Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

tiistai 16. joulukuuta 2014

Loppuvuoden ja ensi kevään suunnitelmia

Heippa! Päivät vaan vierii ohi ja musta tuntuu, etten meinaa pysyä vauhdissa mukana. :D Nyt on kuitenkin sellainen hallinnan tunne asioista, vaikka selkä onkin kipeänä ja aamuisin väsyttää. Oon saanut purettua tehtäväpinoa pikkuisen: sain tehtyä psykometriikan kotitehtävät ajallaan, osasin mielestäni vastata neuron tentin kysymyksiin aika hyvin suhteessa siihen, kuinka paljon olin lukenut, sain naputeltua kyselylomakkeita niin, että pidin jopa kolme vapaapäivää odotellessani lisää lomakkeita ja kirjoitin jutun tilastotieteilijöiden ainejärjestön lehteen! Tällä viikolla tosiaan on vielä ohjelmassa varianssianalyysin tentti (jos tällä kertaa saisi sen suoritettua!), johon luen parhaillaan. Sen jälkeen pääsen jälleen psykometriikan kotitehtävien (onneksi viimeisten) kimppuun ja pyöräytän viikonloppuna loput analyysit meidän lopputyöhön. Lisäksi käyn mittailemassa omaa havaitsemista labrassa perjantaina, jotta saataisiin meidän kasvoharkkatyölle psykometriset funktiot. Lisäksi naputan nyt loput 700 lomaketta niin, että oon joka päivä yliopistolla 5-6 tuntia työskentelemässä, poislukien jouluaatto, joulupäivä ja uuden vuoden aatto. Eiköhän tämä tästä! Aloittelin myös toista kandin katsausartikkeleista ja tekis mieli tarttua siihen uudestaan, oli meinaan aika mielenkiintoista! Tarkoitus olisikin ensi viikolla tarttua niihin ja lähettää ne ohjaajalle ja kysyä, onko ne sen mielestä hyviä (jos ite totean niiden olevan). Tää artikkelijuttu mun piti hoitaa jo ennen "joululomaa", mutta huomasin ettei mulla oo semmoista. :D Eipä siinä mitään, aloittelen myös mahdollisimman pian uusia tenttikirjoja, jolloin saisin tammikuun tentit pois alta ja saisin keskittyä paremmin kandiin.

Oon laittanut useamman viestin Joensuun yhdelle opettajalle yhdestä oikeuspsykan kurssista, jossa oli vain kaksi tenttiä marraskuussa alle kahden viikon päässä toisistaa(?!). Kyselin, että voisinko suorittaa kurssia keväällä, mutta hän ei ole vastannut ollenkaan. Kurjaa tässä tilanteessa on se, että mun kandiksi valmistuminen venyy ensi jouluun, kun näyttää siltä, etten kyseistä kurssia saa suoritettua ennen seuraavaa marraskuuta. Ärsyttää! Täytyykin siis varmaan jättää enkku joko kesälle tai syksylle, kun turha sitten kiirehtiä sen kanssa... Ajattelin käydä loppukeväästä juttelemassa mun maisterivaiheen opintosuunnitelmasta, että pääsisin kaikille kursseille, joihin olen suunnitellut meneväni, vaikka kandin paperit roikkuisivat sen yhden kurssin takia. Onneksi meillä on näissä asioissa joustettu mukavasti ja ne opintoneuvoja ymmärtää tilanteen! :)

Keväällä mulla on itseasiassa vaan kaksi "kunnon" kurssia: Kehityspsyka II ja Kriminaalipsykologia. En oo järin innoissani tuosta kepsyn kurssista, mutta siitä palautetaan joka viikko esseitä, joten se tukee varmasti hyvin mun kandin kirjoittamista, kun kurssi alkaa heti tammikuussa. :) Kriminaalipsykaa oon himoinnut viime keväästä asti ja tämä herkkupala jatkuu onneksi koko kevään. Odotan sitä kyllä innolla! Mielenkiinnolla odotan myös Ammattikäytäntö Ib:tä testimenetelmistä. Sen lisäksi mulla on niitä oikeupsykan opintoja, pitäis käydä seuraamassa 10h oikeudenkäyntejä ja suoritan myös puheviestinnän pois alta. Lukujärjestys keväällä on aika tyhjä, mutta sinne tulee varmasti täytettä ainakin tuon koko vuoden kestävän harkkatyön tiimoilta. Nyt ollaan saatu siihen ärsykkeet valmiiksi ja päästään hiljalleen tositoimiin! Näiden lisäksi oon tosiaan myös Data-analyysin kurssilla harjoitusryhmäohjaajana ja aiotaan käydä työparin kanssa vähän matskuja läpi ja kriiseillä yhdessä.

Huvittavaa on se, että mulle on syyslukukaudelta kirjattu kolme (3!) opintopistettä. :D Hyvällä säkällä ehdin saada merkinnän myös Ammattikäytännöstä eli neljä opintopistettä. Huomaa kyllä, että kaikki hommat ovat kasautuneet loppuvuodelle (neuron ja varianssin tentti) ja osa niistä jatkuu vielä ensi vuoden puolelle (psykometriikka ja harkkatyö). Toivottavasti KELA ei kiinnostu musta, koska mä en todellakaan kaipaa yhteydenottoa siitä, että miks mun opinnot "ei etene". :D Vuositasolla pitäis kuitenkin porskutella suunnitelman edellä, joten kaikki pitäis olla kunnossa. :)

Nyt lopetan kuitenkin tän puheripulin ja jatkan varianssin tehtävien laskemista. Kerron kurssien sisällöistä sitten keväällä tarkemmin, kun pääsen kurssiin ja sen teemoihin sisälle! Mites teillä siellä ruudun toisella puolella? Onko pääsykoevalmistautumiset käynnissä vai lomailetteko jouluna? :)


Opiskelu- ja työterkuin,
Embe

11 kommenttia:

  1. Moikka! Ootko päässyt aina jokaisesta kurssista läpi vai ootko joutunut uusimaan kursseja? :) Entä onko sulla vinkkejä tenttipaniikkiin? Tuntuu, että panikoin jokaista tenttiä 1-14 päivää etukäteen ja edeltävä päivä on pahin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moips! Uusin juuri tuon Varianssianalyysin, kun sain siitä viime vuonna hylätyn. :) Olisin toki voinut tenttiä sen uudestaan jo viime vuonna, mutta halusin käydä koko kurssin uudelleen, jotta ymmärtäisin asiat. Tällä kertaa pitäisi mennä ainakin läpi! :D Muita kursseja en ole uusinut, mutta parista kurssista olen saanut kakkosen. Mulla itelle tenttipaniikki on sitä, että "pitäis lukee, pitäis sitä ja pitäis tätä". Käytän tuhottomasti aikaa jossitteluu sun muuhun, mutta varsinaista tenttiahdistusta ei oo. Vaikee antaa siihen mitään vinkkejä kyllä. Mihin se sun ahdistus liittyy, siihen tilanteeseen vai lukemiseen ja sen riittävyyteen...?

      Poista
    2. Helpotti vähän :) Tuntuu, että luettavaa on usein liikaa ja sitä kaikkea ei voi muistaa. Eikä tiedä vielä, millaisia vastauksia luennoitsijat hakevat tenttikysymyksiin =/

      Poista
    3. Eipä sitä kaikkea voi tietenkään muistaa. :) Mun mielestä on tärkeintä opetella erottomaan olennaiset asiat epäolennaisista, sillä pötkii jo pitkälle! Tentit voi olla aluksi aika haastavia jos niiden rakenteeseen ei ole tottunut ja se on ihan okei jos pari ekaa tenttiä menee vähän mönkään harjoitellessa vastaustyyliä. Yleensä luennoitsijat suosivat sellaisia puolen sivun vastauksia ja muutenkin täsmällisiä ja ytimekkäitä vastauksia. Esseitä meillä ei ole (onneksi!) hirveästi ollut.

      Poista
  2. Täällä toinen työmyyrä! :D
    31.12 klo 23.55 asti aikaa saada valmiiksi Klipsy I:n avoimen kurssi, joten ei tule ainakaan tylsää :D
    Tosi tylsä juttu toi vastaamattomuus :( Toivottavasti vastaisi pikimmiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tuu sullakaan tylsää lomalla! Millainen se kurssi oikein on, eikö siitä oo vaan tenttiä? :) Nyt sieltä oli se opettaja vastannut, että ei kuulu sille, kun on yliopiston ulkopuolinen opettaja. :/ Onneksi yhdellä toisella on sama tilanne ja hän selvittää nyt jos voitaisiin jotenkin muuten suorittaa kurssi keväällä. Pidetään siis peukkuja! :)

      Poista
    2. Hmph :( Juups, mäkin pidän peukkuja! :) Suoritan sen kliinisen kurssin luentoihin pohjautuvalla esseellä (done!) ja kirjallisuuteen pohjautuvalla esseelle (pahasti vaiheessa, samoin kuin koko kirjallisuuden lukeminen!) :)

      Poista
    3. Sullahan on toi sit jo hyvällä mallilla, kun oot toisen saanu jo tehtyä! :) Ihan hauska, että on tosiaan joku muu suoritustapa kuin tentti. Tsemiä vielä loppurutistukseen! :--)

      Poista
    4. Kiitti! :) Sitä samaa sulle! :D

      Poista
  3. Huh huh. Mistä ihmeestä sä saat ammennettua tota energiaa ja keskittymiskykyä tohon kaikkeen :O Tän vuoden valintakoe on muuten julkaistu ratkaisuineen. Ootko kerenny vilkasemaan sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en todellakaan tiedä! Tein kyllä itseasiassa nyt sellaisen To do -listan ja se autto keskittymään vähän paremmin yhteen asiaan kerrallaan. Motivoidun ehkä parhaiten siitä, että tiedän olon helpottavan aina, kun saa yhden asian hoidettua. Esimerkiksi nyt sain viimeisen tentin pois alta ja aikataulut muotoutuivat heti paljon selkeämmiksi. :) Yksi syy on ehkä myös se, että mulla on joka vuosi "marraskuumasennus", jolloin en saa tehtyä mitään ja sit rykäisen joulukuussa hommat loppuun, kun on tullut maattua liian kauan vaan sohvalla. :D Plus yritän saada nää asiat pois alta, että pääsen rauhassa keskittymään kandiin. :) En oo tosiaan vilkaissut sitä koetta vielä. Kiva kun kerroit, että se on julkaistu, niin voisin joku päivä vähän tutkailla sitä. :)

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)