Ahkeruus vs. laiskuus

Heimoi pitkästä aikaa! Mulla on ollu kumma kausi matikan suhteen. Joinakin päivinä oon superenerginen ja oon matikan kanssa tekemisissä käytännössä koko päivän. Sitten jopa seuraavana päivänä iskee mieletön laiskuus ja "haluan vain löllyä ja syödä"-fiilis. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Viikonloppu meni matikan suhteen mönkään. Meidän piti mennä koiraan kanssa viettämään kihlajaispäivää, mutta se tuli kipeeks eikä nähty ollenkaan. Se ärsytti ja harmitti, siks ei huvittanu laskea.

Mun kaveri sanoi viikonloppuna, ettei kukaan pääse opiskelemaan psykaa. Vastasin, että kyllä Helsinkiinkin joka vuosi 50 pääsee. Kaveri tokaisi takaisin, että jos sä et pääse, niin kuka sinne pääsee. Pisti miettimään toi ajatus. Ketä sinne tosiaan pääsee? Ne, jotka ovat syksystä asti panostaneet kunnolla ja tosissaan vai ne, joilla on ihmeelliset synnynnäiset lahjat? Epäreiluahan se on, että kaikki raatajia ei palkita. Mua pelottaakin se, että laiskistun ja menetän mun laskurutiinin. Sekin mietityttää, että onko uhratulla ajalla ja luentolehtiöiden määrällä vaikutusta onnistumiseen siinä määrin, että postilaatikkoon mätkähtäisi paksu kirje sen inhottavan lirun sijaan. Jokainen hakijahan omasta mielestään ansaitsee paikan, mäkin ansaitsisin. Kai se on vaan karu tosi asia, että tuloksia tulee niille, jotka ovat nähneet mielettömästi vaivaa. Pitääkin siis vaihtaa laiskuus-moodi ahkeruusrykäykseksi. Loma töistäkin siintää kahden kuukauden päässä. Kihlattuni kutsui mua eilen ahkeruuslahnaksi, ja sellainen taidankin olla. Tänään siis laskareiden jälkeen aivot surraten lisämatskua, niin varmistan paikkani hyväksyttyjen joukossa - sinnehän mä kuulun.

Päättäväisyydellä,
Embe