Muut mun kaverit, jotka ei päässy kouluun, tuntuu ottavan välivuoden paljon rennommin, ja ne ajattelee sen mahdollisuutena tehdä jotain muuta; tienata rahaa tai matkustella näin esimerkkeinä. Musta vaan tuntuu, että tällainen luppovuosi vaan hidastaa mun tahtia, opiskelua, valmistumista, ihan kaikkea. Pitäis jotenkin osata elää enemmän tässä hetkessä, eikä vatvoa niin paljon sitä, että mitä jos en pääse ens keväänäkään psykaan tai edes teologiaan. Jonkun pitäis ravistella mua ja sanoa, että nyt järki käteen akka, et oo edes alottanu lukemista! Menee hermo omaan jossitteluun.
Mä en vaan jotenkin osaa ottaa rennosti ton opiskelun ja lukemisen suhteen; ihan ku se olis mulle pakkomielle. Mut toisaalta on taas sanottu, että sen vähän pitäiskin olla, jos OIKEESTI tahtoo sisään. Multa ei ainakaan sitä tahtoa puutu. :D Pakko yrittää vielä änkeä sinne vaikeimpaan paikkaan. Toisaalta Tampere olis turvallisempi, täällä on kaikki kaverit, perhe ja tutut ympyrät. Jotenkin pääkaupunkiseutu tuntuu tällaiselle pöndeläiselle liian isolta paikalta. Toisaalta taas koen itteni hirmu rohkeeks, että uskallan lähteä sinne periaatteessa yksin, vaikka onhan kihlattu siellä ja sen perhe ja kaverit, mut mä en oikeestaan ite tunne sieltä ketään.
Lähetin tänään sähköpostia mun tuloksista ja arviointiperusteista ja niiden pitäis saapua mulle sitten postissa tässä joskus. Pakko oli ne hankkia vaikka maksoikin kympin, mutta haluan todellakin tietää, missä mokasin. Pystyn sitten keskittymään niihin kohtiin ja oppimaan virheistäni.
No sex...must learn math! |
Mä en edes yläasteella ollu mikään lukutoukka. Mun ei ollu tarkoitus ees mennä lukioon, mun porukat ei ollu käyny lukioo eikä isovanhemmat. Olin siis aikalailla eka lähisuvusta joka sai sen valkoisen lätsän. :D Oon siitä aika ylpeä, että sain rämmittyä sen lukion kunnialla läpi suht hyvin arvosanoin, vaikka mua ei kukaan oikeen osannu enää auttaa jossain fysiikan laskuissa. Jos minä, joka kirosi paikkakuntani lukion alimpaan helvettiin kun jouduin sinne, kirjoitti yhden viime kevään Suomen parhaista terveystiedon reaaleista, niin mulla on aika jees mahikset päästä jopa yliopistoon.
Lukion ekalla ja tokalla mun ei ollu ees tarkoitus hakea yliopistoon. Olin ajatellut jotain journalistialaa AMK:ssa. Äitini alkoi opiskella pari-kolme vuotta sitten Helsingin yliopistossa käsityön opettajaksi, joten se saattoi ehkä vaikuttaa siihen, että jatko-opiskelupaikka vaihtui. Toisaalta havahduin itsekin siihen, että NAUTIN lukemisesta, uuden oppimisesta, sen mahdottomalta tuntuvan matikan laskun ratkaisemisesta... Ajattelin, että mun into ja sisäinen taipumus lukemiseen menisi jotenkin hukkaan jos en hakisi yliopistoon. Nyt ajattelen, että haluaisin ehkä lukea jopa tohtoriksi asti. Mulla on välillä kamala lovehate-suhde tohon lukemiseen. Inhoan sitä, kun en osaa, haluan paiskata kirjat seinään ja hetken päästä rakastan sitä, kun onnistun, voisin jopa nukkua kirja kainalossa.
Kirjoitin viime keväänä matikan kaikki kaavat post-it-lapuille, jotka lätkäisin vessan seinään. |
Vaikka välillä musta tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan maan ja taivaan välillä, niin silti tulee välillä niitä hetkiä, kun tuntee ittensä aivottomaksi luuseriksi, kun ei päässyt kouluun. Mä TIEDÄN, ettei siinä ole mitään hävettävää tai noloa, jos ei pääse lukee psykaa, mut jotenkin tuntuu, että oon pettyny itteeni. En aio kuitenkaan sen alkaa masentaa ja viedä intoa lukemisesta, vaan koitan kääntää sen entistä lujemmaksi tahdonvoimaksi, jotta en epäonnistuisi ensi kerralla.
Ps. Koko teksti on varmaan tosi sekava ja hyppelee aiheesta toiseen, mutta halusin kirjoittaa nyt sitä mukaa, mitä ajatuksia mulle tulee mieleen.
Pps. Pitää vielä se mainita, että kun kerroin kihlatulleni, etten päässyt sisään, niin hän sanoi, että olen silti fiksuin ihminen kenet hän tuntee ja rakstaa mua siitä huolimatta. :) ♥ Tulee hyvä mieli siitä, että se jaksaa kannustaa vielä uudelleen, vaikka se uskokin sokeesti mun sisäänpääsyyn jo ekalla kerralla huomattavasti enemmän kuin mä ite.
Päättäväisyydellä,
Embe
"Vaikka välillä musta tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan maan ja taivaan välillä, niin silti tulee välillä niitä hetkiä."
VastaaPoistaJust tommosia hetkiä mullaki oli oman lukemiseni kans! Välillä tuntu että "noo kyllä mä tällä lukemisella meen kevyesti sisälle!" kun taas välillä olin et "ei tästä mitään tuu, en ymmärrä tästä filosofian kirjasta mitään, aika loppuu kesken" jne. :S
Tää on aika klisee mut pakko sanoo silti: jos minäki pääsen sisälle yliopistoon, ja vielä psykaa, ei sinne tarvitse olla mikään hirvee yli-ihminen. :D Vähän häpeäksenikin joudun tunnustamaan, että en hetkeäkään uskonu sisälle pääsyyn, sit vaan yhtäkkiä olin siellä. :S
Mullaki on tällä hetkellä ihan samanlaisia tuntemuksia ku sulla: odotan koulun alkua tosi kovasti! Tykkään itekki lukemisesta, vähän vaan pelottaa enkun kieliset kirjat joita aineopinnoissa varmaan vastaan tulee.. Oon siis lukenu perusopinnot viime vuonna Alkio-opistossa, joten urakka jatkuu syksyllä aineopinnoista. :)
Ja mitä muuten matikkaan tulee, niin ihan samalla tavalla rakastan matikan laskujen ratkaisemista, vaikka valitsinki psykasta sen paikan, johon tilastoa ei tartte. Jännä nähä mitä mun tilaston kurssista tulee! Sitäki kyllä odotan, koska en oo ainakaan vielä kokonaan sulkenu pois tutkijan uraa, ja nehän sitä tilastoa ja matikkaa vasta tartteeki!
Siis aivan mahtavaa, etten oo ainoo, joka vatvoo noita ajatuksia! Olis tosi kiva, jos voisit kertoa mulle enemmänkin, miten sä luit niihin pääsykokeisiin, kun kerran sisäänkin pääsit. :) Varsinkin se artikkeliosuus mietityttää, että mikä olis mulle se paras tekniikka lukea.
PoistaTosta matikasta vielä, niin mua siinä kiehtoo jotenkin se, että siinä on ne tietyt kaavat, mitä pitää pyöritellä ja niillä saa ratkaistua kaiken. Jotenkin se kurinalaisuus ja säännönmukaisuus vetää puoleensa, kun en muuten oo niin kurinalainen, en esim. saa itteäni lenkille ikinä! :D
Teinkin tässä yks kerta postauksen sivuten sitä miten luin kirjoituksiin ja mun pitikin kirjottaa seuraavaks siitä miten luin pääsykokeisiin, nyt vielä kun se on tuoreessa muistissa. Varmaan tässä lähipäivien aikana kerkeän kirjoitella siitä blogiini! :)
PoistaOdotan innolla sitä postausta!
PoistaHeih!
VastaaPoistaOlemmekin tainneet tavata keväällä valmennuskurssilla? anyways, itsekään en pääsyt sisään psykaan vieläkään. jäi taas paria pistettä vaille. ja voi kyllä, etenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntee itsensä aivan lahopääksi kun hakee; milloin on oikea aika luovuttaa? toisaalta en tunne sanaa luovutus. en ole koskaan luovuttanut vaan puskenut ja puskenut. valitettavasti lukio ei takaa mitään opiskelupaikkaa, jos kyseessä on siis psyka. näin olen karvaasti kokenut (nimimerkillä yo-todistus täynnä eetä ja yks ällä).
pääsin kuitenkin turkuun opiskeleen ja opiskelen nyt loput psykan perusopinnot jne. keväällä dadaa olen taas lukemassa päätäni sekaisin artikkeleita ja talven aikana tilastoja hiomassa.
eli no worries, kyllä asiat tavalla tai toisella onnistuu. ennemmin tai myöhemmin.
Luovuttaminen on mulle kanssa ihan tuntematon käsite. Ja mua risoo eniten se helvetin matikka, kun luulin itteäni tyhmemmäks mitä oon ja nyt se lyhyt oppimäärä vainoo mua ikuisesti!
PoistaKiinnostaisi kyllä tietää, kukakohan tuttu se sieltä kurssilta täällä kirjoittelee? ;)
Ainiin, ja Turku on varmaan ihan hyvä paikka, parempi ainakin kun ei mitään! Ite en uskaltanu ees hakee sinne niiden haastatteluiden takia. :D
Olis kiva lukea postaus siitä, miksi haluat näin kovasti psykaan?:) Mikä psykassa on se juttu, joka herättää sussa tällaisen intohimon?
VastaaPoistaKiitos ideasta, voisinkin seuraavaksi kirjoitella sellaisen tossa alkuviikolla, kun on pari vapaapäivää. :)
Poista