I am the enemy

Olin tänään siellä arvioivassa ajossa ja tajusin, että autokoulu ja pääsykokeisiin lukeminen on aika sama asia. Ainakin mun kohdalla. Autokoulun varsinainen vaihehan on sellaista harjoittelua, uuden opettelua, kuten ensimmäinen hakukertakin. Aika monet asiat menee ekalla kerralla ihan metsään (onneks ei auton kanssa kirjaimellisesti). Kakkosvaiheessa saa sitten palautetta ja on pakko kohdata ne asiat, missä on heikoilla. Näinhän mullekin kävi pääsykokeen jälkeen. Oli loistavaa, kun oikeesti joku pakotti tekemään niitä asioita, missä oli epävarma. Pitäis tehdä niitä lukemisenkin suhteen.

Ajelin siis tutun ja turvallisen opettajan kanssa tänään Tampereelle, jonne en oikein tykkää yksin lähteä. Saavutus numero yksi. Tehtiin myös mäkilähtö, jota kartan aina kuin mahdollista. Saavutus numero kaksi. Tein myös taskuparkin ekaa kertaa autokoulun jälkeen. Saavutus numero kolme. Jotenkin yhdistin nämä haasteet ja koko ajoon liittyvän palautteen opiskeluuni.

Mission 1

Mun pitäis ylipäätään uskaltaa lähteä Tampereelle. Mun pitäis uskaltaa heittäytyä ja syventyä siihen lukemiseen ylipäätään ilman sitä jatkuvaa huolta, että mitä jos en pääse ens vuonnakaan, sitten oon koko vuoden yksin, eikä mulla oo siellä kavereita, musta tulee Simpsoneiden hullu kissaeukko ja voi voi. Mua siis vaivaa kokonaisvaltaisesti se, etten uskalla tarttua kokonaisuuteen. Tampereelle ajaminen on se pääjuttu, siellä tehtävät mäkilähdöt, parkkeeraukset ja kaistanvaihdot on vain yksityiskohtia. Mun pitäis uskoa siihen, että pärjään siellä, en aja mummojen ja koirien yli. Sama homma lukemisessa: mä pärjään siellä kaavaviidakossa ja artikkelihelvetissä, jos vain uskoisin itseeni enemmän. Pitäis tarttua ensin kokonaisuuteen eikä huolehtia niistä pienistä yksityiskohdista. Eikä se haittaa jos joku pikkujuttu mättää, kunhan kokonaisuus on kunnossa, ja selviän pois Tampereelta ilman, että kukaan loukkaantuu tai ymmärrän artikkelin lopussa, mistä se kokonaisuudessaan kertoi.

Mission 2

Mun kammoksuma mäkilähtö onnistui siitä hirmuisesta mäestä ensimmäisellä yrittämällä. Jos edes uskaltaisin kokeilla sellaista, mitä en yleensä tee, se voisikin onnistua! Voisin siis kokeilla uusia opiskelutaktiikoita. Ongelmani mäkilähdössä on se, että ajattelen etukäteen, että voi kauhea, nyt tulee mäki, se on jyrkkä ku mikä, auto sammuu ja kaikki vihaa mua. EI, EI, EI! Mä en saa ajatella etukäteen sitä, mitä SAATTAISI tapahtua. Tilanteeseen mennään, tehdään se ja katsotaan mikä lopputulos on. Opettajakin kertoi jälkikäteen, että sillä autolla on kaikkein vaikein tehdä mäkilähtö, mutta ei kertonut sitä mulle aikaisemmin, koska olisin mennyt sitten hermoilemaan. Toi pitää niin hyvin paikkansa. En sais ajatella sitä, että joku muu ei osannut laskea tätä laskua, niin en osaa minäkään. Ei siis kannata lukea, miten se muilla on mennyt, ettei tuu ennakkoluuloja itteä kohtaan! Mutta mä olin niiiiiin onnellinen ja ylpeä, kun sain sen mäkilähdön tehtyä hirviömäestä. Ja mä haluun sen saman fiiliksen jonkun ylitsepääsemättömän laskunkin jälkeen! Ajo-opettaja sano, että mun pitäis vaan malttaa ja ottaa ihan rauhassa sen mäkilähdön kanssa - kuten lukemisenkin kanssa. Se vaatii aikaa, enkä mä voi sisäistää kaikkea heti. Mulla ei oo myöskään mikään kiire vielä. Malttia!

Mission 3

Jos ei muuten suju, pyydä apua. En olisi osannut taskuparkkia ilman neuvoa, mutta neuvojen kanssa se meni nappiin. Ei aina tarvitse pärjätä yksin, vaikka mun ylpeys harvoin kestää avun pyytämistä. Kun saa apua, unohtuneet seikat palailee mieleen ja ens kerralla muistaakin jo itse, miten homma hoidettiin. Auttamalla muita auttaa myös itseään, kun selittää asiaa jollekin toiselle, juttu pysyy näin paremmin mielessä.

Vaikka mä olin etukäteen jännittäny ajoa, niin oon tosi tyytyväinen siihen, että sellainen järjestetään. Mun ajoa vaivaa samat vaivat kuin lukemista; itse-epäily. Mä oon siis ite se itteni pahin vihollinen. Mä itse estän itteeni pääsemästä sisään tällä asenteella. Ja siihen tulee muutos nyt! Ei kukaan voi tehdä pääsykoetta ja lukemista mun puolesta ja päättää, miten se menee. Mä teen sen ite, ja parempi ajatella, että mä onnistun jos vaan tahdon niin. Opettajakin sanoi, että nyt luovut tosta sun epävarmuudesta ajon ja muun elämän osalta; sä ajoit hienosti, upeita kaistanvaihtoja ja kaikkea. Eli nyt tämä typerä tyttö luopuu epävarmuudestaan ja alkaa uskomaan itseensä. Opettaja sanoi, että oon mahtava, boheemi, taitava, mutta liian perfektionisti. Mä en voi osata kaikkea ja mun pitäis hyväksyä se. Ajaminen on jatkuvaa harjoittelua, mutta niin on matikkakin. Ja sit mä ajattelin, kun ajaelin kotiin, että hitto vie, mä vien ens keväänä voiton kotiin, koska mä pystyn siihen - pystyn mihin vaan.

Päättäväisyydellä,

Embe