Häiriötekijä

Mulla on viime aikoina ollut ongelmia laskemisen kanssa. Mulla on sellainen tietty häiriötekijä, joka päättää kesken laskujen, että nyt riittää (ei, se ei ole Facebook). Meidän kissa on tullut siihen tulokseen, että mun laskujen päällä on kaikista makoisimmat päikkärit. Eikä mulla oo sydäntä häätää sitä, kun se kehrää tossa lisämatskun päällä. Koitan aina hivuttaa jotain paperia sen alta, mutta sitten se aina siirtyy niin, etten voi edes kirjoittaa. Ehkä mä koitan vaivihkaa siirtää sen mun sänkyyn tai jotain... Onko muilla vastaavia ongelmia? On muuten kummia noi lisämatskun alkulaskut, ei liity millää tasolla psykaan (posteljooneja, hmm kiintoisaa). Mua ahdistaa erityisesti noi piirtämistehtävät, toivottavasti sellaisia ei tuu tänä vuonna. Oon laskenu vasta muutaman tehtävän ja oon jo monesta kohtaa ottanu opikseni! Ne on tosi hyödyllisiä, ite aion laskea kaikki. :)

Päättäväisyydellä,
Embe

Selviytymistarina

Voittajafiilis! Sain tänään laskettua loppuun viime vuoden pääsykokeen, jota olin vältellyt koko syksyn. Aina, kun avaan tehtäväkansioni, kummittelee tuo viime vuoden epäonnistuminen siinä. Mutta nyt on sekin päihitetty! Osasin laskea jopa se jäännöstermi-tehtävän, joka meni viime vuonna ihan penkin alle, sain siitä ehkän yhden säälipisteen. Tässä sitä näkee, että kyllä taidot oikeesti kehittyy, vaikka sitä ei aina huomaisi. :) Vaikka omien virheiden huomaaminen on aluksi kaameaa, niin kyllä jälkeenpäin tulee hyvä mieli siitä, että on huomannut, missä on mennyt vikaan ja osaa laskea sen nyt oikein. Jälkeenpäin katseltuna pääsykoe olikin melko helppo ja selkeä (siinä syy ehkä viime vuoden korkeisiin pisterajoihin). Huomenna taidan aloittaa lisämateriaalin laskemista, HoloPulkki on siis kulutettu puhki. Round 2 on tiedossa keväämmällä, jolloin syynään ja vaadin vastauksia niihin muutamaan tehtävään, jotka on jääneet kaivertamaan. Huomenna olis tarkoitus opettaa myös lyhyen matikan tilastoja ja todareita pikkusiskolle, unohtamatta tietenkään matikan luentoa. Tekemistä riittää, mutta nyt meen nukkumaan väsyneenä, mutta onnellisena!

Päättäväisyydellä,

Embe

Entä jos pääsenkin?

Viime kerralla kirjoittelin siitä, että mitä jos en pääsekään. Ajattelin tänään, että oon pohtinut sitä vaihtoehtoa liikaa! Nyt onkin siis korkea aika kääntää ajatukset onnistumista kohti.

Jos postiin kolahtaa heinäkuussa paksu kirje, joka sisältää onnen toivotuksia opiskelupaikan saamisesta Helsinkiin, mulla on suunnitelmissa tietenkin muutto vieraalle paikkakunnalle, kunhan pääsen mun riemusta yli (huom! tämä vaihe vie aikaa). Kuten joskus aikaisemmin sanoin, oon välillä pienessä mielessäni pyöritellyt ajatusta sisäänpääsystä ja se tuntuisi jotenkin ihmeelliseltä. En ees osaa selittää miltä. Eräs lukija kertoi suurinpiirtein halailevansa ja pussailevansa vastaantulijoita saatuaan opiskelupaikan. Voi olla, että mun fiilikset olis just sellaiset. Töissä olisin kaikkein ilkeimmällekin asiakkaalle pelkkää hymyä ja meillä ei tarvittais enää lamppuja, kun mun onni loistais niin kirkkaasti (olipas kliseistä). Jotenkin on vaikea kuvitella koko tapahtumaa, kun on suunnannut kaiken energian vain pyrkimiseen ja yrittämiseen. Puhuttiin kurssikaverin kanssa viime viikolla, että pääsykokeiden jälkeen on varmaan tosi tyhjä olo. Mitä mulla sitten on? Tietenkin pitää vielä käydä yksi avoimen kurssi, mutta tuntuu ajatuksena oudolta, ettei tarvisi enää laskea.

Muuton kyljessä tulee tarve etsiä itselleen uusi työpaikka, jotta voisin kahmia kaikkea kivaa kirjallisuutta ja muuta mukavaa opiskeluaikana. Mulla on tästä hyvä fiilis, mun pomo antaa mulle suositukset ja auttaa mut eteenpäin samaan paikkaan toisella paikkakunnalla. Hieman stressaavaa on se, että kaikki nää suuret muutokset tulee samaan aikaan. Onneks oon kuitenkin saanut joitakin uusia tuttavuuksia pääkaupunkiseudulta, etten maalaisjunttina ole ihan hukassa siellä.

Oon maininnut myös aikaisemmin siitä, että aion hankkia toisen tatuoinnin, saatuani opiskelupaikan. Tämän olisi tarkoitus olla muistutus siitä käsittämättömästä uurastuksesta paikkani eteen, jota en aikaisemmin voinut kuvitellekaan tekeväni. Jännästi sitä mieli muuttuu.

Tänään yksi työkaveri kysyi töissä, että uskonko pääseväni tällä kertaa sisään. Jouduin miettimään vastausta hetken, vaikka jostain mielen syövereistä kimposi salamana ajatus, että totta kai! Selitin kuitenkin, että uskon, että mulla on nyt paremmat mahikset, HoloPulkkikin on kulutettu loppuun. Sen verran haluaisin siitä regressiokappaleesta kysyä, että onko hyödyllistä alkaa etsimään ja laskemaan toisen asteen malleja jollain tietokoneohjelmalla? Mun mielestä siinä kappaleessa oli tosi monta sellaista tehtävää, mitkä eivät käsitelleet ns. perusregressiota, jota mun käsittääkseni pääsykokeessa vaaditaan (PSST, Teppo! Tehtävä 7 tuottaa väärän tuloksen, mikä avuksi?)

Uskaltauduin viikonloppuna tutkimaan viime vuoden pääsykoetta ja aloin laskemaan sitä uudelleen. Syynäsin psykatoverin kanssa mun viime vuoden virheitä, enkä oo varma pitäiskö itkeä vai nauraa. Ajattelin ensin, että en edes kehtaa mainita niitä täällä, kun ne on suht noloja. Päädyin kuitenkin nolouteni jakamiseen, koska blogini perustuu rehellisyyteen. Mulla oli siellä aivan naurettavia kaavavirheitä ja tämä on häpeän huippu: tehtävänannossa pyydettiin laskemaan Spearmanin järjestyskorrelaatiokerroin ja tää älykkö ei ymmärtänyt, että muuttujien saamat arvot pitää laittaa JÄRJESTYKSEEN. Olin ihan tyytyväisenä vain kopioinut arvoja. Kas kummaa, kun en päässyt sisään. Voinkin varmaan viettää viikon-pari jossain kaivossa häpeämässä itseäni? Onneksi virheistä oppii. Nyt ainakin muistan aina laittaa ne järjestysnumerot!

Sain tänään lainaksi kirjan nimeltä Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi. Voin suositella lämpimästi, ellen suorastaan kuumasti. Aivan tajuttoman hyvin kirjoitettu neurologisista häiriöistä sillä tavalla, että kuka tahansa pystyy ymmärtämään käsiteltävän asian. Kirjoittaja on kuuluisa neurologi, joka kertoo potilaidensa tarinoita, käsittelee heitä yksilöinä ja kuvailee heidän käytöstään. Anteeksi hehkutus, mutta kirja on mieletön. Tää mun postaus lähentelee jo romaania...

Nyt pitäisi vielä laskea laskuharjoitukset (hyi kun kello on paljon) ja mahdollisesti ahmia vielä kirjaa. Mulla on tällä hetkellä vahva tunne sisäänpääsystä, en kyl osaa sanoa, mistä se kumpuaa. Se on jotain, mitä oon halunnut niin palavasti ja niin kauan, että pakko sen on toteutua - toivottavasti tänä vuonna.

Ps. Oon melko hämmentynyt siitä, että tänä vuonna mä oon osannu auttaa muita joissakin tehtävissä! Aivan mieletöntä ja outoa. Viime vuonna mä olin se, joka tarvitsi apua, mutta harvemmin uskalsi kysyä sitä. Nyt oon oppinut, että pitää kysyä ja selvittää. Sillä pääsee paljon pidemmälle kuin märehtimällä yksin yöllä yhtälöitä.


Päättäväisyydellä,
Embe

What if...

Oon tänään pyöritellyt mielessä pimeitä ja kieroutuneita ajatuksia muista hakukohteista. Ei, en aio ottaa psykaa pois ensisijaisen ja himotuimman opiskelupaikan korokkeelta. Ajattelin vain sitä, että mun pää oikeesti varmaan halkee, jos en pääse tälläkään kertaa kouluun. Tiedän, ettei pitäisi ajatella pääsykokeita pidemmälle, mutta mun mielestä kannattaa olla back-up-plan ja tää on tällä hetkellä mua vähiten inhottavin (totuushan on, että en halua mitään muuta kuin psykaa):

1. Psykologia, Helsinki
2. Psykologia, Tampere
3. Kognitiotiede, Helsinki
4. Sosiaalipsykologia, Helsinki

Tällaisen listan aion iskeä maaliskuussa yliopistohakuun, ja aion nyt selittää mun suunnitelman teille, jotka istutte leuka tipahtaneena siitä, että mitä! hakeeko Embe muuallekin. Kuten alussa sanoin, mun pää ei kestä opiskelemattomuutta. Kognitiotieteeseenhän voi hakea samalla pääsykokeella kuin psykaan, niin miksei nyt täyttää yhtä haun kenttää sillä, olisi se kuitenkin mielenkiintoisempaa kuin käytännössä mitääntekemättömyys. Kyselin tänään Helsingistä, miten se pääsykoe käytännössä järjestyy, kun se on samana päivänä samaan aikaan. Sieltä tuli vastaus, että valintakirjallisuus ja -vaatimukset ovat identtiset. Mahtaakohan artikkeliosuus olla? Viime vuonna taisi puolet olla samaa. Kuitenkin, tää tarkoittaa sitä, että tarvis tehdä alkuperäisen suunnitelman vastaisesti pääsykoe Helsingissä, mikä lisää stressiä. Toisaalta, siellä olis myös mun kavereita tekemässä koetta, mikä laskee (toivottavasti) stressiä. Eli tilanne on plus-miinus-nolla, joten why not. Täytyy tietenkin katsastaa sali yms. etukäteen, ettei tarvi lisähapen tarpeessa haukkoa henkeä h-hetkenä.

Sosiaalipsykologia. Liippaa tarpeeksi läheltä psykaa, että siellä voisi kuluttaa myös vuoden. Pääsykokeet kolme viikkoa psykan jälkeen eli niihin on teorian tasolla mahdollista lukea (riippuu tietenkin mun psyykkisistä voimavaroista sillä hetkellä). Siellä voisin sitten ahmia niin paljon psykan opintoja kuin mahdollista. Molempiin plan B paikkoihin liittyy muutakin kuin "välivuoden" viettäminen siellä. Jos ei kahtena keväänä nappaa, niin voisin ihan hyvin suorittaa kandin jommasta kummasta (olettaen, että olen päässyt johonkin sisään) ja hakea sen jälkeen erillisvalinnassa maisterivaiheeseen, koska siihen on vain matikkaa ja alhaisemmat pisterajat (olisin viime vuoden pisteillä päässyt heittämällä sisään). Eli tarkoitus on kuitenkin loppujen lopuksi luikerrella kunnolliseksi psykan opiskelijaksi. :) Jos mikään koulu ei huoli mua tänä vuonna, niin sitten aion hakea lukemaan psykan aineopintoja avoimeen. Mutta jos jätetään nämä mitä jos, mitä jos -jutut sikseen ja keskitytään olennaiseen: PSYKOLOGIAN pääsykokeeseen ja sisäänpääsemiseen.

Oon tänään laskenut käytännössä koko päivän. Aamulla korjasin vanhoja tehtäviä ja päivällä lähdin yliopistolle henkaroimaan hetkeksi ja sen jälkeen matikan luentoa kolmisen tuntia. Nyt pitäisi kotona vielä laskea ennen kuin tulee ihan yö. Regressio ottaa päähän kovasti, mutta silti lasketaan. Viime vuoden lisämateriaali on käytännössä sama kuin tänä vuonna, joten en jaksa tulostaa uutta. Mutta nyt, heittäydyn HoloPulkin syleilyyn!

Päättäväisyydellä,
Embe

Vinkkivideo: helpoin tapa laskea korrelaatiokerroin

Eli vinkkejä Pearsonin korrelaationkertoimen laskemiseen ja pieni laskinkikkailu!

Päättäväisyydellä,
Embe