Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Miten käyttää välivuosi hyödyksi?

Heippa taas ihanuudet! Nyt ajattelin vuorostaan kirjoittaa postauksen niille, joita ei valitettavasti tänä vuonna hyväksytty opiskelemaan. Koe oli vaikea ja erilainen kaikille, ei siis todellakaan ole mikään häpeä jos ei päässyt sisään! Monet teistä on jo varmaan ehtineet hyvin käydä kokeen pisteet ja niiden aiheuttamat fiilikset läpi ja syksyllä olisikin aika miettiä, että mitä seuraavaksi. Ajatelinkin siis kirjoittaa ylös vähän vinkkejä siitä, miten välivuoden voi käyttää hyödyksi ja miten mä ite koin välivuoden.

1. Avoin yliopisto

Mä oon liputtanut avoimen yliopiston puolesta ennenkin, mutta ajattelin nyt kertoa hieman tarkemmin siellä opiskelusta. Mä siis ite suoritin välivuotena Tampereen avoimessa osan psykan perusopinnoista ja tilaston perusopinnot. Kummatkaan opinnoista ei mennyt hukkaan, koska sain kaikki suoritetut kurssit hyväksiluettua ja nyt opiskelen melkein samaan tahtiin kuin syksyllä kolmatta vuotta aloittavat. Mä siis suosittelen käymään avoimessa niin paljon psykan perusopintoja kuin lompakko antaa myöden. Jeps, avoimessa opiskelu maksaa kympin per opintopiste eli jos aikoo suorittaa kaikki perusopinnot se keventää rahapussia 250 eurolla. 
Monelle toi on varmasti ihan älytön hinta, mutta onneksi on mahdollista suorittaa myös yksittäisiä perusopintojen kursseja. Jos ei halua käydä kaikkia kursseja, niin mä suosittelisin neuro- ja kognitiivisen psykan kurssia sekä tutkimuspsykan kurssia. Neuropsyka hyppää aivan eri asteelle verrattuna lukiossa käytyihin juttuihin, jotensiitä kurssista on varmasti hyötyä sekä pääsykokeita että tulevaa fuksivuotta ajatellen. Tutkimuspsykan kurssista (psykologisen tutkimuksen perusteet) on taas hyötyä tilastojen ymmärtämisestä syvällisemmän - mitä niiden testien takana oikein piilee ja mitä niillä oikeesti mitataan. Sen sijaan kehityspsyka oli melko samaa kuin lukiossa, joten sitä kannattaa vuoden aikana kerrata lukion kirjasta, jos sellainen vielä kotoa löytyy. Sama pätee mun mielestä aikalailla kliiniseen ja persoonnallisuus psykaan. Muutenkin lukion juttuja kertailemalla tulevien artikkelien hallitseminen on helpompaa, kun on jotain muistikuvia ihan niistä perusasioista. :)

Tilaston opinnoista sen verran, että Helsingissä ei järjestetä avoimessa kuin 10 opintopisteet johdantokurssi, mutta oon kuullut monien nykyisten psykalaisten käyneen sen ja ilmeisesti se on ollut hyödyksi. :) Tampereella tykkösin kauheesti tilaston kursseista, pääsykoeasiat oli helpompi ottaa haltuun, kun joku selitti niitä selvällä suomen kielellä. Perusopinnoissa käsitellään kaikki pääsykoealueeseen kuuluvat asiat, joiden lisäksi neljännellä kurssilla käydään myös varianssianalyysia. Mä en hirveesti silloin opetellut sitä, koska halusin keskittyö pelkästään pääsykoeasioihin. Viimeisellä kurssilla tehdään itse pienimuotoinen tutkimus SPSS:llä ja se oli mun mielestä tosi hyödyllinen, vaikka sen suorittaminen jäikin kesälle pääsykokeiden jälkeen! Ohjelmiston perusteiden hallintaan opetellaan myös kaikilla muilla tilaston kursseilla, joten SPSS:n tulosteiden tulkinta on huomattavasti helpompaa, kun tietää, miten tuloste on saatu aikaiseksi. Ensimmäisessä periodissa opetellaan heti myös SPSS:n käyttöä psykalla, joten aikaisempi tietotaito ohjelmistosta oli ainakin mulle hyödyksi. :)

Muutenkin avoimessa mun mielestä huippua oli se, että pääsi jo jonkin verran kiinni oman alan opintoihin ja tuntui, että teki jotain hyödyllistä välivuoden aikana. Samalla myös kiinnostus ja innostus alaa kohtaan kasvoi. :) Vuosi suhahtaa yllättävän nopeasti ohi, kun on jotain mielekästä tekemistä. Tampereella ainakin myös opettajat oli aina valmiita vastaamaan tyhmiinkin ja hieman aihealueen ulkopuolella oleviin pääsykokeisiin liittyviin kysymyksiin. Suosittelen siis todellakin! Jos taas esim. psykan perusopinnot on jo alla, niin voi hakeutua psykan aineopintoihin, mikäli on saanut peruopinnoista keskiarvoksi vähintään 3. Myös enkkua, ruotsia, tieteellistä kirjoittamista ja puheviestintää kannattaa suorittaa avoimessa pois alta, koska nekin saa hyväksiluettua. 

2. Valmennuskurssille?

Monet on täällä aikaisemminkin kyselleet valmennuskurssin hyödyllisyydestä ja siitä, onko se pakko käydä jos aikoo päästä sisään. Valmennuskurssi ei ole ehto eikä tae sisäänpääsylle. Koska valmennuskurssit on tosi kalliitaa (>900e), niin mä suosittelen avoimen opintoja, mikäli ei ole kurssille varaa mennä eikä ole varma, onko siitä itselle hyötyä. Valmennuskurssin voi toki käydä pelkästään tilastoon tai artikkeleihin liittyen. Tilasto-osiota voisin suositella niille, joilla pääsykoemenestys tökki tilasto-osuuden takia, eikä itse tiedä, miten voisi oppia vaikkapa todareita. Valmennuskurssilla asiat väännettään rautalangasta niin monta kertaa kuin tarvitsee, mutta niille, joilla on perusasiat hyvin hallinnassa, kurssin alkupuoli voi olla turhauttavaa. 

Mä itse kävin ekalla kerralla koko kurssin ja sillon mulle oli siitä tilasto-osuudesta kauheesti hyötyä, koska en tajunnut mitään HoloPulkista enkä osannut laskea edes keskihajontaa. Toisena vuonna kustansin omista rahoistani artikkelikurssin Valmennuskeskukselta Helsingissä ja tykkäsin siitä kovasti. Meillä oli ihan huippuopettaja, joka jaksoi aina vastata mun sähköposteihin, kun jotkut artikkelin asiat eivät meinanneet iskeytyä päähän. Kannattaa varmaan tän pääsykokeen perusteella miettiä, missä asioissa tarvitsee harjoitusta ja valita sen perusteella mahdollinen valmennuskurssi.

3. Entä jos mun on pakko käydä töissä?

Töissä käyminen ei ole este ainakaan avoimen opinnoille. Avoimen opinnot järjestetään pääsääntöisesti illalla, joten päivätyössä olevien on mahdollista päästä silti mukaan opetukseen. Luennoilla ei myöskään ole läsnäolopakkoa ja Tampereella kursseja pystyi suorittamaan tosi joustavasti, koska luennot videoitiin ja tallennettiin. Kursseja pystyi suorittamaan tentin sijaan myös esseille/oppimispäiväkirjoilla. Mä kävin itse töissä kolmena päivänä viikossa ja pääsin silti osallistumaan lähes kaikille luennoille. Oli myös tosi kivaa illalla rentoutua (oikeesti!) itselle mielenkiintoisten asioiden parissa. Jaksoi tehdä töitäkin paremmin. :)

4. Entä jos ei ole varaa valmennuskurssiin eikä avoimeen?

Mikäli rahatilanne estää sekä avoimessa opiskelun että valmennuskurssin (mikä on ymmärrettävää) voi hakeutua keväällä Varjovalmennukseen (Helsinki), joka on ilmainen valmennuskurssi ja psykan opiskelijoiden järjestämä. Kurssille on kuitenkin paljon hakijoita ja hakijat arvotaan, joten takeita kurssille pääsystä ei ole. Sen sijaan kannattaa perustaa luku- tai laskupiiri lähellä asuvien psykaan pyrkivien kanssa. Jos ei tunne ketään muuta psykomielistä ihmistä, niin Abitreeneistä voi kysellä seuraa. Mä luin toisena vuonna yhdessä kaverin kanssa ja oppiminen oli paljon tehokkaampaa ja mukavampaa seurassa. Keksittiin mitä typerimpiä tapoja oppia ja sitäkin hölmömpiä muistisääntöjä! Yhdessä oppiminen on tosi tehokasta, kun välillä pääsee itse opettamaan toista ja välillä toinen voi opettaa sua. Tää on mun ehdoton number one oppimistekniikka ja suosittelen kaikkien hyödyntävän tätä. Samassa veneessä ne muutkin hakijat on niin turha pihdata omia tietojaan, koska sillon ei saa apua muiltakaan. Tehkää siitä oppimisesta kivaa eikä mitään pakkopullaa! :)

5. Millon kannattaa aloittaa taas lukeminen?

Aika, jonka tarvitsee oppiakseen pääsykokeessa vaadittavat asiat, on yksilöllinen. Mä koen olevani itse hidas oppija ja tarvin paljon aikaa asioiden sisäistämiseen. Tykkään muutenkin lukea pikkuhiljaa vähän kerrallaan kuin rykäistä koko homman paniikissa muutamassa viikossa. Mun mielestä parhaita tuloksia saa sillä, että aloittaa riittävän ajoissa, jotta on aikaa kerrata ja palata aikaisempiin asioihin. Nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että tilastot on otettu haltuun ennen artikkeleita eli HoloPulkki olisi jyystetty läpikotaisin muistiinpanoineen ja laskuineen sekä lisämatsku laskettu ja sisäistetty. Mä ite aloitin elokuussa luku-urakan, mutta mulla ei ollut päivässä hirveesti tunteja käytettävissä avoimen ja töiden takia. Pidin sitä kuitenkin itelle parhaana tapana oikeesti SISÄISTÄÄ ne asiat, kun sain aloitella rauhassa ja kahlattua matikan läpikotaisin huolellisesti ennen artikkeleita niin, että mulla oli oikeesti sellainen olo, että osaan ja hallitsen ne asiat. Tän mukaan mä suosittelen, että lähdette aikatauluttamaan luku-urakkaa, jotta lopulta voit keväällä käyttää 80-90% lukuajasta pelkästään artikkelihin kerraten toki tilastoja välillä. Kun on saanut kehitettyä laskurutiinin itselleen, niin ne asiat jää takaraivoon eikä häviä muistista helposti.


Lopuksi mä haluisin toivotta aihan mielettömän huikeesti tsemppiä kaikille, jotka aikovat hakea uudelleen ens keväänä! Vaikka se urakka vaikuttaa ihan älyttömältä, niin se on kaikki sen arvoista ja jollain kierolla tavalla niistä myösiltaisista korrelaatioistakin alkaa nauttia, really. :D Mulla on myös suunnitelmissa ehkä pitää muutama tilastotaistotapaaminen talvella/keväällä jos vain aikataulut antaa myöten. :) Rentoutukaa kuitenkin nyt kesällä, ettette pala loppuun ennen kevättä. Toivottavasti nämä vinkit selkeytti edes pikkuisen ajatuksia ens vuodesta.


Tsemppiterkuin,
Embe




22 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta :) Olin muuten eilen siinä yhteisessä kokeen tarkistuksessa, ja ihmettelin kuinka vähän ihmisiä oli mukana :o

    VastaaPoista
  2. Mä kävin ton Helsingin avoimen yliopiston tilastotieteen johdantokurssin ja voin kyllä suositella! Sisältö on täysin identtinen HoloPulkin kanssa ja luennoitsija on tosi hyvä, selittää asiat kunnolla. Musta tosi hyvä vaihtoehto valmennuskurssille jos matikan lähtötaso on suhteellisen hyvä ja/tai on lukenut pääsykoekirjan asiat etukäteen, opetustahti on siellä nimittäin nopea. Nyt alkuvuodesta siellä oli noin puolet sellaisia, jotka hakivat psykaan, joten lukukaverin metsästäminen voi onnistua sielläkin ;-)

    t. sisään päässyt

    VastaaPoista
  3. Näyttäis siltä, että Helsingin avoimessa yliopistossa ei ole tilastotieteen johdantokurssia ensi lukuvuonna tai sitten oon vaan täysin ulapalla. :D Ei kai toi "johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen" voi olla sama asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vilkasinpa itsekin opinto-oppaan eikä sitä tosiaan ollut siellä :( Kai toi johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen on kuitenkin aika samanlainen, sisällöltään kuulosti ainakin, ja HoloPulkin sisällötkin kuvauksessa oli (tunnusluvut, riippuvuus, regressioanalyysi, testit....).

      Poista
    2. On sama kurssi perusideallisesti - valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkintojen uudistuksia, joten johdatus tilastotieteeseen korvataan kyseisellä kurssilla, myös avoimen yliopiston puolella. En tosin osaa sanoa muuttuuko sisältö - tuskin, koska ajaa samojen asioiden oppimista :)

      Poista
    3. Tosiaan kuten joku sanoikin, tuo johdatuskurssin nimi tulee muuttumaan ainakin varsinaisen tiedekunnan puolella, ja varmaan avoimessakin sitä kautta.

      Itse kävin viime vuonna "salaa" seuraamassa avoimen yliopiston johdatonkurssin luentoja, ja tosiaankin pidin luennoijasta ja materiaalista, koin hyödylliseksi. Sitten nyt lukuvuonna kun oli jo paikka muualla yliopistossa, suoritin saman kurssin varsinaisen yliopiston puolella. Vaikka sen pitäisi olla vastaava kuin avoimessa, huomasin kyllä melkoisia painotuseroja. Avoimen puolen kurssi painottui enemmän tilastopuolen laskemisiin, kun taas tuo tiedekunnan kurssi oli enemmän sitä tilastollista lukutaitoa painottavaa, mitä tuo nimenmuutoskin heijastelee. Pääsykoetta ajatellen mielestäni avoimen johdantokurssi oli parempana tukena, sillä raakaan laskemiseen se tarjosi enemmän välineitä.

      Ja viime vuonna Helsingin avoimessa oli saatavilla myös tuo 10 op:n jatkokurssi, mutta en tiedä nykyistä tilannetta. Jos sen saa suoritettua, luulisin sen kelpaavan suoraan suorituksena kanditutkintoonkin.

      Poista
    4. Hyvä pointti tosiaan noista painotuseroista! Avoimen kurssi on tosiaan enemmän raakaa käsinlaskua ja siksi hyvää treeniä kokeeseen, mutta yliopistossa pyrtiään päästä ikää kuin kaavojen ja laskujen taakse. Kursseilla puhutaan enemmän testien käyttömahdollisuuksista ja heikkouksista ja hieman jopa niiden teoreettisesta taustasta. Voisin kyllä veikata, että yhteiskuntatieteiden tilaston johdantokurssi ei mene hukkaan jos sisällöllisesti kuitenkin vastaa HoloPulkin asioita. :) Asiaa kannattaa vielä tiedustella avoimesta kuitenkin!

      Poista
    5. Hei onko kukaan löytäny tota johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen -kurssia avoimen syys opintotarjonnasta? :o Vai onkohan se vasta keväällä?

      Poista
    6. Ainakin viime vuonna se on ollut vasta kevään puolella, niin luulisin, että on nytkin. :)

      Poista
    7. Niin mä vähän arvelinkin, kiitti. :)

      Poista
  4. Moi! Oon tässä vähitellen alkanut kiinnostua psykasta ja olen aatellut lukea jotain aiheeseen liittyviä kirjoja. Haluatko ehdottaa jotain? Ps. Sun blogis on mahtava!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Suositeltavat kirjat riippuu tietenkin siitä, mitkä pohjatiedot on. Ootko lukenut psykaa lukiossa?

      Poista
    2. Pari ekaa kurssia vain koska pienessä lukiossamme psykologian ja fysiikan kurssit olivat päällekkäin ja valitsin fysiikan:q nyt olen kuitenkin lukenut lukion psykan kirjoja. Ehkä voisit nyt aluksi suositella jotain "kevyempää" ja mielenkiintoista, josta kuitenkin saisi oikean kuvan siitä mitä psykologia todellakin on?:)

      Poista
    3. Jos menisit keväällä kirjoittamaan psykan ja lukisit sen sarjan, mikä teidän lukiossa on/oli käytössä? :)

      Poista
    4. Sitä olenkin ajatellu, mutta tuntuu hiukan puuduttavalta ajatukselta lukea seuraavat 8 kuukautta samoja kirjoja:q

      Poista
    5. Kannattaa kyllä muutenkin tutustua ensin lukion kirjoihin, vaikka ei psykaa aikoisikaan kirjoittaa. Niistä saa aika hyvän peruskuvan psykasta ja siitä, mitä kaikkea siihen kuuluu. Sen jälkeen voi tutustua paremmin englanninkielisiin perusteoksiin tai spesifimmin tiettyyn psykan alaan, esim. neuropsykologiaan. :) Jos psykalle havittelee sisälle joutuu kuitenkin lukemaan yhtä tilaston kirjaa useamman kuukauden. ;)

      Poista
  5. Kauankohan opiskelijakortin saamisessa kestää? :) Saako sen vasta lukuvuoden alettua vai ehkä jo aiemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti menee lukukauden alkuun. :/ Itsekin sain oman korttini vasta syyskuun puolella.

      Poista
  6. Suosittelen myös katsomaan valmennuskurssien etäkurssivalikoimia! Satoja merkittävästi halvempi kuin intensiivikurssit, mutta periaatteessa sama hyöty jos vaan kotona jaksaa lukea :D Esim. valmennuskeskuksella on tilastosta etäkurssi, jossa siis tietokoneella katsotaan luentoja ja samalla voi niihin osallistua chatissä.

    VastaaPoista
  7. Tää sun blogi on kyllä ihan huippu!:) en päässyt nyt tänä vuonna lukemaan psykaa, joten olen miettinyt tampereen avointa yliopistoa. Voisitko vähän kertoa millaista oli opiskella siellä ja kuinka paljon esimerkiksi jouduit tekemään hommia? Ja sitten vielä monta opintopistettä suoritit tampereen avoimessa vuoden aikana ja millon hait sinne?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Haku Tampereen avoimeen alkaa muistaakseni nyt elokuussa ja luennot sitten syyskuussa. Kannattaa ilmottautua heti, kun ilmo aukeaa, sinne meinaan otetaan opiskelijat ilmottautumisjärjestyksessä! Mä ite tykkäsin avoimesta tosi paljon, koska pääsi opiskelemaan niitä asioita, mitä oikeasti halusi ja kurssit saa vielä hyväksiluettua, kun pääsee sisään. :) Luennot olivat aika pitkiä (kolme tuntia kerrallaan) ja niitä oli 1-2 kertaa viikossa yleensä iltaisin. Itse suoritin vain kolme kurssia, jotka sain hyväksiluettua eli 15op. Tarkoitus oli suorittaa kaikki, mutta aikataulut meni pääsykokeiden takia vähän päällekäin kevään puolella. Hommia joutuu tekemään aika paljon. Luennoilla istumisen lisäksi (läsnäolopakkoa tosin ei ole ja luennot videoidaan nettiin) tenttikirjoja joutuu kahlaamaan yhtä paljon kuin pääaineopiskelijatkin. Se oli musta kuitenkin hyvää harjoitusta nykyistä opiskelua varten, kun oli vähän treenaillut englanninkielisten tiiliskivien lukua. :) Mä siis kyllä suosittelisin, koska aika ei mee millään tavalla hukkaan ja siitä saa oikeesti aika hyvän kuvan, millaista ja kuinka vaativaa opiskelu on.

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)