Ylpeyttä omista saavutuksista ja uskoa onnistumiseen

Mulla on tänään motivaatiotahtopäivä. Päätin tänään (noin sadannen kerran), että ens vuonna mä pääsen opiskelemaan! Ja enkä vielä nipin napin vaan sellai, että koko pulju tutisee! Mä oon nyt jo saavuttanut asioita, joita en olis ikinä uskonu saavani aikaan. Oon saanut vitosen tentistä, tienannut, lukenut solun toiminnasta englanniksi, laskenut enemmän kuin abivuonna... Ja kaikkia vielä samaan aikaan! Töissäkin sanottiin, että mä oon ihan sekaisin, kun puhun vähän väliä, että vois laskea vielä matikkaa kotona, vaikka onkin ollut töitä kymmenen tuntia. En aina itekään tiedä, mistä tää kummallinen tarmo kumpuaa, mutta aion ottaa siitä kaiken irti.

Päivärytmi

Erityisen ylpeä oon tästä neuropsykan kirjan kahlaamisesta. Kirosin koko aivokurssia lukiossa ja tuskailin bilsassa RNAn ja muiden kummallisuuksien kanssa. Nyt luen samoja asioita vieraalla kielellä ja ajattelen selviäväni, vaikka lukiossa ajattelin kuolevani kurssien alle. Jännästi sitä alkaa tekemään asioita, joita vannoi välttelevänsä. Oon myös ylpeä tuosta matikan edistymisestä, koska yläasteella inhosin koko ainetta ja koin, ettei mulla ole "matikkapäätä". Nyt oonkin huomannut, että jopa multa löytyy sellainen, keneltä tahansa voi löytyä, kunhan jaksaa nähdä vaivaa sen eteen. Mä oon myös hyväksynyt sen, että pääsykokeissa tarvitaan sitä tilastotiedettä, vaikka jotkut tutut ihmettelevät sitä. Ohitan olankohautuksella kommentit siitä, että miksi psykassa tarvitaan matikkaa.

Oon edennyt suhteellisen mukavaa tahtia lukemisen suhteen: tenttikirjasta luettu 1/3 ja aikaa on vielä runsaasti jäljellä. Myös todennäköisyysjakaumat on selätetty paria rästiin jäänyttä tehtävää lukuunottamatta. Pääsenkin varmaan huomenna siirtymään seuraavaan haasteeseen: tilastollisiin testeihin. Niihin mun erityisesti käytettävä aikaa, jotta muistaisin jokaisen kohdan vapausasteet ja sen pienimmän neliösumman menetelmän, jotka olivat kompastuskiviä viime keväänä. Oon iloinen siitä, että vaikka en oo edennyt niin kovaa tahtia kuin oli tarkoitus, asiat on silti hyvällä mallilla matikan suhteen. On myös kivaa, että oon oppinut lukemaan noita enkunkielisiä tiiliskiviä vähän rennommin, enkä takerru jokaiseen tuntemattomaan sanaan. Luullakseni, jotain kehitystä on siis tapahtunut?

Mulla on palava halu lukea ja laskea lisää, harmittaa vain, kun keskittyminen on välillä vähän huonoa ja aika loppuu kesken. Nautin illoista, jolloin voin juoda muumimukista lämmintä mehua tai teetä ja laskea matikkaa onnistustuneesti. Tänään aion laskea illalla Nummenmaan todennäköisyysjakaumien tehtävät loppuun luennon jälkeen. Ennen luentoa tarkoitus lukea vielä tenttikirjaa. Jokaiselle päivälle löytyy kyllä kaikkea puuhaa, vaikka välillä ajattelen, että on kaamean tylsää. :D

Jotenkin kauhean vaikea saada sanoiks sitä, millaisia fiiliksiä käyn läpi sisäänpääsyn suhteen... Tänään on hyvä päivä, uskon itteeni ja kaikki on mahdollista, mutta ylihuomenna voi olla ihan toisenlaiset fiilikset. Mua kismittää se, että välillä mun usko romahtaa jonkun yhden tehtävän tai yhden sanan takia, se on inhottavaa. Jotenkin mulle on tullut tästä lukemisesta sellainen rutiini, ja vaikka mulla on välitavotteita - tenttejä ja omia - silti se pääsykoe on kaikkein ylimpänä. Koitan vaan saada aikaan sellaista rennompaa ja hyvältä tuntuvaa lasku- ja lukurutiinia, että tilanne olisi edes jollain tasolla tuttu ja turvallinen pääsykokeissa. Siksi lasken ja luen päivittäin, vaikka töissä ja muuallakin tulee kommentteja, että mulla viiraa päässä pahemman kerran. Mä oon vaan kamalan kunnianhimoinen, ja jos oon päättänyt saavuttaa jotain, en luovuta ennen kuin olen saavuttanut tavoitteeni. Tänään mä oon onnellinen.

Millaisia fiiliksiä teillä on tällä hetkellä?

Päättäväisyydellä,
Embe