Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Voihan varianssi

Heipä hei pitkästä aikaa! Mulla on tenttirumba menossa, mutta ajattelin viimeinkin pyhittää hetken blogin kirjoittamiselle ilman huonoa omaatuntoa, koska koin tänään valaistumisen varianssianalyysin suhteen. Ai että, kun tuntuu hyvältä!

Mitä mä oon siis viime aikoina puuhaillut? Aikalailla samaa kuin mitä edellisessä postauksessa juttelin. Haalarisysteemit on edistyny ja ollaan saatu mukava määrä sponsoreita kerättyä. Töitäkin riittää tekevälle melkein liikaakin ja opiskelu maistuu useimmiten maukkaalta. Tenteistä on toki nyt vähän stressiä. Ensimmäinen tentti oli torstaina ja se oli kliinisen psykan alkutentti (kirjatentti). Multa jäi pari lukua lukematta toisesta kirjasta, mutta tentti tuntui menneen ihan mukavasti. Osasin vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka osa vastauksista jäi vähän vajaiksi. Parasta oli se, ettei ollut mitään esseitä vaan neljä kysymystä A4-paperilla ja vastaustilaa oli annettu jokaiseen kysymykseen yhtä paljon. Musta tollaset "miniesseet" on paljon kivempia - saan kirjoitettua niihin vain asiaa, koska muuten mulla on paha tapa jaaritella turhia esseessä. Rajatusta vastaustilasta myös iso plussa! Luentotentti klipsystä on marraskuun alussa muistaakseni.

Tilaston tenttikirja ja ihana ikioma Psykiatria.

Edessä olisi ensi viikolla keksiviikkona inha havaintopsyka ja torstaina varianssianalyysin tentti. Väliviikolla pitäis sitten naputella tilaston kurssin harjoitustyötä. Mä en oo lukenut havaintopsykan kirjaa myöskään kokonaan ja mun pitäis noutaa se huomenna taas kirjastosta. Mulla on kyllä vähän motivaatio-ongelmia sen kurssin suhteen: mua suututtaa luennoilla, kun oon ihan kujilla välillä ja en ymmärrä kirjastakaan käytännössä mitään. Ongelma on myös se, että en oo laskenu yhtä ainutta varianssianalyysin tehtävää ja tentti on torstaina, hienoa Embe. Ajattelinkin panostaa nyt enemmän tuohon varianssiin, koska se kiinnostaa mua enemmän ja uskon myös hyötyväni siitä enemmän. Havaintopsykaa en aio käydä ylimääräistä.

Oon ollut myös siellä varianssissa suhteellisen paljon pihalla. Kamalaa, kun tuntee itsensä ihan aivottomaksi pääsykoeponnisteluiden jälkeen! Luin kuitenkin tänään Nummenmaasta kurssin asioita ja ne oli selitetty siellä ihanan selkeästi. :) Ajattelin lukea vielä vähän lisää tänään, selätin vasta yksisuuntaisen varianssianalyysin ja kontrastivertailut. Mua vaanisi myös varianssin tenttikirja tuossa yöpöydällä, mutta ajattelin kuitenkin lukea Nummenmaata ensin ennen kuin syvennyn tuohon englanninkieliseen opukseen.



Palautin viime viikolla kolmen vuoden opintosuunnitelmani ja se sisältää mukavasti tilastoja ja kliinistä psykaa. Kaikkia jänniä kursseja on tulossa myöhemmissä opinnoissa vastaan, en malta odottaa! Seuraava periodi alkaa parin viikon päästä ja mulle iski ahmimishäiriö senkin suhteen...25op pitäisi tulla kakkosperiodissa, hups. Ajattelin kirjatenttiä kliinisen psykan ykköskurssin, jota en ole vielä käynyt. Se varmaan sujuu ihan mukavasti, kun meillä on siitä lukupiirikin pystyssä. Lisäksi mulla persoonallisuuspsyka II, psykometriikka ja käyttäytymisgenetiikka. Ihan huippukursseja, eiks niin?!

Ostin itselleni myös Psykiatria-kirjan omaksi. Meillä oli se tenttikirjana ja tarvitsen sitä myös klipsy I:sen suorittamiseen. Tosi hyvä perusteos, suosittelen vaikka hinta onkin suolainen. Launtaina menen Tampereelle, siellä on psykan opiskelijoiden liiton graduseminaari ja sitsit. :) Semmassa on ihan supermielenkiintoisia aiheita, mm. tatuoitujen psykologien ammatti-identiteetti ja teini-ikäisten narsistinen aggressio. Nyt täytyy kuitenkin lopetella tätä monologia ja sukeltaa vielä hetkeksi Nummenmaan syövereihin! Miten muiden opiskelut tai pääsykoepänttäämiset sujuvat? :)


Intoa puhkuen,
Embe

13 kommenttia:

  1. Haalarit lähtivät meillä jo tilaukseen, sain itse mukaan kaksi sponsoria (sukulaisten firmat), joten saan haalarit ilmaiseksi. Voi olla, että kaikki saavat ilmaiset haalarit, koska sponsoreita löytyi paljon.
    Olen juuri vanhempien luona käymässä, ja revin vanhoista haalareista muutamat kivat merkit talteen uusia haalareita varten - vaikka näin ei kai saisi tehdä.

    Lokakuu on sujahtanut tosi nopeasti eteenpäin, mikä tuolta blogistanikin selviää. Joihinkin kursseihin olen panostanut ja toiset taas ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle (esim. laadullisen tutkimuksen strategiat, jonka essee pitäisi palauttaa viikonloppuna)...

    Opiskelu ja opiskelukaverit ovat olleet todella mukavia. Pidän siitä, miten meillä opo-opinnoissa linkitetään teoria käytäntöön. Muutamilla luennoilla on ollut eri koulutusalojen opoja kertomassa työstään.

    Hienoa, että sullakin elämä rullaa Stadissa. Hyvää syksyn jatkoa sulle! :)
    - Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä haalarit lähtevät tilaukseen ens viikolla, tuskin maltan odottaa! Kastajaiset on toki vasta tammikuussa... Mä en kanssa käsitä tätä ajan kulumista. Luulin, että inttileskeys on elämän hirveintä aikaa, mutta kyllä se koiras tupsahtelee kotiin melko siedettävin väliajoin. Onneks on buukannut oman kalenterinsa niin täyteen, ettei jää aikaa lorvailuun ja tekemättömyyteen. ;)

      Toi kuulostaa kyllä kivalta, että on ihan oikeita opoja ollu kertomassa työstään. :) Saa varmasti uutta mukavaa näkökulmaa asioihin ja tutustuu jo nyt siihen työhön jollain tasolla. Mainiota syksyä myös sulle! :)

      Poista
  2. Aloitan juuri NYT lukemaan psykologian pääsykokeisiin. Pelottaa ja itkettää :D Olen jo keski-ikää lähestyvä mies ja vaihtamassa uraa. Eiköhän tämä tästä kun pääsee vauhtiin. Törmäsin sattumalta blogiisi kun googletin pääsykoe-vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä lukuihin! Eihän ikä nyt ole este eikä mikään hakemiselle, psykallakin on aina muutamia per vuosikurssi, jotka eivät ole enää parikymppisiä. :)

      Poista
  3. Hehhee tykkään muovinpalakaktuskukkasesta tossa ekassa kuvassa <3 plus näin hapsya edeltävänä iltana ihanaa lukea ettei kaikki muutkaan tajuu siitä ihan hirveesti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos päästään Hapsysta läpi, niin ostan sulle samanlaisen kukkasen! :D

      Poista
    2. Oih! Nyt kyllä motivaatio kasvoi aika paljon :D

      Poista
  4. Hei sulla on tosi mielenkiintonen blogi! Päätin ryhtyä lueskelemaan, koska itekkin ajattelin lähtee lukion jälkeen opiskelemaan psykologiaa! :)
    http://elisahautaviita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Moi!

    En tiedä kenen muunkaan puoleen kääntyisin, joten kysyn sinulta josko viitsit/jaksat/haluat auttaa. Opiskelen nyt psykan pääsykokeita varten ja en vaan ymmärrä miten verrannollsiten parien t-testi lasketaan. Pitääkö laskea ennen miinus jälkeen vai jälkeen miinus ennen? Teen HoloPulkkisesta tehtävää 28 (kpl. 7) ja saan jälkeen-ennen -tyylillä testimuuttujan arvoksi 4,76 ja vastauksissa lukee, että se olisi -4,76. Jos taas lasken ennen-jälkeen, tulee testimuuttujan arvoksi jotain ihan muuta, jotain miinus kutosta jos oikein muistan...
    Kiitos paljon jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä voisin huomenna laskea tuon laskun ja katsoa, mitä se on syönyt sisälleen. :) Laitan huomenna joitakin välivaiheita yms. ja tutkaillaan, onko sillä väliä, kummasta arvosta vähentää kumman. :)

      Poista
  6. Eikös ollut niin, että koska t-jakauma on symmetrinen niin sillä etumerkillä ei ole väliä? Hyvä kun on jo unohtanut puolet tilastoista :D itse laskin aina jälkeen-ennen tyylillä.

    VastaaPoista
  7. Etumerkillä ei tosiaan ole väliä ton symmetrisyyden takia, samoin kuin ei ole normaalijakaumassakaan. Mä tossa vähän puoliksi laskeskelin ko. tehtävää ja molemminpäin laskettuna pitäisi tulla t-arvoksi tuo 4,76 itseisarvo. Eli jos lasket ennen-jälkeen, saat testisuureeksi -4,76 ja laskettuna jälkeen-ennen 4,76. Keskiarvo on sama (toisessa siis negatiivinen) ja keskihajontaa laskettaessa kaikki luvut ovat yhtä kaukana keskiarvosta kummassakin laskutavassa. Sulle on varmaan sattunutvain joku näppäilyvirhepaholainen tai jotain. :) Kannattaa ehkä laskea jälkeen-ennen, jos negatiiviset luvut tuntuvat ikäviltä (mun mielestä ne ainakin tuntuu :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tositosi paljon! :-) Varmaan tullut tosiaan näppäilyvirhe (ärr, ikäviä sellaset!)

      Poista

Kommentit ja muu keskustelu tervetullutta! Ehdotuksia, ideoita, risuja, ruusuja, mitä tahansa. :)