Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

perjantai 19. helmikuuta 2016

Harjoitteluun keväällä 2017

Voi juku! Kirjoittelin tänne vähän aika sitten, että mut oli kutsuttu haastatteluun mun unelmaharjoittelupaikkaan. Kävin viikko sitten perjantaina haastattelussa ja kerrankin oli sellainen fiilis, että en möhlinyt sitä jo höpöttänyt ihan omiani. Mulle yritettiin kovasti tarjota harjoittelupaikaa syksylle ja lopulta kieltäydyin siitä (koska pj-hommat) ja laitoin puhelun jälkeen sähköpostia, että voin joustaa niin, että tekisin 3-4 päiväistä viikkoa. Kyselin samalla siitä keväästä ja he eivät olleet tehneet vielä päätöksiä siitä ja lupasivat soitella joka tapauksessa seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Keskiviikkona olin sitten ihan tuskaisena yliopistolla ja odotin jatkuvasti soittoa, että tietäisi miten käy. Keväälle oli ollut enemmän hakijoita ja en oikein tiennyt onko mulla mahdollisuuksia siihen vai ei. Lopulta puhelin kuitenkin soi Monimuuttujamenetelmien luentojen välissä ja sieltä kerrottiin, että tarjoaisivat kuitenkin nyt mulle sitä kevään paikkaa! Voitte varmaan arvata, että vastaus oli JOO, JOO, JOO, EHDOTTOMASTI!

Mulla alkaisi nyt sitten tammikuussa 2017 opintojen kruunaama psykologiharjoittelu. :) Tosi kiva, että sai tietää näin aikaisin, koska yleensä kevään paikat jaetaan vasta loppuvuodesta, kun rahoitukset sun muut ovat varmistuneet. Palkkakin tulee olemaan jopa yli kv-tes:in minimin. :D Oon niin superiloinen ja onnellinen ja täpinöissäni tästä! Harjoittelupaikka on siis oikeuspsykiatrian sovellusalalla, mutta tarkempia tietoja en siitä halua täällä antaa. :) Tosi jännää! Näillä näkymin mun pitäisi siis valmistua varmaan kesäkuussa 2017.

Nyt takaisin gradu-juttujen pariin!


Perjantaipärinöin,
Embe

7 kommenttia:

  1. Vau, kuullostaapa kivalta! Onneks olkoon :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Olen hakemassa Jyväskylään lukemaan psykologiaa, niin tiiätkö mitään niistä soveltuvuuskokeista? Siellä kuulemma kirjoitetaan ainakin joku minä-essee ja sitten on niitä haastatteluja. Oon lukenu erilaisilta palstoilta, että kannattaa vaan olla rehellinen ja oma itsensä, mutta sitten mua vaan vähän pelottaa ja mietityttää, että mitä kaikkea kannattaa itsestään kertoa...? Mulla on taipumusta ja herkkyyttä masennukselle, ahdistukselle ja paniikkihäiriölle, ja oon 14-vuotiaana sairastanu anoreksiaa. Niin kannattaako noista mainita, jos tulee sellanen kysymys? Kun psykologia on mun suuri unelma, mutta pelkään, etten pääse opiskelemaan sitä mielenterveyteni heikkouksien takia :(

    Stressaanko (taas...) ihan turhaan vai onko tässä edes jotain perää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emilia! En nyt ole Embe, mut vastaan omasta kokemuksestani. Mul oli vähän samanlaista taustaa ja abi-vuonna pyörittelin mielessäni sitä, et onko musta psykologiksi omien ongelmieni takia. Päädyin sit hakemaan toiselle alalle, joka ei sopinu mulle ollenkaan, koska ajattelin et en kestäisi muiden ongelmia oman rikkinäisyyteni takia. Jälkeenpäin on kaduttanu, etten vaan seurannu unelmaani silloin, koska monen vuoden etsinnän jälkeen oon taas siinä tuloksessa et haluan psykologiksi. Toisaalta mulla on ollu hyvin aikaa selviä omat ongelmani läpi ja nyt koen olevani oikeasti valmis kohtaamaan myös muita ihmisiä. Eli vähän puolensa ja puolensa. Mut omasta kokemuksestani suosittelen, et älä luovu unelmastasi, mut anna itsellesi myös aikaa. Jos et pääse nyt sisään, sulla on hyvää aikaa hoitaa itseäsi sillä välin kuntoon esim terapiassa. Mitään yli-ihmisiä ei psykologitkaan varmasti ole, mut jo ihan sun oman hyvin vointisi takia suosittelen huolehtimaan myös itsestäsi. Ja mun mielestä kannattaa myös soveltuvuustesteissä olla rehellinen. Sitä vartenhan ne juuri on, et arvioidaan miten hyvin selviät opinnoista tän hetkisellä voinnilla. Jos ei tällä kerralla tärppää niin sulla on koko elämä aikaa hakea uudelleen, niin turhauttavalta ajatukselta kuin se saattaakin tällä hetkellä kuulostaa :)

      Poista
    2. Heippa Emilia! Komppaan aika paljon "Toista" noissa pointeissa. :) Aikaisemmat ongelmat mielenterveyden kanssa eivät tosiaan estä hakeutumista alalle, kunhan on tavallaan työstänyt omat juttunsa pois alta ja on sinut niiden kanssa. :) On kuitenkin tosi tärkeää kuulostella ja miettiä omaa jaksamista, koska opinnot on vaativat ja edellyttävät paineensietokykyä ja epävarmuuden kanssa painimista. Mä kuitenkin kannatan sua ehdottomasti yrittämään jos olet tosiaan omat asiasi jo käsitellyt. Kannattaa myös muistaa, että psykologia on niin monipuolinen ala, että sieltä löytyy hyvin töitä myös terveydenhuollon ulkopuolelta, joten jos tuntuu siltä, ettei sellainen face-to-face asiakastyö ole sun juttu, niin muitakin hommia löytyy.

      Soveltuvuuskokeissa kannattaa tosiaan olla ihan rehellinen, mutta mä en ehkä kuitenkaan (tää on sitten vain mun mielipide, en ole ko. kokeissa ollut) lähtisi kovin yksityiskohtaisesti omia aiempia mielenterveysongelmia siinä ruotimaan. Miettisin ehkä ennemminkin, että miten ne voisivat olla sulle voimavara ja mitä sellaista oot opinnut niistä, mistä voisi olla opinnoissa/työelämässä hyötyä. :)

      Tsemppiä sulle mielettömästi asian pohdiskeluun!

      Poista
  3. Kiitos paljon vastauksestasi, Toinen! Just noita asioita mäkin mietin, että voiko muita ikinä auttaa, jos ei osaa omiakaan ongelmia korjata? Ja onko se itselle kauhea taakka, kun pitää kuunnella ja ratkaista myös muiden ongelmia? Tällä hetkellä mun elämä on aika perus elämää, ettei oo silleen mitään suuria kriisejä. Mutta tosiaan, mä yritän nyt sinne Jyväskylään ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Hetkessä eläminen ja ilman asioiden murehtimista ei oo oikein ikinä ollu se mun juttu :D Toisaalta oon myös ajatellu uraa liikunnan ja urheilun alalla, mutta jotenki se psykologia vaan vetää mua puoleensa.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea harjoittelupaikasta! Hienoa, että sait asiat järjestymään suunnitelmiesi mukaan ja pääsit vielä sinne minne halusitkin :)

    VastaaPoista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)