Passion

Mua ärsyttää mennä nukkumaan. Mulla on tänään ollut oikein hyvä laskutarmo päällä. Oon taas pitkästä aikaa nauttinut laskemisesta! Unohdin melkein käydä suihkussakin, kun olin uppoutunut lisämateriaalin laskuihin. Silmämääräisesti oon nyt puolessa välissä lisämateriaalia. Joudun kyllä tosi usein korjaamaan omia vastauksia tai katsomaan suoraa ratkaisuja, kun on mennyt ihan metsään tai pää lyö tyhjää. Mutta tällä tavalla sitä oppii, eikö? Olisin voinut laskea vielä lisääkin, mutta kello lähestyy uhkaavasti puolta yötä ja huomenna on tiedossa 9,5 tunnin työpäivä. Ei viittis ihan samoilla silmillä mennä kuitenkaan töihin. Jos sitä aamulla vielä vähän...

Mun hyvin viihtyisä ja siisti lukuympäristö

Mä kyllä ihmettelen välillä, miten musta on tullut tällainen himo-opiskelija, hikke, varsinkin matikan suhteen. Mun syvä inhokkiaine yläasteelta on muuttunut joka viikkoiseksi rutiiniksi, en oikeastaan osaisin kuvitella, mitä muuta tekisin sillä ajalla, mitä muut kutsuvat vapaa-ajaksi. Mun elämä on pyörinyt syksyn 2011 kirjoituksista asti pelkästään opiskelun ja menestymisen ympärillä; ja tää opiskelu ei katso viikonpäivää tai juhlapyhiä. En mä halua valittaa, itehän oon tän valinnut ja tän mä myös suoritan loppuun asti, kuten muutkin koulujutut. Se mua vaan vähän risoo, että yhteiskunta (KELA) ei pidä mua "oikeana opiskelijana", vaikka saan kesään mennessä 50 opintopistettä kasaan. En siis saa mitään opintotukia, mikä olisi kyllä helpotus. Voisi olla töissä vähemmän ja lukea enemmän. Mutta kuten sanoin, itepähän haluan änkeytyä yhteen vaikeimpaan koulutukseen. Turha mun on marista ja kitistä, kuinka tilastot on inhottavia ja miks niitä muka psykassa tarvii. Jos jotain oon tän urakan aikana oppinu niin sen, että pääsee paljon helpommalla, kun vaan hyväksyy tietyt asiat (sen että psykaan vaaditaan tilastoa) eikä tuhlaa energiaansa ruikuttamiseen. Nyt mä kuulostan kyllä tekopyhältä, itekin välillä marisen täällä, kun on ei löydetä HoloPulkin kanss yhteistä säveltä.

Mut mitä mä oikeastaan yritän sanoa? Mä jollain kieroutuneella tavalla myös nautin tästä. Niin kuin sanoin, en osais ajatella tekeväni muuta. En näe itseäni missään AMK:ssa sairaanhoitajana tai tradenomina. Lukeminen ja laskeminen on tullut syksyn aikana niin vahvaks osaks mun elämää, että on varmaan myös jonkin asteinen shokki, jos (kun) pääsen syksyllä sisään. Olisi outoa, ettei enää tarvisi kilpailla opiskelupaikasta vaan sä olisit jo siellä. Oon koittanut ajatella jonkun antaman vinkin mukaan sellai, että opiskelisin jo kyseistä alaa. Varsinkin avoimen psykan kurssit auttaa tässä. Mun elämä ei sentään pyöri pelkkien kaavojen ympärillä, vaan pystyn käymään myös niillä luennoilla, joilla mä oikeasti haluan käydä. Musta on vaan niin loistavaa istua siellä muistiinpanoja tehden ja tauolla rynnätä ostamaan teetä juuri ennen kahvion sulkemista. Psykan luennoilla tunnen itteni edes jollain tasolla "kunnon" opiskelijaksi, enkä miksikään yhteiskunnasta syrjäytyneeksi vailla koulutuspaikkaa olevaksi nuoreksi. Mulla on tavoitteita ja oon valmis tekemään kaikkeni niiden eteen. Siks mä oon oppinu nauttimaan myös normaalijakaumasta ja regressioanalyysistä. Kaikki on loppupeleissä asenteesta kiinni ja mä meen sillä asenteella, että voin heinäkuussa ylpeänä kertoa mun oman tarinan siitä, kuinka toteutin aluksi mahdottomalta tuntuvan haasteen.


Päättäväisyydellä,
Embe

Ps. Olisko teillä jotain postaustoiveita?

Sitä, tätä ja tota

Hiljaiselämä on johtunut ajanpuutteesta. Päivät vyöryy ohi ihan järkyttävää vauhtia ja pitäis varmaan tinkiä yöunista, että sais kaikki hommat tehtyä. Viikonvaihteessa mulla oli neljänä päivänä putkeen töitä ja pitkiäkin vuoroja, niin ei energia vaan riitä laskemiseen. Nyt alkaa hiipiä ahdistus ja paniikki lukemisesta; lisämateriaalissakin siirryn kohta vasta 2000-luvulle. Kääks! Parin viikon päästä on hiihtoloma tällä seudulla, mikä tarkoittaa sitä, että päivät kuluu töissä.

Tänään alkoi persoonallisuuspsykan kurssi ja olin aluksi tosi innoissani siitä. Meille oli laitettu Moodleenkin ylimääräinen artikkeli, jonka ajattelin lukaista läpi ennen artikkeleiden julkaisua lämmittelyksi. Nyt luennolla iski kamala olo siitä, että hommat tuntuu taas kasautuvan yhteen läjään samaan aikaan. Matikan tentti on parin viikon päästä, psykan kolmen viikon, tenttikirja täytyy aloittaa ens viikolla, pääsykokeisiinkin pitäisi laskea ja tuntuu, että töitä on liikaa! Kaksi kaverikin muuttaa nyt samoihin aikoihin, joten päiviä menee myös niitä autellessa. Lukuloma töistä alkaa vasta kahden kuukauden päästä ja pelkään, että palan loppuun ennen sitä. Uusi vuorolista tehdään perjantaina ja tuntuu, että laitoin liikaa vuoroja toiveisiin. Pitäisikö blokata pari päivää sieltä pois? Haluaisin nyt jo keskittyä pelkästään näihin opiskelujuttuihin. En haluais taas ens kesänä ajatella, että olis pitäny tehdä enemmän...

Mulla olis kyllä nyt tarmoa lukea ja laskea, mutta aika tuntuu olevan niin kortilla ja tekemistä riittää liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Pitäiskö mun erakoitua viikoks kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä vai mikä tähän olisi ratkaisuna? Mitä te teette, kun aika ei tahdo millään riittää kaikkiin tehtäviin hommiin? Taidan olla jonkin sortin himohamstraaja, kun menin ostamaan vielä salikortin kaikkien muiden hommien päälle... Mitä se sellainen vapaa-aika on?

Mutta ettei nyt mene enempää aikaa laskemisesta tähän näpyttelyyn, niin Embe toivottaa laskuintoa ja jatkaa virtuaalista lukupiiriä hämmentävän lisämatskutehtävän kanssa.

Päättäväisyydellä,
Embe

Mistä olen ylpeä?

Vaikka edellisessä postauksessa kerroinkin pienestä laiskistumisesta, sain tänään voitettua ehkä maailman kamalimman todaritehtävän lisämateriaalista. Tehtävähän oli äärimmäisen mielenkiintoinen: kertoi pihistä pastorista, joka halusi ostaa vain 11 jokaista numeroa osoittamaan laulettavia virsiä. Oi, psykologia, missä luuraat? Mutta nyt aiheeseen. Mä en halua taas vaipua mihinkään angstiin, joten päätin vaihtelun vuoksi ajatella sitä, mitä olen jo saavuttanut.

1. Uskalsin lähteä yrittämään

Uskalsin ylipäätään kirjoitusten jälkeen lähteä täysillä mukaan pääsykokeisiin, vaikka olin kuullut kauhutarinoita matikasta. Luulen, että monet saattavat hylätä koko haaveensa juuri matikan takia, erityisesti jos ei loista matikassa. En mäkään loistanut. Sehän on kylmä fakta, että toi tilasto vaatii töitä ihan jokaiselta. Oon myös ylpeä siitä, että viime vuoden epäonnistumisesta huolimatta jaksoin nousta luuseritunteesta ja lähteä yrittämään uudelleen - paremmalla tarmolla ja itseluottamuksella.

2. Selvisin rankasta syksytä

Tiesin jo kesällä, että syksystä tulisi rankka; oli töitä, matikkaa, psykaa ja itsenäistä opiskelua samaan aikaan. Mielialaa laski se, että kaverit pääsivät opiskelemaan. Mä jumituin kesätyöhöni, mutta koitin silti, tehdä jotain hyödyllsitä opintojen kannalta. Vaikka vähensin työvuoroja kesästä, mulla oli silti melkein joka päivälle jotain ohjelmaa. Viimeiset viikot ennen joulua olivat rankimmat, töitä oli enemmän kuin kesällä ja vielä neuropsykan ja todarimatikan tentti siinä lomassa. En olis arvannutkaan, että jaksan tehdä niin montaa asiaa samaan aikaan ja saada vielä hyviä tuloksia.

3. Pysyin lähes lukusuunnitelmassa ja sain pääsykoekirjan luettua

Tarkoitus oli aluperin kahlata HoloPulkki läpi jouluun mennessä. Mulla ei oo siis ollut mitään tarkkaa lukusuunnitelmaa, se oli vain välitavoite. Vaikka tavoite viivästyi kuukaudella, olin silti iloinen siitä, että olin niin aikaisin saanut teoriat luettua ja laskut laskettua. Pystyn nyt siis keskittymään vanhoihin pääsykokeisiin ja muuhun lisämatksuun, kun ns. pakolliset laskut on (lähes) kokonaan laskettu. Tarkoitus on kuitenkin palata vielä HoloPulkin seuraan keväämmällä - mehän ei voida olla erossa toisistamme.

4. Pienistä saavutuksistakin voi olla ylpeä

Erityistä ylpeyttä oon kokenut avoimen arvosanoista. Oon pärjännyt siellä paremmin kuin olisin uskonut. Matikassakin oon selättänyt moooonta haastetta, viimeisimpänä toi virsitehtävä. Tulee hyvä fiilis, kun on monen hetken pohdinnan jälkeen oivaltanut kieron tehtävän tarkoituksen tai huomaa saaneensa oikean vastauksen melkein kahden sivun korrelaatiokertoimen laskemisen jälkeen. Jes!

5. Olen osannut auttaa muita

Tää on kyllä ollut niin ihmeellistä! Musta on kovin outoa, että multa on kysytty neuvoa ja vielä oudompaa se, että oon myös osannut neuvoa. Wou. Tulee hyvin itsekin kertailtua, kun selailee vanhempia tehtäviä ja koittaa muistaa, että miksi laskin tämän näin. Musta on myös ollut ihan loistavia sellaiset tehtävät, joita olemme joidenkin lukijoiden kanssa tehneet toisillemme. Siinä vasta joutuukin pähkäilemään, kun koittaa selittää kirjallisesti jotain matikan asioita!

Nyt, kun tuli kirjattua näitä tähän mennessä tulleita ylpeyden aiheita, tulee varmempi olo siitä, että kyllä keväästäkin selvitään kunnialla, vaikka kaiken kukkuraksi tulee vielä valmennuskurssi viemään aikaa. Kuten sanoin, työllähän se opiskelupaikka lohkeaa, ei millään muulla. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa laskea vanhoja tehtäviä, laskea Nummenmaan laskuja, laskea lisämateriaalia valmennuskurssilta, kerrata HoloPulkkia ja huhtikuussa rykäistä artikkelien ahmiminen käyntiin. Toivottavasti tällä kertaa olisi jotain mielenterveyteen liittyviä artikkeleita, kehityspsyka kun ei oikein nappaa. :) Muistakaa tekin taputtaa itseänne selkään JOKAISESTA onnistumisesta!

Päättäväisyydellä,

Embe

Ahkeruus vs. laiskuus

Heimoi pitkästä aikaa! Mulla on ollu kumma kausi matikan suhteen. Joinakin päivinä oon superenerginen ja oon matikan kanssa tekemisissä käytännössä koko päivän. Sitten jopa seuraavana päivänä iskee mieletön laiskuus ja "haluan vain löllyä ja syödä"-fiilis. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Viikonloppu meni matikan suhteen mönkään. Meidän piti mennä koiraan kanssa viettämään kihlajaispäivää, mutta se tuli kipeeks eikä nähty ollenkaan. Se ärsytti ja harmitti, siks ei huvittanu laskea.

Mun kaveri sanoi viikonloppuna, ettei kukaan pääse opiskelemaan psykaa. Vastasin, että kyllä Helsinkiinkin joka vuosi 50 pääsee. Kaveri tokaisi takaisin, että jos sä et pääse, niin kuka sinne pääsee. Pisti miettimään toi ajatus. Ketä sinne tosiaan pääsee? Ne, jotka ovat syksystä asti panostaneet kunnolla ja tosissaan vai ne, joilla on ihmeelliset synnynnäiset lahjat? Epäreiluahan se on, että kaikki raatajia ei palkita. Mua pelottaakin se, että laiskistun ja menetän mun laskurutiinin. Sekin mietityttää, että onko uhratulla ajalla ja luentolehtiöiden määrällä vaikutusta onnistumiseen siinä määrin, että postilaatikkoon mätkähtäisi paksu kirje sen inhottavan lirun sijaan. Jokainen hakijahan omasta mielestään ansaitsee paikan, mäkin ansaitsisin. Kai se on vaan karu tosi asia, että tuloksia tulee niille, jotka ovat nähneet mielettömästi vaivaa. Pitääkin siis vaihtaa laiskuus-moodi ahkeruusrykäykseksi. Loma töistäkin siintää kahden kuukauden päässä. Kihlattuni kutsui mua eilen ahkeruuslahnaksi, ja sellainen taidankin olla. Tänään siis laskareiden jälkeen aivot surraten lisämatskua, niin varmistan paikkani hyväksyttyjen joukossa - sinnehän mä kuulun.

Päättäväisyydellä,
Embe

Good news!

Tervehdys armaat kanssalukijat. Oon tällä viikolla lähetellyt ahkerasti sähköistä postia eri suuntiin yliopistolle ja koittanut selvittää viimeisten kurssien kuvioita. Psykan viimeinen ja mielenkiintoisin kurssi eli mielenterveys jää suoritettavaksi vasta pääsykoekiden jälkeen. Kurssista vastaava opettaja sanoi, että suorittaminen onnistuu oikein hyvin vaikka kesäkuussa ainakin esseellä. Saan myös suoritusmerkinnän ajoissa siltä varalta, etten pääsekään kouluun ja sen johdosta hakeudun avoimen aineopintoihin. Tää jo vähän kevensi mun stressiä.

Aamulla laitoin viestiä matikan viimeisestä kurssista (empiirinen tutkimus) viestiä siitä vastaavalle opettajalle. Olin jo aikaisemmin tällä viikolla jutellut nykyistä kurssia vetävän opettajan kanssa viimeisen kurssin suorittamisesta. Harjoitustyön palautus on tosi aikaisin, heti toukokuun alussa, ja en pysty millään palauttamaan sitä ennen pääsykokeita valmennuskurssin takia ja muutenkaan. Aikainen palautus johtuu siitä, että osa opiskelijoista hakee väylän kautta lukemaan tilastoja, mutta se ei kuulu mun suunnitelmiin. Viimeistä kurssia vetävä opettaja siis sanoi, että voin ihan hyvin palauttaa työn vaikkapa toukokuun lopussa. Olin harmitellut sitä, että perusopintokokonaisuus jäisi vajaaksi yhden kurssin takia, mutta nyt saankin molemmista kaikki kurssit suoritettua! Mikä tarkoittaa sitä, että jos (lue: KUN) pääsen ensi syksynä opiskelemaan, mulla on jo pohjalla 50 opintopistettä. En siis olis paljon jäljessä niitä, jotka pääsi 2012 opiskelemaan. Ei tää välivuosi oo siis ollut ihan turha. :)

Tänään asiakas sanoi mulle töissä, että oon ahkerin kaikista. Ehkä mä taidankin olla ahkera. Ja ahkeruushan palkitaan, eiks niin? En mä ainakaan pari vuotta sitten olis voinu kuvitella, että jaksaisin käydä kolmena päivänä viikossa töissä, kahtena-kolmena päivänä koulussa ja lukea pääsykokeisiin, kaikkia samaan aikaan!


Päättäväisyydellä,
Embe