Mistä olen ylpeä?

Vaikka edellisessä postauksessa kerroinkin pienestä laiskistumisesta, sain tänään voitettua ehkä maailman kamalimman todaritehtävän lisämateriaalista. Tehtävähän oli äärimmäisen mielenkiintoinen: kertoi pihistä pastorista, joka halusi ostaa vain 11 jokaista numeroa osoittamaan laulettavia virsiä. Oi, psykologia, missä luuraat? Mutta nyt aiheeseen. Mä en halua taas vaipua mihinkään angstiin, joten päätin vaihtelun vuoksi ajatella sitä, mitä olen jo saavuttanut.

1. Uskalsin lähteä yrittämään

Uskalsin ylipäätään kirjoitusten jälkeen lähteä täysillä mukaan pääsykokeisiin, vaikka olin kuullut kauhutarinoita matikasta. Luulen, että monet saattavat hylätä koko haaveensa juuri matikan takia, erityisesti jos ei loista matikassa. En mäkään loistanut. Sehän on kylmä fakta, että toi tilasto vaatii töitä ihan jokaiselta. Oon myös ylpeä siitä, että viime vuoden epäonnistumisesta huolimatta jaksoin nousta luuseritunteesta ja lähteä yrittämään uudelleen - paremmalla tarmolla ja itseluottamuksella.

2. Selvisin rankasta syksytä

Tiesin jo kesällä, että syksystä tulisi rankka; oli töitä, matikkaa, psykaa ja itsenäistä opiskelua samaan aikaan. Mielialaa laski se, että kaverit pääsivät opiskelemaan. Mä jumituin kesätyöhöni, mutta koitin silti, tehdä jotain hyödyllsitä opintojen kannalta. Vaikka vähensin työvuoroja kesästä, mulla oli silti melkein joka päivälle jotain ohjelmaa. Viimeiset viikot ennen joulua olivat rankimmat, töitä oli enemmän kuin kesällä ja vielä neuropsykan ja todarimatikan tentti siinä lomassa. En olis arvannutkaan, että jaksan tehdä niin montaa asiaa samaan aikaan ja saada vielä hyviä tuloksia.

3. Pysyin lähes lukusuunnitelmassa ja sain pääsykoekirjan luettua

Tarkoitus oli aluperin kahlata HoloPulkki läpi jouluun mennessä. Mulla ei oo siis ollut mitään tarkkaa lukusuunnitelmaa, se oli vain välitavoite. Vaikka tavoite viivästyi kuukaudella, olin silti iloinen siitä, että olin niin aikaisin saanut teoriat luettua ja laskut laskettua. Pystyn nyt siis keskittymään vanhoihin pääsykokeisiin ja muuhun lisämatksuun, kun ns. pakolliset laskut on (lähes) kokonaan laskettu. Tarkoitus on kuitenkin palata vielä HoloPulkin seuraan keväämmällä - mehän ei voida olla erossa toisistamme.

4. Pienistä saavutuksistakin voi olla ylpeä

Erityistä ylpeyttä oon kokenut avoimen arvosanoista. Oon pärjännyt siellä paremmin kuin olisin uskonut. Matikassakin oon selättänyt moooonta haastetta, viimeisimpänä toi virsitehtävä. Tulee hyvä fiilis, kun on monen hetken pohdinnan jälkeen oivaltanut kieron tehtävän tarkoituksen tai huomaa saaneensa oikean vastauksen melkein kahden sivun korrelaatiokertoimen laskemisen jälkeen. Jes!

5. Olen osannut auttaa muita

Tää on kyllä ollut niin ihmeellistä! Musta on kovin outoa, että multa on kysytty neuvoa ja vielä oudompaa se, että oon myös osannut neuvoa. Wou. Tulee hyvin itsekin kertailtua, kun selailee vanhempia tehtäviä ja koittaa muistaa, että miksi laskin tämän näin. Musta on myös ollut ihan loistavia sellaiset tehtävät, joita olemme joidenkin lukijoiden kanssa tehneet toisillemme. Siinä vasta joutuukin pähkäilemään, kun koittaa selittää kirjallisesti jotain matikan asioita!

Nyt, kun tuli kirjattua näitä tähän mennessä tulleita ylpeyden aiheita, tulee varmempi olo siitä, että kyllä keväästäkin selvitään kunnialla, vaikka kaiken kukkuraksi tulee vielä valmennuskurssi viemään aikaa. Kuten sanoin, työllähän se opiskelupaikka lohkeaa, ei millään muulla. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa laskea vanhoja tehtäviä, laskea Nummenmaan laskuja, laskea lisämateriaalia valmennuskurssilta, kerrata HoloPulkkia ja huhtikuussa rykäistä artikkelien ahmiminen käyntiin. Toivottavasti tällä kertaa olisi jotain mielenterveyteen liittyviä artikkeleita, kehityspsyka kun ei oikein nappaa. :) Muistakaa tekin taputtaa itseänne selkään JOKAISESTA onnistumisesta!

Päättäväisyydellä,

Embe