Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill

perjantai 19. helmikuuta 2016

Harjoitteluun keväällä 2017

Voi juku! Kirjoittelin tänne vähän aika sitten, että mut oli kutsuttu haastatteluun mun unelmaharjoittelupaikkaan. Kävin viikko sitten perjantaina haastattelussa ja kerrankin oli sellainen fiilis, että en möhlinyt sitä jo höpöttänyt ihan omiani. Mulle yritettiin kovasti tarjota harjoittelupaikaa syksylle ja lopulta kieltäydyin siitä (koska pj-hommat) ja laitoin puhelun jälkeen sähköpostia, että voin joustaa niin, että tekisin 3-4 päiväistä viikkoa. Kyselin samalla siitä keväästä ja he eivät olleet tehneet vielä päätöksiä siitä ja lupasivat soitella joka tapauksessa seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Keskiviikkona olin sitten ihan tuskaisena yliopistolla ja odotin jatkuvasti soittoa, että tietäisi miten käy. Keväälle oli ollut enemmän hakijoita ja en oikein tiennyt onko mulla mahdollisuuksia siihen vai ei. Lopulta puhelin kuitenkin soi Monimuuttujamenetelmien luentojen välissä ja sieltä kerrottiin, että tarjoaisivat kuitenkin nyt mulle sitä kevään paikkaa! Voitte varmaan arvata, että vastaus oli JOO, JOO, JOO, EHDOTTOMASTI!

Mulla alkaisi nyt sitten tammikuussa 2017 opintojen kruunaama psykologiharjoittelu. :) Tosi kiva, että sai tietää näin aikaisin, koska yleensä kevään paikat jaetaan vasta loppuvuodesta, kun rahoitukset sun muut ovat varmistuneet. Palkkakin tulee olemaan jopa yli kv-tes:in minimin. :D Oon niin superiloinen ja onnellinen ja täpinöissäni tästä! Harjoittelupaikka on siis oikeuspsykiatrian sovellusalalla, mutta tarkempia tietoja en siitä halua täällä antaa. :) Tosi jännää! Näillä näkymin mun pitäisi siis valmistua varmaan kesäkuussa 2017.

Nyt takaisin gradu-juttujen pariin!


Perjantaipärinöin,
Embe

maanantai 8. helmikuuta 2016

Kivoja kursseja ja muita kiireitä

Hei taas pitkästä aikaa! Viikot pyyhältävät ohi hurjaa vauhtia - hyvä, että pysyy itse perässä. Vaikka mun puheenjohtajakausi on virallisesti alkanut nyt helmikuussa, niin oon ehtinyt kivasti keskittyä kursseihin viimeisen parin viikon aikana. SPOL-hommia ei ole vielä ihmeemmin ollut, mitä nyt vähän risteilyn järkkäilyä, toimintakertomuksen kirjoittamiseen osallistumista ja esityslistan laatimista uuden sihteerin kanssa (perussettiä siis!). Ajattelinkin siis vaihteeksi kertoa vähän opintojuttja. :)

Mulla oli tammikuun puolessa välissä tosiaan sellainen englannin kielinen R-ohjelmistokurssi, jonka lopputyön sain pakettiin tammikuun vikana päivänä 45 minuuttia ennen deadlinea. Hyvissä ajoin taas siis! Tykkäsin kurssista kovasti ja opin käyttämään R:ää ihan perusjuttuihin. Kurssi tuki myös hyvin Stata-ohjelmiston käyttöä, millä teen graduni analyysit, joten sekään ei ollut yhtään pahitteeksi! Nyt on pikkuisen verran enemmän kartalla siitä kielestä, mitä tilasto-ohjelmiin kirjoitellaan. Meinasi kyllä silloin deadline-sunnuntaina mennä pahemman kerran herne nenään, kun olin tehnyt kaikki analyysit kivasti, mutta en saanut yksinkertaisia pylväskuvaajia tehtyä sitten millään. :D No okei, ehkä se lopputyö olisi pitänyt aloittaa aiemmin kuin kaksi päivää ennen dedistä. Sain kuin ihmeen kaupalla kuitenkin paria tuntia ennen palautusta väkerrettyä pylväskuvaajan, joten ei muuta kuin raportti kasaan ja kurssi oli sillä taputeltu! Sain samalla viikolla myös työhommat lopullisesti loppuun ja muutamat tentit tarkastettua.

Akuuttien stressitekijöiden poistuttua olin viime viikolla pari päivää kipeenä (tuun AINA kipeeksi lomalla tai silloin kuin ei ole mieletöntä akuuttia stressiä, oon kovin tunnollinen). Nyt olen kuitenkin taas terveiden kirjoissa ja seuraavat hommat odottavat tekijäänsä. Jännästi se Netflixin tuijottelu ei edistä lausunnon tai kotitehtävien tekemistä. Mulla on nyt siis meneillään opetusta Data-analyysin kurssilla, mikä on ihan parasta. <3 On mieletöntä nähdä opiskelijoiden huima kehitystahti kurssin edetessä! Sen lisäksi käyn monimuuttujamenetelmien kurssia, joka on tosi haastava, mutta myös mielenkiintoinen. Siitä pitäisi eka kotitehtävien sarja saada pakettiin perjantaihin mennessä, tentti on vähän reilu kuukauden päästä ja lopputyön palautus toukokuun alussa. Jottei opinnot olisi pelkkää tilastojen pyörittelyä, niin ilmoittauduin hetken mielijohteesta kahden opintopisteen Varhaisten mielenterveyden häiriöiden tieteellinen tutkiminen -kurssille, joka suoritetaan läsnäololla ja esseellä, jonka palautus on kuun lopussa. Sen lisäksi mulla on vielä Ammattikäytäntö II Mielenterveyden kurssi, josta ajattelin kirjoittaa vähän enemmän.

Mulla on nyt siis kaksi muuta Ak II:sta takana (neuropsyka ja persoonallisuus-/työpsyka). Tämä mielenterveyden kurssi on kyllä tosi erilainen ja vaikka neurossa tuli pari lausuntoa tehtyä, niin tässä lausunnon kirjoittaminen on kyllä ihan toista maata! Palautus olisi viikon päästä maanantaina ja en ole vielä kirjoittanut mitään. Tosi haastavaa kyllä, kun lausunnon "kohteella" ei ole niin selkeästi erottuvia ongelmia/oireita kuin neuropsykassa. Viime kerralla meillä käytiin kyseistä tapausta läpi eri näkökulmista, esim. kognitiivis-konstruktiivisella otteella, psykiatrisella diagnostiikalla, skeematerpaia näkökulmasta jne. Oli tosi valaisevaa tajuta, kuinka erilaisista lähtökohdista eri terapiasuuntaukset yms. tarkastelevat samaa asiaa! Kuitenkin johtopäätökset eri ryhmien välillä olivat yllättävänkin samanlaisia. Tässä oli taas hyvä muistutus siitä, että kyllä se teoriatietokin tarjoaa jotain työkaluja oikeiden tapausten käsittelyyn. Innolla odotan seuraavia kurssikertoja! Hirveesti oon kyllä tykännyt myös näistä ammatillisista kursseista, vaikka musta ei täyspainotteista kliinikkoa tulisikaan. :)

Näiden kurssihommien lisäksi olen saanut gradua rykäistyä eteenpäin, jee! Nyt alkaa kohta olla tulokset paketissa ja menenkin esittelemään omaa aihetta Nuorisotutkimusseuran avoimille gradupäiville jos mut huolitaan sinne. :D Paljon kiitosta kuuluu kyllä mun ihanaakin ihanemmille ohjaajille, jotka neuvovat ja kannustavat eteenpäin. ^.^ Yritän helmikuun aikana saada menetelmiä ja tuloksia kirjoitettua. Vieläkin oon kyllä innoissani tästä!

Sitten vielä yksi kuuluminen ennen kuin siirryn sänkyyn lueskelemaan tilastotiiliskiveä; mulla on perjantaina haastattelu harjoittelupaikkaa koskien!! Jännittää hirveesti ja nyt pitäisi antaa sitten parastaan haastattelussa. Kyseessä on yksi mun kolmesta hakukohteesta (kahteen tosiaan voi olla tarkemmin yhteydessä vasta kesän jälkeen), joten pitäkää peukkuja mulle. :D Olen miettinyt tätä harjoitteluasiaa aika paljon ja vaikka varmasti tulen sen herättämistä fiiliksistä kirjoittamaan täällä blogin puolella, mutta varsinaista harjoittelupaikkaa en halua täällä kertoa, ymmärrätte varmaan. :) Mun vaihtoehdot on kuitenkin itselle tosi mieluisia ja niistä kaksi on aikuispsykiatrian puolella ja yksi lapsen/nuorten parissa. Tästä aiheesta kuitenkin lisää, kun tiedän mihin päädyn harjoittelemaan psykologin ammatti keväällä 2017. :)

Mitäs teille muuten kuuluu? Millaiset on fiilikset tulevasta pääsykokeesta? Entä miltä se uusi kirja on tuntunut, entä aikasarjat? :)


Pärinäterkuin,
Embe