Onko psykologian opiskelu vastannut odotuksia?

Kyllä ja ei. Ensinnäkin mä en oikein tiedä odotinko mitään. Kuulostaa varmaan tosi oudolta, mutta mä olin niin fokusoitunut pääsykokeiden selättämiseen, että en ehtinyt miettiä, mitä koulutukselta odotan. Loppujen lopuksi mä halusin ehkä kuitenkin vain oppia lisää ja pikkuisen syvemmältä kuin psykaa opiskelemattomat. Miten mun ensimmäinen vuosi on sujunut kaiken kaikkiaan?

Ensimmäinen asia, mikä nousee mieleen kysyttäessä, onko opiskelu vastannut odotuksia, on muut psykot. Mä en olis ees villeimmissä kuvitelmissani uskonut, kuinka fiksuja, ihania, kauniita, komeita, suvaitsevaisia, saman arvomaailman jakavia, uteliaita, kiinnostavia ja ennen kaikkea mun kanssa samantyylisiä ihmisiä siellä on. Oon varmaan täälläkin pariin otteeseen toitottanut sitä, että psykot on yhtä suurta perhettä. Mun mielestä se kuvaa kaikista parhaiten sitä, mitä meidän psykojen välillä on jos jätetään kiinnostus samanlaisia asioita kohtaan pois. Mä en olin kuvitellut, että saan sieltä niin monta uutta ihanaa ystävää yhdessä vuodessa. Yksikin mulle nykyään todella läheinen kanssapsyko sanoi inhonneensa mun blogia sen myötä myös mua, mutta nyt pitää mua yhtenä sen parhaimmista kavereista (pusuja sulle Heidi jos luet tätä <3). Monet psykot on muodostunut mulle todella tärkeiksi ihmisiksi, joiden kanssa voi jakaa kaiken ja kukaan ei tuomitse. Se on mun mielestä upeaa.

Käyttiksen fuksiaiset viime syksynä - teemana tietenkin Dr. Phil.

Toinen asia, mikä tulee mieleen on tilastojen opiskelu. Vaikka mä tiesin, että tilastoja on Helsingissä paljon, niin mä silti yllätyin siitä, kuinka mielenkiintoisia ja erityisesti hyödyllisiä ne kurssit on. Mulle on avautunut metodiosaamisen hyödyllisyys ihan uudella tasolla, koska nyt mulle oikeesti perustellaan, miksi tämä on tärkeä osata, toisin kuin lukiossa esimerkiksi derivoinnin taitoa. Tilastotaitaminen antaa oikeesti todella paljon apuvälineitä psykologille - oli sitten kliinisellä puolella tai tutkijana. Tilastojen hallinta luo mun mielestä myös tietynlaista ammattiylpeyttä, kun osaa tulkita tutkimustuloksia kriittisesti ja huomaa facepalmaavansa Facebookissa jaettuja Iltalehden "tutkimuksia".

Entäs sitten varsinainen psykan opiskelu? Monipuolista, enemmän ja vähemmän mielenkiintoista kurssista riippuen. Meillä on tosi laaja valikoima erilaisia kursseja ja pelkistä pakollisista opinnoista saa hyvän kuvan niin kogniitiivisesta, kliinisestä kuin neuro- ja persoonallisuuspsykastakin ihan näin esimerkkeinä. Pakollisten psykan eri osa-alueita käsittelevien kurssien lisäksi vuosittain löytyy mm. kriminaalipsykologiaa (jota mä odotan kieli pitkällä ensi kevääseen asti), käyttäytymisgenetiikan perusteita ja havaintopsykologiaa. Vaikka osa perusopintojen kursseista maistuisi puulta, kuten mun kohdalla havaintopsyka ja kognitiivinen psyka, niin oon varma, että jokainen psykasta kiinnostunut löytää enemmän kuin tarpeeksi maukkaita kursseja pitkin vuotta. Itse olen löytänyt pienen rakkauden liekin neuropsykaa kohtaan, koska se liittyy läheisesti kriminaali-, oikeus- ja kliiniseen psykologiaan, joista oon metodien lisäksi kiinnostunut. Mahdankohan koskaan valmistua tai lähteä yliopistolta työelämään? :D

Tarjoiluvastaavat 2014

Kuitenkin yliopisto-opiskelu on vaatinut uudelleen orientoitumista opiskelutapojen suhteen. Mulla kesti jonkin aikaa hyväksyä se, että kaikkia sivuja tenttikirjoista ei ehdi välttämättä lukea ja kaikista kursseista ei saa nelosia tai vitosia. Mun on pitänyt myös muutenkin miettiä mun opiskelustrategioita osittain uusiksi ja tää vuosi on mennytkin vähän vaihtelevasti varianssianalyysin hylätystä data-analyysin kirkkaaseen vitoseen. Myös kotona tehtävien töiden määrä ja itsenäinen opiskelu yllätti mut hieman ja ennen kaikkea se, kuinka paljon aikaa yhden kurssin suorittamiseen menee. Kuitenkin mä sanoisin, että opiskelu on paikoitellen todella stressaavaa ja vaativaa, mutta myös todella palkitsevaa.

Vaikka mun elämässä tapahtui tosi isoja muutoksia viime kesänä; uusi opiskelupaikka, uusi työpaikka, uusi kaupunki ja vakituisesti hammasharjamukin jakaminen kihlatun kanssa, niin tää on ollut ehdottomasti kaiken sen stressin ja alkusyksyn mäoonniinyksinäinen-itkeskelyn jälkeen mulle hirveän tärkeä ja mielekäs vuosi. Viimeksi tänään, kun sipsutin Tikkurilan asematunnelissa kohti junaa ja viidettä peräkkäistä työpäivää, niin ajattelin, kuinka ONNELLINEN mä oikeesti oon, kun mulla on paras opiskelupaikka (ei liioiteltua), työpaikka sekä kaverit ja se toisen hammasharjan omistaja. Mä näin hirveen vaivan näiden kaikkien asioiden saavuttamiseksi ja muutos parin vuoden takaiseen tuskailuun on huomattava. Haluisin siis sanoa, että jahdatkaa unelmianne, vaikka se vaatis isoja muutoksia elämässä, mutta jos se on oikeesti sitä, mitä haluatte, niin löydätte myös itsenne virnuilemasta Tiksin asematunnellissa, vaikka siellä haisee pissalta ja ulkona sataa vettä.


Elämäniloa pursuten,
Embe