neuropuolella. Oikeuspsykan perusopintokokonaisuutta Joensuussa ainakin on katsottu hyvällä, kun oon itse hakenut harjoittelupaikkoja. Riippuu aika paljon siitä, kuinka laaja kokonaisuus on kyseessä, yksittäinen kurssi ei mitenkään voi vaikuttaa työllistymiseen ja toisaalta taas ei esim. oikeuspsykan puolelle erikoistuminen ole poissuljettua, vaikka ei sitä perusopintokokonaisuutta olisi käynytkään. :)

      Yliopistojen välillä on jonkun verran painotuseroja, mutta ne eivät ole kovin merkittäviä työllistymisen kannalta - kaikista yliopistoista saa valmiudet tehdä kaikkia psykologin hommia. :) Syventävien kurssien, gradun ja harjoittelupaikan merkitsevyys työllistymisen kannalta vaihtelee kai vähän erikoisaloittain, esim. neurolla pitää olla käytynä enemmän neuropuolen kursseja yms., kuten ylempänä mainitsin. Se taitaa olla aikalailla ainoa osa-alue, joka tulee näin äkkiseltään mieleen. :) Opintojen aikana ehtii hyvin tutkailla, mikä itseä kiinnostaa ja valitsee kursseja sen mukaan. Mikään ovi ei kuitenkaan sulkeudu perustutkinto-opintojen perusteella, joten erikoisalaa voi myöhemminkin "vaihtaa". Meidän koulutus antaa kuitenkin aika pitkälti laajan yleisen pohjan psykologiasta ja varsinainen erikoistuminen tapahtuu vasta opintojen jälkeen.

      Jatko-opinnoista en tosiaan osaa ihan hirveästi vielä sanoa. Erikoispsykologikoulutuksesta (ent. psykologian lisensiaatti) voit lukea täältä: http://www.psykonet.fi/Erikoispsykologikoulutus. Tohtorihommista en myöskään tiedä kovinkaan paljoa, niistä ei juurikaan meillä puhuta. :o Kerron toki niistä tarkemmin, kunhan saan itse selviteltyä, miten homma toimii, kun väikkäri kuitenkin itseäkin kiinnostaa. :)

      Huh, toivottavasti sait edes osaan kysymyksistä vastauksia! Laita ihmeessä kommenttia tai meiliä jos tulee lisää kysyttävää - vastaan kyllä reippaammin nyt taas syksyn alkaessa. :)

      Poista
  44. Hei! Ajattelin suorittaa avoimessa tilastotieteen kursseja nyt syksyllä. Olisiko ehdotuksia mitä kannattaisi käydä/olisi hyödyllisintä ensi vuoden pääsykokeita ajatellen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin viime syksynä tällaisen:

      https://courses.helsinki.fi/fi/a57773/108710876
      TILASTOTIEDE TUTUKSI, SYKSY 15
      A57773, Kurssi, 10 op

      Koin, että etenkin laskuharjoitusmoduuli (5 op) oli erittäin hyödyllinen, koska siinä käsiteltiin melkein samat asiat kuin pääsykoekirjassa. Oppikirja oli englanninkielinen ja jotkut kaavat olivat erilaisia kuin pääsykoekirjassa (siis vaikka niillä laskettiin täsmälleen samaa asiaa, ja näin ollen saadaan tietysti myös sama tulos), mutta koin vain hyödyllisenä, että tuli pyöriteltyä noita samoja asioita vähän toisellakin tavalla.

      Poista
    2. Lisäksi yhteiskuntatieteellisen puolella on kursseja, jotka ajaa asiansa. Tuo on matikan laitoksen järjestämä ja mennee pidemmälle kuin ehkä tarvis.

      Poista
  45. Ok, kiitos!! Esim. voisivatko nämä kurssit voisivat olla hyviä?; https://courses.helsinki.fi/fi/a78240/109137795
    https://courses.helsinki.fi/fi/a57773/114646337

    VastaaPoista
  46. Korjaan toisen; https://courses.helsinki.fi/fi/a78240/114755067

    VastaaPoista
  47. Joo, noita suosittelen.

    VastaaPoista
  48. Hei. Onko joku Helsinkiin valittu saanut jo jonkinlaisen informaatiokirjeen tai sitten kirjeen, jossa on tehtäväkohtaiset pistemäärät, kuten viime vuonna saatiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ainakaan ole saanut..vähän jopa pisti epäilemään että onko sitä tullut oikeasti edes valituksi kun kotiin ei oikein mitään kirjeitä tullut paitsi nyt sitten opiskelijatodistus..

      Poista
    2. Ok, kiitos vastauksesta. Ilmeisesti tulevat muut paperit tänä vuonna vähän myöhemmin tai sitten niitä ei lähetetä lainkaan, kenties syynä taloudelliset leikkaukset.

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)